USA:n presidentin vaalit on käyty ja äänet melkein laskettu. Ja lasketaan edelleen vaikka tulos alkaakin olla jo selvä kaikesta hässäköinnistä huolimatta. Oikeuksia tultanee käymään, ehkä korkeinta myöten, mutta tulos tuskin enää muuttuu ennen varsinaisia valitsijoiden kokouksia ("Electoral College of the United States") jotka pidetään joulukuun toista keskiviikkoa seuraavana maanantaina kunkin osavaltion pääkaupungissa. Voinee siis olla jo mahdollista alkaa arvioida vaalien seurauksia.
Kaikenlaiset prognoosit lupasivat jopa selvääkin voittoa Joseph "Joe" Robinette Biden Jr:lle ja hänen varapresidenttiehdokkaalleen Kamala Devi Harris:lle. Lopulta voittomarginaali näyttää jääneen niihin nähden pieneksi mutta riittäväksi jotta Donald John Trump ja Michael Richard Pence voivat aloittaa matkansa historian hämärään. Ja muut ehdokkaat jäivät marginaaliin kuten niin monasti ennenkin.
Mitä tämä kaikki sitten tarkoittaa USA-laisille ja meille muille maailman ainoan superhypervallan presidentin taas vaihtuessa? Muuttuuko jotain vaiko ei? Ja jos muuttuu niin mikä, ja mikä säilyy ennallaan?
Ainakaan USA-lainen käsitys heidän valtionsa erityisyydestä ei katoa mihinkään, eikä heidän pyrkimyksensä maailmanlaajuiseen hallintaan. Sikäläinen "raison d'État" säilyy eli kuten heidän johtajansa ovat aiemminkin muotoilleet heidän katsovan heillä olevan oikeus puolustaa kansallisia etujaan kaikkailla maailmassa kaikilla keinoilla joiden he katsovat olevan tarpeellisia. Se on heidän pitkän linjansa ydin.
Sen sijaan retoriikan tyyli muuttunee. Biden pystynee ja etenkin halunnee esiintyä asiallisena ja vastuullisena Trumpin ähellyksen ja sähellyksen jälkeen. Toki hänenkin taktiikkansa lienee ollut suunniteltua ja ennalta katsottua ennakoitavuuden välttelyä (vrt. William "Bill" Clinton Jugoslaviassa, Richard "Tricky-Dick" Nixon Vietnamissa tai Israelin työväenpuolue "HaAvoda" 1950-luvulla etc.). Mutta Biden on antanut ymmärtää osaavansa ja haluavansa toimia toisin. Ainakin hän vältellee yhtä räväköitä ja ruokottomia esiintymisiä sekä äkkinäisiä mielenmuutoksia.
Samaten jonkinlaista hienosäätöä saattanee tulla siinä suhteessa kuka katsotaan kulloinkin konnaksi. Trumpin aikana konnuutta on heitelty Venäjälle, Kiinalle, Iranille, Venezuelalle, Bolivialle, P.Korealle j.n.e. Venäjä säilyttänee paikkansa listalla ja kärkipäässä, samoin Venezuela ollessaan USA:n pallonpuoliskolla mutta olisiko rohkea veikkaus Kiinan-vastaisen kauppasodan hieman lientyvän? Myös liennytys Iranin kanssa lienee mahdollista sillä olisihan se jo pieni kiusa Venäjälle.
Erityisinä kysymyksinä säilynee myös USA:n Dollarin säilyttäminen keskeisessä asemassa maailmantaloudessa. Jos se ei onnistu, seuraukset USA:lle ovat katastrofaaliset. Sanktiot ja kauppasodat Dollarin asemaa uhkaaville siis tulevat jatkumaan ja mahdollisesti vahvistumaan. Siinä suhteessa Kiina taas lienee kovin kilpailija ja jatkossa myös Intia.
Liittolaisten rivit tulenevat taas tiivistymään sillä toisaalta Bidenin voisi kuvitella olevan kiinnostuneempi toimimaan kansainvälisten sopimusten ja liittokuntien kautta kuin kahdenvälisiä deal:jä hakeneen Trumpin. Siis NATO et al palannevat normaaliin päiväjärjestykseen, myös koska EU:n johtajien, noiden merkeleiden ja macroneiden on helpompi olla sisäsiistejä Bidenin kaltaisen kanssa kuin Trumpin. Läntinen "arvoyhteisö" siis ampuu falangit suoriksi ja läntinen EU hiljentää "eurooppalaiset äänet". Siinä suhteessa itäinen EU onkin ollut jo aiemmin nöyrä USA:lle. Silloin lopulta kaasun ostaminen Venäjältä USA:ta halvemmalla ei liene enää ihan kynnyskysymys.
Demokraattien ollessa aiemmin isännöimässä Valkoisesta taloa, m.m. Clintonin ja Barack Obaman aikoina he aloittivat useampia uusia sotia ja Hillary Clinton jälkimmäisen ulkoministerinä ja edellisten vaalien presidenttiehdokkana niitä manasi lisää jopa siinä määrin, että oli syytä pelätä hänen aloittavan III maailmansodan jos olisi tullut valituksi. Siihen nähden Trump ei aloittanut yhtään uutta yrityksistään huolimatta, m.m. Venezuelan ja Iranin kanssa, vaikka ei toki pitänyt myöskään lupaustaan USA-laisten sotilaiden "kotiin tuomisesta". Samat sodat jotka hän peri edeltäjältään jatkuvat edelleen ja asevarustelua on vain kiihdytetty. Nyt ei ole näköpiiriä niiden loppumisesta ja jos clintonilainen ulkopolitiikka tekee paluun, sytytetään uusia. Siihen viittaa myös edustajainhuoneen demokraattien sotaisat puheet ja toimet.
Oma pohdinnan paikkansa voisi olla kuinka vahvaksi "Deep State" ja sen tämänkertainen puoluepoliittinen kumppani kokee valta-asemansa. Katsotaanko tarpeelliseksi ja missä määrin pitää yllä ja luoda ulkopoliittisia kriisejä kotimaisen politiikan rauhoittamiseksi suuntaamalla ihmisten mielenkiintoa pois sisäpolitiikasta? Sen ratkaissevat ne jotka ohjailevat Trump:n toimia ja niiden saamaa julkisuutta.
Meillä Sauli Niinistö jo kiirehti julistamaan Suomen suhteen jatkumista ja USA:n kiinnostusta meistä innolla joka jo herätti myötähäpeää. Niin nöyrästi hän ylisti kuinka voimme avittaa suurta johtajaa heidän pyrkimyksissään. Odotelleeko jo kutsua Kansallisille rukousaamiaisille. Ja saaneeko meikäläinen NATOttaminen vauhtia trumpismin väistyessä ja sisäsiistimmän retoriikan tullessa esiin. Myös Harrisin positiivisella julkisuuskuvalla modernina ja lasikattoja särkevänä naisena saattaa olla merkitystä, myös siinä suhteessa.
Jos jotakin positiivista on kuitenkin kaivettava niin sitä saattaa ehkä olla näköpiirissä USA:ssa sisäisesti. Voisi olettaa, kun pöly ääntenlaskennan ylle alkaa jo laskeutua ja muutot Valkoisessa talossa saatetaan läpi rauhallisesti niin julkinen rasismi ja sen vastaiset toimet hieman laantuvat ja näkyvä rauha siltä osin palaa. Tästä onkin alkanut jo ilmaantua merkkejä sillä monet johtavatkin Republikaanipuolueen, tuon "mahtavan vanhan puolueen" (GOP) henkilöt ovat alkaneet jo tasoitella puheitaan kohti "post-trumpiaanista" aikaa. Samaten julkiset abortinvastaiset kannat hieman laantunevat vaikka Trumpin perintö elää ainakin korkeimmassa oikeudessa vielä pitkään. Myös seksuaalivähemmistöjen ja eri sukupuolten oikeuksien vastustaminen alkanee laantua julkisuudessa. Siinä suhteessa luulisi Harrisin näkyvyyden vaikuttavan. Bidenin valinta ei kuitenkaan korjannut noissa suhteissa mitään perustavaa laatua olevaa vaan vaikuttanee vain julkiseen kuvaan keskusteluissa ja kaduilla.
On myös oletettavaa, että punaniskaiset trumpistit kiinnostuvat pian muista asioista kuin hidasliikkeisestä politiikasta joka loppujen lopuksi on paljon puhetta mutta vähän "äksöniä". Jopa vähemmän kuin baseball:ssa tai sikäläisessä potkupallossa. Pahimmat höyryt lienee laskettu, M.A.G.A.-hatut vaihtunevat takaisin pesäpallo- tai potkupallojoukkueiden lippiksiin ja grillit sytytetään.
Vaalien tuloksen siis käännyttyä vaihtamaan presidentin henkilö, eivät muutokset luultavasti ole lopulta ollenkaan niin näyttäviä kuin vaalikampanjan kiihkeydestä olisi saattanut kuvitella. Sikäläinen hallintokoneiston ja suuryritysten yhteenliittymä eli "Deep State" *) on vahva ja jauhaa omalla tahdillaan vaikka presidentit tulevat ja menevät. Kansalle järjestetään viihdykkeeksi sirkushuveja jolloin voi kuvitella hetken kansalaisten mielipiteilläkin olevan merkitystä, ihan niinkuin demokratiassa. Kannattaa muistaa Samuel Langhorne Clemens:n (1835-1910), t.m.n. Mark Twain, sanat "If voting made any difference they wouldn't let us do it".
---
*) Nyk. USA-laisessa, negatiivisessa merkityksessään suuryritysten, toisaalta erit. sotateollisen konglomeraatin ja finanssilaitosten sekä valtiokoneiston yhteisenä apparaattina. Alump. kreik. "κράτος ἐν κράτει" (translitt. "kratos en kratei") eli "valtio valtiossa". Myös turk. "derin devlet" Mustafa Kemal Atatürk:n (1881-1938) uudistuksia jatkaneena hallintokoneistona jolloin se oli neutraalimpi valtio-opillinen termi kuvaamassa valtion jatkumoa yli yksittäisten vaaleilla vaihtuvien hallintojen, sekä positiivisessa että negatiivisessa mielessä.
Tekstit
