Tasavaltojen numerointia ja pitkiä historian kaaria

Luin Matti Vesa Volasen kirjoitukseen Kansan uutisista otsikolla ”Pekan, Alexin ja minun IV tasavalta”.  Se on, taas, laadukasta taattua Volasta.  Hän ruotii siinä 2024 presidentinvaalin toisen kierroksen ehdokkaiden historiankuvaa ja tapaa jäsentää Suomen itsenäisyyden aikaa järjestysnumeroin kuten Ranskassa on ollut tapana jakaa monarkiattomia aikoja.

"Raja railona aukee"

Ranskalaisilla on heidän laskutavallaan menossa nyt viides tasavalta ja nämä meidän vekkulimme jakavat paljon lyhemmän ajan neljään paljon pienemmillä mullistuksilla.  Ranskalaisilla jakolinjat ovat merkittäviä perustuslaillisia muutoksia tai ylimmän hallintovallan muutoksia monarkian ja tasavallan välillä.  Meikäläiset etsivät rajoja paljon pienemmistä päästäkseen neljään joilla hallita historiaa.

Volanen repii Alexander Stubb:n ja Pekka Haaviston jaottelut riekaleiksi joten niihin en puutu vaan mieleni tekee esittää omaa jakoani. Jo Volanen jatkaa aikahaarukkaa 1800-luvun kansallisromattisen ajattelun ja erillisen Suomi-idean syntyyn. Hyvä niin ja suunta on oikea.  Kun kuitenkin yhtenä tausta-ajatuksena on ajatus Suomesta jotenkin idän ja lännen rajaseutuna jossa presidenttiehdokkaat näkevät vain vastakkainasettelun ja Volanen yhteyksiäkin niin itse aloittaisin tarkastelun ajoista jolloin idän ja lännen, Bysantin ja arojen "tataarien" sekä Länsi-Rooman (perillisineen) etupiirit täällä alunalkaen kohtasivat. 

Noista muinaisista ajoista lähtien täällä on sekä pidetty vihaa että tehty yhteistyötä etupiirirajan yli. Jos keiden, meidän pitäisi olla "kokemusasiantuntijoita" kumpaa kannattaisi harjoittaa.  Kumpi tuo kärsimystä ja kumpi hyvinvointia.  No, tuon kokemuksen ohjaaminen omiin tarkoitusperiin sopivaksi saa presidenttiehdokkaatkin jaottelemaan historiaamme itselle sopivasti, jotta sen hallinnan kautta pääsisi hallitsemaan nykyisyyttä ja etenkin tulevaisuutta.  Historiahan on aina kuten vallanpitäjät sen määrittävät omiin tarkoitusperiinsä.  Muinaiset kreikkalaiset kuulemma sijoittivat historian fiktion puolelle eikä faktan.

Ensimmäisenä ajanjaksona (I) voisi pitää aikaa jolloin paikalliset heimot klaanihallintoineen katsoivat omia paikallisia intressejään milloin sotien, milloin sopien naapureidensa kanssa.  Aikaan ovat jotkut mystikot rakennelleet mielikuvituksessaan mahtavia muinaissuomalaisia kuningaskuntia mutta ne lienevät hauskoja sepitteitä. Pikemmin hajanaiset ja väestöltään pienet heimot siirtyivät pikkuhiljaa keräily- ja metsästystaloudesta enemmän paikallaanpysyviksi ja vaeltaviksi paimentolaisiksi jääneistä tuli saamelaisia. Merkittävää lienee myös ettei viimeaikojen populäärihistoriassa merkittävään, jopa valtiomuodostajien joukkoon nostetut ammattirosvot, Viikingit koskaan kyenneet valloittamaan nykyisen Suomen aluetta vaikka tekivät valloituksiaan aina Italiaa ja Rus:ia myöten.

*

Muinaiset kreikkalaiset kuulemma sijoittivat historian fiktion puolelle eikä faktan.

*

Seuraavana ajanjaksona (II) meidät saatettiin tiukan keskusvallan alaisuuteen ja kiistat muuttuivat valtakuntien ulkopolitiikaksi.  Tarkkoja rajoja on kuitenkin hankala ajoittaa vaikka toki Ruotsin riikin hallintohistoriasta ja sen keskusvallan kehittämisestä voikin saada vinkkiä.  Meistä tuli hallintoalamaisia Pähkinäsaaressa 1323 solmitun sopimuksesta tulkitun rajan molemmin puolin. K.o. aikana meidät sotkettiin sotiin aina Keski-Eurooppaa myöten kun ruotsit tekivät maastaan suurvaltaa.

Seuraava (III) merkittävä muutos oli maakunnan kehittyminen autonomiseksi suuriruhtinaan maaksi osana Venäjän keisarikuntaa kun ruotsit olivat suurvaltansa hävittäneet. Tuli omat oikeat valtiolliset hallintoelimet sekä muut kansakunnan valtavehkeet.  Samaan ajanjaksoon osui myös kansallisromantiikasta kummunnut n.s. "kansalliseksi heräämiseksi" kutsuttu aatteellisuus.  Olemme muka kansakunta kansakuntien joukossa. Saatiin oma kulttuuri ja talous omine valuuttoineen.

Neljäs jakso (IV) olisi silloin ensimmäisen maailmansodan jälkimainingeissa tapahtuneesta itsenäistymistä ja sitä seuranneesta sisällissodasta alkanut ja toisen maailmansodan loppuun päättynyt jonkinlainen militääri 3/4 fasismi-natsismi.  Silloin oli valtiopetos tai ainakin sen valmistelua puhe rauhasta ja sodan välttämisestä.  Loppu sille olikin luonnollinen eli häviöt sodissa sekä Pariisin rauhansopimukseen kirjattu lupaus demokratiasta.

Viidenneksi jaksoksi (V) voisi katsoa sotien jälkeisen ajan jolloin meidän hyvinvointimme rakennettiin ja kansantaloutemme muutettiin maatalousvaltaisesta agraarifeodalismista teollistuneeksi kapitalismiksi johon saatiin joitakin adenauerilaisia "Der Kontrollierte Kapitalismus" perinteeseen kuuluvia sosiaaliturvan, terveydenhoidon, eläketurvan j.n.e. piirteitä. Perimmäisenä porvarien ajurina kehityksessä lienee kuitenkin ollut sosiaalisen mielenlaadun asemesta Neuvostoliiton pelko sillä se antoi vielä tuolloin esimerkkinä ja intoa vasemmistolle.  Heidän ystävyyspolitiikkansahan ei ollut aitoa vaan kovinkin opportunistista sillä samaan aikaan vehkeiltiin "Läntisen arvoyhteisön" kanssa "ystävää" vastaan.

Viimeisin (VI) merkittävä käänne tapahtui kun NL alkoi kriisiytyä ja hajotettiin 1990-luvun taitteessa.  Silloin pääsivät NATOttajat vauhtiin ja muutoksen viimeinen niitti oli NATO-jäsenyys ja DCA-sopimus.  Ne vievät meidät meidät muiden sotiin, nyt vielä vain meidän rahamme mutta jatkossa myös meidät. Niin vaikka nykyisen kapitalistisen Venäjän pitäisi olla läntisten eliittien mieleen sillä pääsiväthän kammotuksestaan eli ns "reaalisosialismista" (jolla tosin oli hyvin vähän tekemistä sosialistisen teorian kanssa) ja meno Venäjällä on ollut ajoittain pidäkkeetöntä rosvokapitalismia.  Pikemmin suhtautuminen muistuttaa Halford Mackinder:n n.s. Hearthland teorian *) asetelmaa ja taistelua sen pivot-alueesta.  Siten saavat selityksensä myös n.s. USA:n "geostrategiset imperatiivit" **).  Oikeasti kuitenkin täällä meillä oli kyse vain naamioiden riisumisesta ja siten neljäs, viides ja kuudes ajanjako on oikeastaan yhtä ja samaa jossa vain olosuhteet ovat pakottaneet kulloinkin omaksumaan erilaisia taktiikoita strategisten tavoitteiden pysyessä samana.  Suurin muutos lie aiemman "ison veljen" Saksan vaihtuminen USA:ksi. 

Kyseessä on siis pitkä historiallinen jatkumo paikallisesta, suht'koht' itsenäisestä omien etujen vaalimisesta valtioksi kehittymisen kautta vasalliksi ja auksiliaareiksi suurvallan etupiiriin eturintamaan; elinkaari nousuineen, huippuineen ja väistämättömine laskuineen.  Vaiheiden rajat eivät tietenkään ole tarkkoja vaan kyseessä on kehitys jossa muutokset vaiheiksi laskettujen sisällä taitavat olla suurempia kuin itse murrosajaksi laskettu. Silloin muutokseksi tulkittu on vain siihenastisen kehityksen kulminaatio.  Niin lienee nykyisenkin ajanjakson kanssa.  Aika tulee näyttämään miten nyt alustetut kauheudet toteutuvat ja miten niistä yli päästään, jos päästään. 

Molemmat nyt presidentinvaalin toiselle kierrokselle päässeet, kuin myös ensimmäiselle jääneet, edustavat alaspäin kääntyneen elinkaaren joutsenlaulun hiljentäjiä.  He kaikki ovat ajaneet tätä kehitystä, jotkut kiivaammin ja jotkut hieman sordinoa eteensä sovitellen.

Miksi pitääkään "rajan railona aueta"? Miksei se voi olla auki ihmisten, ajatusten ja tavaran kulkea, kaikkien hyväksi. Ihan kuten ETYK:n loppuasiakirjan kolmannessa korissa maalailtiin. Senhän on sanottu jopa hajottaneen NL:n totalitarismin.

*

Rauhaa rajalle

*

Ps: Kirjoittelin tämän ennen presidentinvaalin toista kierrosta mutta julkaisin vasta sen jälkeen koska varon rikkomasta Vaalirauhanjulistustani.

---
*) Brittiläinen maantieteilijä Halford Mackinder (1861-1947) esitteli luennossaan The Royal Geographical Society:ssä 1904 pitämässään luennossa n.s Heartland-teorian jonka mukaan maailman historian tapahtumia selittää maailman jako sydänmaahan joka on Euraasian manner (heartland) ja sitä ympäröivään puolikuuhun (crescent) ollen ydinalue (pivot) ja Kaspian meren pohjoispuoliset arot. Historiankulun ratkaisee kuka ydinaluetta hallitsee. Luento julkaistiin myöhemmin esseenä The Geographical Journal:ssa: "Geographical Pivot of History"


**) "USA:n geostrategiset imperatiivit" ilmaus tulee Zbigniew Brzezinski:n teoksesta "The Grand Chessboard: American Primacy and Its Geostrategic Imperatives" ("The Grand Chessboard"; Basic Books; 1997). Siinä hän esittelee USA:lle välttämättömiä maailmanpoliittisia tavoitteita ja päämääriä, m.l. Venäjän hajottaminen hallittaviin osiin ja sen luonnonvarojen haltuunoton USA:n kansallisena etuna.

YLEn dosentti Leninin kimpussa

Kulttuurihistorian ja sosiologian dosentti Jari Ehrnrooth avautuu netti-YLEn pakinassaan manaamaan Lenin-kulttia pois Suomesta  satavuotisen itsenäisyyden kunniaksi.  Erityisesti hän on ottanut hampaisiinsa piskuisen Lenin-puiston Helsingin Alppilassa.  Leninin hävittäminen pois silmistä olisi kuulemma "itsenäisyyden juhlavuoden symbolisesti arvokkain teko".  Toivooko hän silloin Leninin häviävän myös mielestään?

Jos puiston nimeäminen paikkaseudun historiaan vaikuttaneen henkilön mukaan on kultti niin silloin varmaankin Helsingissä on esimerkiksi salaperäinen Alli Trygg -kultti.  Hänellähän on paljon Leniniä suurempi puisto Kalliossa muistutuksena raittiustyöstään ja naapurissa miehensä vastaava. Puhumattakaan niin monesta muusta uskonnollisen palvonnan kohteesta ympäri maatamme.  Eräitä viimeisimmistä ja pienemmistä pyhistä lienee kauppaneuvos Carl Pöndinen ja kapakoitsia Aqveliina Heinze jotka saivat tyytyä kujanpätkiin Mikkelin asuntomessualueella.

Ehrnrooth kirjoittaa paljastavasti "Menneisyyden hallinta on taistelua historian eettisestä suunnasta ...".  Niinpä, Ehrnrooth haluaa hallita meidän menneisyyttämme eikä siihen mahdu Leninin kaltaisia historian hahmoja joilla on kuitenkin iso ja merkittävä osa meidän historiassamme.

Minun mielestäni nimiä muuttelemalla ja patsaita kaatelemalla entisen historian hävittäminen ja uuden tilalle kirjoittaminen on äärimmäisen lyhytnäköistä konjuktuuripolitiikkaa ja silmiinpistävän sivistymätöntä melskaamista.  Meidän pitää pystyä näkemään historiamme kerrokset ja oppia lukemaan niitä.

Ja pitääpä vielä kysyä kuuluuko tuollainen historiattomuus myös julkisen palvelun YLEn toimenkuvaan?  Jos ja kun YLE perustelee Ehrnroothin pakinan julkaisemista moniarvoisuudella, olisi suotavaa moniarvoisuuden ulottuvan myös päinvastaisiin ajatussuuntiin.  Jos taas Ehrnroothin linja on myös YLEn linja, sen pahempi YLEn uskottavuudelle julkisena palvelijana jollaiselta voitanee odottaa objektiivisuutta, neutraliteettiä ja faktahakuisuutta.

---

Julkaisin tämän kirjoituksen myös plokissani Uuden Suomen Puheenvuorossa.