YLEn dosentti Leninin kimpussa

Kulttuurihistorian ja sosiologian dosentti Jari Ehrnrooth avautuu netti-YLEn pakinassaan manaamaan Lenin-kulttia pois Suomesta  satavuotisen itsenäisyyden kunniaksi.  Erityisesti hän on ottanut hampaisiinsa piskuisen Lenin-puiston Helsingin Alppilassa.  Leninin hävittäminen pois silmistä olisi kuulemma "itsenäisyyden juhlavuoden symbolisesti arvokkain teko".  Toivooko hän silloin Leninin häviävän myös mielestään?

Jos puiston nimeäminen paikkaseudun historiaan vaikuttaneen henkilön mukaan on kultti niin silloin varmaankin Helsingissä on esimerkiksi salaperäinen Alli Trygg -kultti.  Hänellähän on paljon Leniniä suurempi puisto Kalliossa muistutuksena raittiustyöstään ja naapurissa miehensä vastaava. Puhumattakaan niin monesta muusta uskonnollisen palvonnan kohteesta ympäri maatamme.  Eräitä viimeisimmistä ja pienemmistä pyhistä lienee kauppaneuvos Carl Pöndinen ja kapakoitsia Aqveliina Heinze jotka saivat tyytyä kujanpätkiin Mikkelin asuntomessualueella.

Ehrnrooth kirjoittaa paljastavasti "Menneisyyden hallinta on taistelua historian eettisestä suunnasta ...".  Niinpä, Ehrnrooth haluaa hallita meidän menneisyyttämme eikä siihen mahdu Leninin kaltaisia historian hahmoja joilla on kuitenkin iso ja merkittävä osa meidän historiassamme.

Minun mielestäni nimiä muuttelemalla ja patsaita kaatelemalla entisen historian hävittäminen ja uuden tilalle kirjoittaminen on äärimmäisen lyhytnäköistä konjuktuuripolitiikkaa ja silmiinpistävän sivistymätöntä melskaamista.  Meidän pitää pystyä näkemään historiamme kerrokset ja oppia lukemaan niitä.

Ja pitääpä vielä kysyä kuuluuko tuollainen historiattomuus myös julkisen palvelun YLEn toimenkuvaan?  Jos ja kun YLE perustelee Ehrnroothin pakinan julkaisemista moniarvoisuudella, olisi suotavaa moniarvoisuuden ulottuvan myös päinvastaisiin ajatussuuntiin.  Jos taas Ehrnroothin linja on myös YLEn linja, sen pahempi YLEn uskottavuudelle julkisena palvelijana jollaiselta voitanee odottaa objektiivisuutta, neutraliteettiä ja faktahakuisuutta.

---

Julkaisin tämän kirjoituksen myös plokissani Uuden Suomen Puheenvuorossa.

Soinin-Lipposen linjalta rauhanlinjalle

Olemme viime päivinä törmänneet muiden asioiden lisäksi kahden poliitikkosankarin törmäilyihin: Timo Soinin/PerSu ja Paavo Lipposen/SDP öykkäröintiin.  Timo Soini kehuu tehneensä puolitoista vuotta ympäristöohjelmaa Brysselissä ja se paljastui Matti Putkosen Metalliliitossa, Metalliliiton ajalla ja palkalla tekemäksi.   

Paavo Lipponen on juoruillut USAn lähetystössä kun pahainen juoruämmä ja sitä pidetään normaalina diplomatiana.  Jos oikein muistan niin aiempaa "normaalia" diplomatiaa Neuvostoliiton suurlehetystössä ei ole pidetty suotavana eikä sallittavana.  Siinä meni pisteet sekä Lipposelta että diplomatialta. 

Molemmat ovat jo aiemmin kunnostautuneet samanlaisilla asioilla.  Soini on koko poliittisen uransa puhunut yhtä ja tehnyt toista.  Nyt hän yrittää haalia kannatusta NATO- ja EU-vastaisuilta ihmisiltä mutta itse luiskauttelee peittely-yritysten lomassa kannattavansa molempia kuinmyös vähien veroeurojen haaskaamista yhä enemmän pyssyihin. 

Samaten Lipposella on rasitteenaan intrigoinnit USA:ssa kun pyrkimyksenä viedä meidät jo mukaan USAn sotaan Irakissa, osaksi "halukkaiden liittoumaa".  Se epäonnistui, kiitos Anneli Jäätteenmäen paljastusten. (Jäätteenmäki vain sörssi tilanteensa peri-kepulaiseen tapaan).  Onnistuminen sotaseikkailijoille tuli vasta Afganistanissa, jossa nämä atlantistit saivat meidät mukaan USAn hyökkäys- ja miehityssotaan. 

Nämä molemmat sankarit näyttävät ajavan ihan samaa politiikkaa kuin avoimemmin jenkkimyönteiset kokoomuslaiset, nuo Alexander Stubbit ja Jyrki Kataiset.  Kun mukaan otetaan vielä NATO-kiimakot Martti Ahtisaari/SDP ja Liisa Jaakonsaari/SDP niin onkin koolla sellainen "Hermannin nuorisoseura", että pelottaa.  Millaisiin sotaseikkailuihin tuo joukkio meidät oikein saattaakaan.  Meidän pitänee alkaa valmistautua uuteen sotasyyllisyysoikeudenkäyntiin.  Vallan mainio väline siihen olisi Rauhanlain tapainen laki joka asettaisi jo etukäteen rajat sodanlietsonnalle ja säätäisi sellaisesta vastuuttomuudesta riittävät seuraamukset.

Joulurauhaa Ahtisaarelta

Martti Ahtisaari töräytteli jälleen tuttuun sotaisaan tyyliinsä eilisessä YLEn ykkösaamu-ohjelmassa.  Erityisesti pisti silmiin ja korviin hänen tapansa niputtaa jossakin asiassa hänen kanssaan erimieltä olevat kaikki samaksi tyhmien ja menneisyyteen jämähtäjien joukoksi.

Ahtisaarella tuntuu myös olevan valta ja viisaus päättää venäläisten puolesta mitä he saavat pitää itseensä kohdistuvana uhkana ja mitä eivät.  Kiellettyjen listalle Ahtisaari tietenkin laittaa oman lemmikkinsä USA-johtoisen NATOn.  Hän tunnistaa poliittisesti korrektit julkiset puheet historialliseksi suunnan muutokseksi.  Hän olisi varmaan julistanut 30-luvun lopulla NL:n ja Natsi-Saksan hyökkäämättömyyssopimuksenkin historialliseksi lähentymiseksi ja suunnan muutokseksi vaikka kyse oli vain yrityksestä elää vielä hetki rauhan oloissa.  Häneltä jää tyystin huomioimatta NATOn tarkoituksella salatut Baltian maita koskevat sotasuunnitelmat ja ohjuskilpihankkeiden todelliset tarkoitusperät. Hän ei ilmeisesti myöskään halua nähdä julkisesti muita NATOn etenemismanöövereitä Venäjään kohdistettuna uhkana.  Mutta hänhän on ollutkin USAn ja muun lännen palkittu käsikassara ja juoksupoika jolla sotiminen on rauhanturvaamista. George Orwell kääntyilee haudassaan hykerrelleen kun tunnistaa kuinka hyvin hänen ennustamansa uusiokieli etenee saavutetussa pysyvän sodan olotilassa.

Tämä muiden ja itsensä suurena rauhanvälittäjänä pitämä sotahaukka näkee myös Koreoiden tilanteen kummallisen yksipuolisesti.  Kun Etelä-Korea yhdessä USAn kanssa pitää sotaharjoituksia provokatorisesti aivan Pohjois-Korean rajalla ja vieläpä alueille joden omistusoikeudesta ei ole selvää käsitystä, hän "näkee" vain Pohjois-Korean aktiiviseksi ja Etelän agression uhriksi.  Häneltä jää myös huomaamatta, että tykistökeskityksen uhrit olivat sotilastukikohtana käytetyllä alueella intensiivisen ja provokatorisen sotaharjoituksen aikana, ikäänkuin ihmiskilpinä. Ainoaksi syyksi hän esittää läntisen propagandan selityksen Pohjois-Korean vallanvaihdosta. 

Kaiken kaikkiaan on käsittämätöntä kuinka tyhminä Ahtisaari suomalaisia äänestäjiä pitää.  Valtaosa ihmisistä näkee läpi tämän sotahakuisen suomalaisen ulkopolitiikan eikä halua kytkeä meitä läntiseen seikkailupolitiikkaan.  Hänelle koko juttu on kuitenkin vain jaksamiskysymys.  Me emme kuulemma "jaksa" liittyä tuohon läntiseen arvoyhteisöön joka koko ajan miehittää, sotii ja tappaa toisella puolella maapalloa.  Jopa Angela Merkel on huomannut Saksan olevan sotimassa Afganistanissa mutta Ahtisaaret ja kumppanit puhuvat rauhanturvaamisesta siellä.

Ahtisaari haluaa Suomen jatkavan pyrkimystä kansainväliseksi rauhanvälittäjäksi ja toimia rauhanturvaajana; sinällään ihan tavoittelemisen arvoisia asioita.  Kuitenkin hänen ja hänen hengenheimolaistensa Stubbin, Kataisen et al toimet ja puheet tähtäävät ihan eri tavoitteisiin.  Aktiivisen, menestyksekkään ja arvostetun rauhanturvaajan ja -välittäjän tulisi nauttia laajaa luottamusta ja arvostusta tasapuolisena ja puoluettomana tahona. Noiden ulkopolitiikan mestaroijien omat puheet ja toimet kuitenkin tähtäävät kaikinpuoliseen Suomen aseman romuttamiseen tuossa suhteessa.  He ovat ajaneet ja jatkavat edelleen Suomen viemistä osaksi yhtä osapuolta maailman kriiseissä.  Nämä käytännön toimet ovat niin kaupallisia, taloudellisia kuin sotilaallisiakin.  Me olemme osa kaupallisesti kehittyviä maita riistävää globaalia kauppablokkia, taloudellisesti meidän suomalaisten verorahoilla pönkitetään kansainvälisiä finanssispekulantteja turvaamalla ylikansallisten pankkien etuja ja sotilaallisesti meidät on viety jo osaksi miehittäjää ja sotijaa Afganistanissa.  Hyvä esimerkki heidän politiikastaan on, että emme tällä hetkellä ole mukana missään YK:n operaatiossa mutta toki NATOn myötä-, kanssa- ja liittolaissotijana.  Tämäkään ei riitä Ahtisaarelle vaan vastaan ei saisi sanoa vaan meidän pitäisi olla kaikkien hänen kanssaan samaa mieltä tukea tuota kuolettavan vaarallista politiikkaa yksimielisesti.

Olisiko ensi eduskuntavaalit jo paikka jossa suomalaiset äänestäjät tekisivät muutoksen ja valitsisivat ehdokkaita jotka kääntäisivät tuon suunnan rauhantahtoiseen turvallisuuspolitiikkaan ja reiluun talouteen.  Silloin meidän tulee hylätä Stubb, Katainen, Kiviniemi ja Urpilainen kuin myös Soini.  Jokaisesta noista puolueesta, PerSuja lukuunottamatta, löytyy vastuuntuntoisia ja omilla aivoillaan ajattelevia kun jätetään niiden eliitti valitsematta - toivottavasti.  Samalla tarvitaan oppositio joka ihan oikeasti pyrkii esittämään rakenteellisia heikkouksia hallituksen politiikasta eikä tyydy PerSujen kaltaiseen älämölöpopulismiin jossa huudetaan oireille mutta karavaanin antetaan kulkea kun saadaan repiä maukasta raatoa.

P.s. Ahtisaarelta taisi lipsastaa n.s. freudilainen kun hänen puhui presidenttikautensa halusta alentaa työllisyyttä ja kehui tekojaan sillä saralla.  Ilmeisesti luiskahti työttömyys-sanan tilalle tarkoituksettomasti toinen sana mutta taisi samalla paljastua kapitalistisen talouspolitiikan taktiikkaa.  Työnantajathan tarvitsevat työttömyyttä ihmisten kurissapitämiseen.

Historian iterointia

Usein sanotaan historian toistavan itseään, ensin varsinaisena tapahtumana, sitten tragediana ja lopuksi farssina. Tuleeepa silloin mieleeni parikin rauhan jaksoa Suomen historiassa, erilaisia ja siten odottavat toista iteraatiokierrostaan. 1800-luvulla elimme historiamme toistaiseksi pisintä rauhanjaksoa, mitä nyt välillä saatiin aihetta Oolannin sotalauluun. Seuraava rauhanjakso koettiin 20- ja 30-luvuilla. Molemmat jaksot pystyimme lopettamaan sotkemalla itsemme sotiin.

1800-luvun rauhaa alettiin tärvellä keinottelemalla Saksan keisarikunnan kanssa. Poliittiinen oikeistomme alkoi haikailla saksalaisia tänne miehittäjiksi. Lopulta onnistuttiin sotkemaan itsemme sisällissotaan ja sen aikana miehitetyksi.

20- ja 30-luvuilla oikeistomme touhotti Suur-Suomea ja heimosoti. Taas suhmurointikumppanina oli Natsi-Saksa. Ja lopputulokseksi saatiin meidän sotkemisemme II Maailmansotaan ja taas saksalainen armeija tänne.

Mikä oikeistoja aina riivaa kun rauha ei kelpaa ja pitää päästä sotimaan? Nytkin nimen omaan oikeisto haikailee sotilasliittojen perään ja on sotkenut meidät mukaan jo Afganistanin sotaan. Lisäksi on oikeistolaisia pikkuryhmiä, Pro Karelioita ja tykistökiltoja joille rajat ei riitä ja etsitään kaikki mahdolliset keinot kiusantekoon naapureille.

Molemmat kehityskulut johtivat sotiin ja olivat siten jo tragedioita. Sotia ei muuksi saakaan. Toivottavasti tätä nykyistä rauhanjaksoa, joka lienee toistaiseksi historiamme toiseksi pisin, ei pilata samanlaisella kehityksellä. Toivottavasti Pro Karelioiden ja muiden revanssististen rajaspekulanttien sekä NATO-kiimakkojen tohotus kääntyy mahdollisimman pian farssiksi ja päättyy hersyvään röhönauruun ennenkuin pahempaa ehtii tapahtua ja pääsemme rikkomaan kaikki ennätykset tällä nykyisella rauhanjaksollamme.

Rauhan turvaamisesta ja sotimisesta

Viime aikoina moni oikeistopoliitikko on perustellut Afhanistanin sotaan osallistumista rauhanturvaamisella. Viimeksi tänään Ilkka Kanerva todistaa samaa Iltalehden viikonvaihdeliitteessä tyyliin, että kun me olemme rauhanturvaamisen suurvalta niin meidän pitää olla mukana ja meidän maineemme rauhanturvaajina kärsii jos nyt lähdemme sieltä. Samalla argumentaatiolla hän perustelee tarvetta liittyä NATOon.

Minun mielestäni tilanne on juuri päin vastoin. Me menetämme ja olemme jo itseasiassa menettäneet uskottavuutemme rauhanturvaajina ja -välittäjinä.

Rauhanturvaaminen on toimintaa jossa kaksi toisilleen vihamielistä tahoa, jotka eivät luota toisiinsa, sallivat molempien neutraalina osapuolena pitämän tahon tulla taistelleiden osapuolten väliin. Se edellyttää siis, että menestyksekäs rauhanturvaaja on molempien osapuolten mielestä neutraali, objektiivinen ja luotettava ulkopuolinen. Sellainen ei voi olla sodassa osapuoli tai mukana potentiaalisessa osapuolessa.

Afganistanissa me olemme osa toista osapuolta eli ISAF:ia, tuota U.S.A:n johtamaa NATOn organisaatiota. Me emme siis ole neutraali emmekä objektiivinen emmekä ulkopuolinen. Emme siis ole kelvollisia menestyviksi rauhanturvaajiksi.

NATOn täysjäseninä me olisimme sitä entistä vähemmän neutraali ja ulkopuolinen maailman kriiseissa. NATO on yksi potentiaalisimmista eri kriisien osapuolista koska U.S.A. on julistanut, että sillä on kansallisia etuja vaalittavana kaikkialla maapallossa ja vähän se ulkopuolellakin.

Nämä NATO-kiimaset Ahti- ja Jaakonsaaret, Stubbit, Kanervat, Lipposet ja kumppanit ovat pilanneet meidän mahdollisuutemme toimia menestyksellä aidoissa rauhanturvaoperaatioissa. Sen sijaan tällä menolla tulemme toki kelpaamaan jatkossakin NATOn miehityssotiin ja muihin U.S.A:n kansallisten etujen turvaamisoperaatioihin ympäri maailmaa. Samalla tullaan harjoitelleeksi samoihin operaatioihin täällä meidän rajoillamme.

Jos me haluamme aidosti olla rauhanturvaajia ja -välittäjiämaailman kriiseissa niin suunnan olisi muututtuva. Meidän olisi mitä pikimmin irtisanouduttava kaikista NATO-kytkyistä ja tehtävä se uskottavasti sekä puheissa että käytännössä. Sen jälkeen voimme vasta yrittää esiintyä uskottavana rauhanpuolustajana.

Avointa ja edesvastuutonta

Tämän aamun paperi-Hesarissa kirjoitetaan juttua Afganistanin sodasta ja Suomen osallistumisesta siihen. Onko Suomi osapuoli vai ei. Jutun mukaan Alexander Stubbin mielestä on edesvastuutonta sanoa Suomen olevan sodassa. Tätäkö on Stubbin uusi avoin ulkopoliittinen keskustelu? Ulkopoliittisen johdon propagandamantraa ei saa edes kyseenalaistaa saati, että siltä saisi jonkinlaisia sisältöön meneviä perusteluja sen omalle kannalle. Stubb itse tuntuu vetävän rajaa sille mikä on avointa ja mikä edesvastuutonta.

Afganistanissa ja Pakistanissa on käynnissä sota. NATOn ISAF on siellä osapuolena ja miehittäjänä ja Suomi on siinä mukana. Olisi vihdoinkin mielenkiintoista kuulla miten Stubb ja muut NATO-friikit kiertoilmaisevat sen. Aamun Hesarissakaan sitä ei edes yritetty vaan syytettiin erimieltä olevia edesvastuuttomiksi.

Yhtenä kiertoilmaisuna on käytetty rauhanturvaamista. Se on kuitenkin tarkoittanut rauhanturvaajien menoa osapuolten väliin molempien luvalla estämään yhteenottoja. ISAF ei kuitenkaan tee niin vaan on siellä osapuoli Talebaneja ja muita erilaisia asellisia joukkoja vastaan. Tuekseen NATO on pystyttänyt Kabuliin nukkehallituksen. Tässä tapauksessa rauhanturvaamistermin käyttö on täysin orwellilaista uusiakieltä.