eroakirkosta.fi
Näytetään tekstit, joissa on tunniste työttömyys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste työttömyys. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 10. tammikuuta 2018

Uusi todella kannustava aktiivimalli

Kansalaisaloitepalveluun on lisätty uusi aloite-ehdotus "Aidosti palkitseva aktiivimalli".  Ehdotuksen on tehnyt jyväskyläläinen Kirsi Oksiala-Mäki-Petäjä. 
Uudessa ehdotuksessa Hallituksen ehdotus (HE 124/2017) on käännetty sortavasta ja leikkaavasta sekä pelottelevasta aidosti kannustavaksi ja palkitsevaksi.  Sen mukaan työtöntä palkittaisi aktiivisuudesta hallituksen ehdotuksen ehdoin mutta työttömyysturvan leikkauksen asemesta sitä korotettaisi vastaavalla määrällä.
Myös minusta tämä ehdotus olisi todella kannustava ja aktivoiva.  Toisin kuin nyt toteutunut hallituksen ehdotuksen mukainen malli.
Siis: kaikki Te jotka haluatte aidosti kannustaa ja aktivoida työttömiä, rientäkää allekirjoittamaan tämä aloite.

---
Tämä kirjoitus on julkaistu myös US:n Puheenvuoro-palstan Myyryläinen-plokissa.

lauantai 24. huhtikuuta 2010

Heinäluoma pimeillä vesillä

Monet tiedotusvälineet kertovat Eero Heinäluoman kertoneen tämänpäiväisessä (24/4 -10) Hufvudstadsbladet - lehdessä hänen haluavan kiristää työperäisen maahanmuuton ehtoja jotta suomalaisista työpaikoista ei syntyisi niin kovaa kilpailua suomalaisille työntekijöille. Itse Höblän haastattelujuttu on hieman toisenlainen kuin kertomuksissa mutta kuitenkin Heinäluoma on lähtenyt kalastelemaan ääniä samoille pimeille vesille joilla perussuomalaiset jo ovat Timo Soinin johdolla. Jussi Halla-aho on sentään vain marginaali-ilmiö SDP:n kärkinimen rinnalla.

Toisaalta Heinäluoma viittaa ihan oikeaankin ongelmaan: ulkomaalaisille synnytettyihin toisiin työmarkkinoihin joilla poljetaan työsuhteiden ehtoja ja työläisten oikeuksia. Ja se vie ihan oikeasti suomalaisten mahdollisuuksia työpaikkihin. Kyseessä eivät kuitenkaan ole toiset vaan jo kolmannet markkinat. Meillähän on erilaisille tukityöllistetyille y.m. jo olemassa työmarkkinat joilla ei päde samat säännöt kuin työehtosopimuksilla säädellyillä markkinoilla. Nämä jo toimivat ulkomaalaisten harmaat markkinat ovat jo kolmannet erilliset markkinat joilla työnantajien ei tarvitse välittää työläisten oikeuksista. Olisi odottanut Heinäluoman puuttuvat tähän ongelmaan mutta se taisi jäädä hänelle sivuseikaksi xenofoobikkojen ja rasistien äänien kalastelussa.

Suomalaisten huono työllistyminen ulkomaisen työvoiman rinnalla on ihan oikea ongelma. Mutta syynä ei ole liian helppo pääsy Suomeen. Syynä on, että työnantajien sallitaan työllistää pimeästi ja harmaasti ja jopa laillisestikin ulkomaalaisia huonommin työehdoin kuin suomalaisia. Samanlaisten ehtojen turvaaminen kaikille vähentäisi työperäisen maahanmuuton tasolle jossa sen tulisikin olla eli täydentämässä työvoimaa siellä ja silloin kun sitä tarvitaan.

Muut pintapoliitikot tuntuvat joukolla kauhistelevan Heinäluoman avausta. Se on kuitenkin kovin kaksinaismoralistista kun ottaa huomioon heidän omat puheensa ja tekonsa. Esimerkiksi Matti Vanhanen hallituksineen ei ole tehnyt käytännöllisesti katsoen mitään työsuhteen ehtojen valvomiseksi suomalaisilla työpaikoilla. Hallituksemme, niin nykyinen porvarihallitus kuin edelliset Lipposen, jopa ajavat tälläistä kehitystä EU:n direktiivien kautta kun palvelumarkkinoita halutaan vapauttaa EU:n laajuisesti palveludirektiivillä.

Missä ovat ne poliitikot jotka lähtisivät ihan oikeasti rakentamaan keinoja työsuhteiden ehdoilla keinottelun estämiseksi? Ne toimet toimiessaan poistaisivat Heinäluomankin mainitseman oikean ongelman ja pitäisi suomalaiset työnhakijat samalla viivalla ulkomaisten kanssa. Tosin se kaventaisi työnantajien valtaa eikä Suomen johtavista poliittisista voimista sellaista halua näytä löytyvän ja potin korjaavat rasismilla ja xenofobialla ratsastavat populistit.

lauantai 31. lokakuuta 2009

Eläkkeelle

Elinkeinoelämän keskusliiton, EK:n toimitusjohtaja Leif Fagernäs on avautunut tällä viikolla jälleen ihmisten vanhuuseläkeiästä. vasta viime talvena Jyrki Katainen ja Matti Vanhanen yrittivät "Kuusamon lumien" kautta samaa mutta tulivat AY-liikkeen voimalla tyrmätyiksi. Nyt on Fagernäs samalla asialla.

Aikoinaan kun nykyinen 65 normaali eläkeikä asetettiin oli tarkoituksena, ettei tavalliset työntekijät normaalisti elä niin vanhoiksi. Vanhuuseläke piti olla harvojen hyväosaisten huvia ja rahvaan piti kaatua niin sanotusti saappaat jalassa. Nyt raskas ruumiillinen työ on vähentynyt, ravinto- ja terveystilanne parantunut siten, että vanhuuseläke on ihan tavallistenkin ihmisten tavoitettavissa. Se ei ollut alkuperäinen tavoite ja nyt herrat ovat palauttamassa tilannetta alkuperäiseen asentoonsa.

Fagernäs vetoaa johonkin kuvitteelliseen pohjoismaiseen malliin. Kuitenkaan mitään yleistä ja yhteistä pohjoismaista eläkemallia ei kuitenkaan ole olemassa. Ruotsissa toki eläkeikä on korkeampi, sekä vanhuuseläkkeelle että keskimääräinen eläköitymisikä. Siellä on kuitenkin myös tehty toimenpiteitä työhyvinvoinnin edistämiseksi ihan eri tavalla kuin täällä Fagernäsin johtaman järjestön jäsenten keskuudessa. Heillä on esimerkiksi työntekijän tilanteen mukaan oustavia työaikoja, työttömyys ei ole samaa luokkaa kuin täällä j.n.e.

Mitä Fagernäs kuvittelee tekevänsä esimerkiksi työttömille jotka ei ikänsä vuoksi kelpaa hänen jäsenistölleen. Heitä ilmeisesti pitää syyllistää työttömyyskortistissa eikä saa päästää eläkkeelle vaikka kaikki tietävät, että suomalaiset työnantajat eivät heitä ikinä työllistä.

Tämän päivän Helsingin Sanomissa Sata-komitean vetäjä Markki Lehto kirjoittaakin paljon asiallisemmin eläköitymisiän noston tarpeesta, keinoista ja mahdollisuuksista. Fagernäsin, Kataisen ja Vanhasen pitäisikin lukea se kirjoitus ajatuksella ja kokonaan.

Todellisia ongelmia eläkeasioissa on, että niin monet joutuvat ennen aikojaan työkyvyttömyyseläkkeelle ja työttömyyden kautta työttömyyseläkkeelle. Jos Fagernäs ja kumppanit olisivat oikeasti huolissaan ihmisten hyvinvoinnista, he yrittäisivät parantaa työelämän laatua niin, että ihmiset säilyisivät terveinä ja työssä. Fagernäs voisikin vaikka lähettää jäsenkirjeen johtamansa järjestön jäsenille. Siinä hän voisi opastaa heitä pidättäytymään vanhempien ihmisten irtisanomisista ja parantamaan työolosuhteita. Silloin todellinen eläkkeellejäämisikä lähtisi kohisten nousuun.

lauantai 18. huhtikuuta 2009

Kataislaista totalitarismia ja elvytystä

Kokoomuksen Jyrki Katainen on taas avautunut.  Ensin hän on Kokoomuksen omassa tilaisuudessa arvostellut valitsemasta EU-parlamenttiin EUn arvostelijoita.  Hän perusteli väitettään jotenkin niin, että se olisi kuin valitsisi Suomen eduskuntaan eduskunnan vastustajia.  Vertaus on täysin kestämätön ja erityisen kestämätön se on kokoomuslaisen suusta.  Ensinnäkin politiikan sisältöjen arvosteleminen on eri asia kuin sen muotojen ja välineiden arvosteleminen.  Pikemminkin Kataisen viesti taitaa olla, että Katainen ei haluaisi eri mieltä olevia valittavan heittämään kapuloita heidän rattaidensa pyöränpuolien väliin.  Vain hänen ja hänenkaltaistensa kuuluu saada äänensä ja mielipiteensä kuulluksi ja vaikuttavan päätöksentekoon. Minusta tuo kuullostaa enemmän totalitarismilta kuin demokratialta. 

Toisaalta Kataisen puolue on ollut itse siirtämässä valtaa pois nyt niin kovasti arvostamaltaan Suomen eduskunnalta.  Valtaa on siirretty markkinavoimille johtamalla uusliberaalia talouspolitiikkaa,  yrityksille yksityistämällä budjettivallassa olleita toimintoja yksityisille yrityksille ja ennenkaikkea valtaa on siirretty EUn byrokraateille ja suoran parlamentaarisen kontrollin ulkopuolella oleville johtoelimille janiinedelleen.  

Erityisen vekkulia oli Kataisen puhe siitä kuinka EU-ratkaisu on jo tehty eikä siihen pitäisi palata.  Miksi sitten EUn perustuslakiin voidaan palata vaikka sekin keskustelu on jo käyty laki hylätty.  Ai niin, se ei mennyt valtaeliitin sekä sen juoksupoikien ja -tyttöjen kannalta halutulla tavalla joten se pitää hoitaa loppuun. Sen sijaan ne asiat jotka he ovat saaneet haluamalleen mallille ovat loppuunkäsiteltyjä.

Mauri Pekkarinen on kaivanut taas naftaliinista sosiaalisen omantuntonsa ja halunnut YLEn haastattelussa myös hyväosaisten kantavan omalta osaltaan vastuuta talouslamassa.  Hänkään ei toki halunnut konkreettisesti kertoa, että ainoita tehokkaista keinoja olisi palauttaa varallisuusvero ja saattaa hyväosaisten tulomuodot tuloverotuksessa samalle viivalle kuin tavallisten palkansaajien.  Mutta sekin näyttää olevan Kataiselle liikaa.  Kataisen kanta tuloverojen alentamisesta ja kulutusverojen nostamisesta on hänen oman mainostamansa elvytyksen vastaista.  Jos kulutusveroja nostetaan, hinnat nousee ja kuluttaminen vähenee.  Siitä seuraa automaattisesti , että tuotantokin vähenee.  Seurauksena on työpaikkojen tarpeen väheneminen niin tuotannossa, logistiikassa kuin kaupassakin.  Se siitä elvetyksestä eli Katainen haluaa lisätä työttömyyttä mutta ilmeisesti hän elvyttää edustamiensa tahojen eli hyvätuloisten tuloja.

Toivo-talkoista YLEn tavoittama Katainen ei halua talkoisiin osallistumisajatulla kiristää hyväosaisten verotusta vaikka aikaisemmin on uhkaillut veronkorotuksilla tavallisia taatiaisia.   Ilmeisesti talkoot sopivat tavallisille ihmisille mutta ei hyväosaisille.  Heillähän on toki muutakin puuhaa eikä renki halua häiritä isäntiään ja emäntiään.