Matti Viialainen esittää Etelä-Savon ja Etelä-Karjalan yhdistämistä vanhakantaisella tavalla. Yhteiset intressit on kuitenkin löydettävissä pohjoissavolaisten kanssa.
Etelä-Savon maakuntajohtaja Matti Viialainen esittää erityisen Saimaan maakunnan perustamista. Hän perustaa ajatuksensa siihen kuinka Saimaa vesistönä yhdistää sen rannoilla asuvia.
Viialaisen skenaario on pitänyt paikkaansa joskus menneisyydessä jolloin maantiet ja rautatiet eivät muodostaneet liikkumisen perusverkostoa. Silloin maitse liikkuminen oli sidottua keleihin ja jalkoihin, hevosen ja ihmisen. Avoimet vedet taas takasivat reilun puolen vuoden ajan sujuvan liikennöinnin silloisella elämänrytmillä. Viialaisen allakka jätättääkin sadalla vuodella.
Nykyisin toisaalta vaatimukset liikkumisen nopeudelle ja toisaalta tekniset mahdollisuudet puhuvat ihan toista. Saimaa ei yhdistä mikkeliläisiä eikä savonlinnalaisia lappeenrantalaisiin vaan erottaa. Jos Saimaan pohjoisrannalta halutaan olla yhteydessä nenät vastaikkain etelärannalle, Saimaa on kierrettävä. Sähköinen yhteydenpito tietoliikenneteknologian avulla on toki nopeampaa mutta silloin Mikkeli on yhtä kaukana niin Lappeenrannasta kuin Tasmaniasta. Viialainen elää siis menneisyydessä.
Toki vesiliikenteellä Saimaallakin on oma roolinsa mutta se koskee vain hyvin raskasta liikennettä jossa kuljetetaan suuria määriä tavaroita kerralla, puuta, öljyä t.m.s. mutta ei ihmisiä, tietoa eikä pienempää kappaletavaraa.
Etelä-Karjala ja myös Kymenlaakso ovat suuntautuneet toimissaan jo ties kuinka kauan lounaaseen eli pääkaupunkiseudulle ja etelään eli Pietariin. Heitä ei voisi Saimaan toisella puolella olevat vähempää kiinnostaa ja sen he ovat Viialaisellekin tehneet selväksi. Miksi siis Viialainen hakkaa päätään seinään?
Etelä-Karjalan ja Kymen kanssa vähäväkisempi Etelä-Savo jää aina takamaaksi koska kiinnostuksen kohteet ovat noilla väkimäärältään suuremmilla toisaalla. Sen sijaan jos maakuntien hallinnon yhdistyminen katsotaan välttämättömäksi niin pohjoisesta eli Pohjois-Savosta katsottuna Etelä-Savo olisi eturintamaa, juuri siinä suunnassa johon intressit suuntautuvat.
Kuopiolaiset eivät pysty järjestämään liikenneyhteyksiään pääkaupunkiseudulle tai Pietariin kuin Etelä-Savon kautta. Se tarkoittaa, että heidänkin etunsa on satsata infrastruktuuriin myös Etelä-Savossa. Se ei toki ratkaise kehitystä Etelä-Savossa mutta heikäläisten kanssa on löydettävissä edes joitakin yhteisiä intressejä, toisin kuin eteläkarjalaisten ja kymenlaaksolaisten kanssa.
Maakuntahallinnossa ja talouselämässä sekä ihmisten olossa ja elossa on toki paljon muutakin kuin vain liikenteen järjestämistä. Muissa asioissa, on sitten kyse koulutuksesta, terveyden- ja sairaanhoidosta, kulttuurista j.n.e. eteläsavolaisten on hoidettava asiansa ja edunvalvontansa edelleenkin ihan itse, ei niitä muut hoida.
Viialaisen kannattaisikin kääntää allakastaan esille ajantasalla oleva sivu ja katsoa miten maailma makaa nykyisessä ajanriennossa. Ja eteläsavolaisten kannattaisi miettiä onko Matti Viialainen sopiva henkilö ajamaan eteläsavolaisten etuja.
maanantai 30. huhtikuuta 2012
sunnuntai 22. huhtikuuta 2012
Floppi palavalta porauslautalta
Nokian ongelmien taustalla on sen hallituksen strategiset valinnat. Nokian kohtalo on toukokuun alussa kokoontuvalla yhtiökokouksella.
Puhelinvalmistaja Nokian tulos ja osakkeiden kurssi ovat laskeneet kuin se kuuluisa lehmän häntä. Syiksi on spekuloitu vääriä käyttöjärjestelmävalintoja, palveluliiketoiminnan osaamattomuutta ja homma on henkilöity kanadalaiseen toimitusjohtaja Stephen Elop:iin.
Puhelinvalmistaja Nokian tulos ja osakkeiden kurssi ovat laskeneet kuin se kuuluisa lehmän häntä. Syiksi on spekuloitu vääriä käyttöjärjestelmävalintoja, palveluliiketoiminnan osaamattomuutta ja homma on henkilöity kanadalaiseen toimitusjohtaja Stephen Elop:iin.
Palkattu toimitusjohtaja on yrityksessä omistajien tai heidän edustajiensa valitsema käytännön johtaja. Nokian kaltaisen yhtiön strategiasta päättää toimitusjohtajan esimies eli omistajien valitsema hallitus. Se on pyrkinyt valitsemaan parhaan mahdollisen ja saatavissa olevan henkilön toteuttamaan heidän valitsemaansa strategiaa. Nokiasta huolissaan olevien on siis käännyttävä huolineen oikeaan suuntaan eli syyllistettävien lista on Nokian hallitus (per 22/4 -12, lähde Nokian web-sivut):
- Jorma Ollila - Nokia Oyj:n hallituksen puheenjohtaja. Royal Dutch Shell Plc:n hallituksen puheenjohtaja. Jäsen vuodesta 1995. Puheenjohtaja vuodesta 1999.
- Marjorie Scardino - Pearson plc:n pääjohtaja ja hallituksen jäsen. Jäsen vuodesta 2001. Varapuheenjohtaja vuodesta 2007. Nimitysvaliokunnan puheenjohtaja. Henkilöstöpoliittisen valiokunnan jäsen.
- Stephen Elop - Nokia Oyj:n toimitusjohtaja ja johtokunnan puheenjohtaja. Jäsen vuodesta 2011
- Dr. Bengt Holmström - Kansantaloustieteen professori, Massachusetts Institute of Technology (MIT), liiketaloustieteen professori, MIT Sloan School of Management. Jäsen vuodesta 1999.
- Prof. Dr. Henning Kagermann - Jäsen vuodesta 2007. Henkilöstöpoliittisen valiokunnan puheenjohtaja. Nimitysvaliokunnan jäsen.
- Per Karlsson - Riippumaton yritysneuvonantaja. Jäsen vuodesta 2002. Henkilöstöpoliittisen valiokunnan jäsen.
- Jouko Karvinen - Stora Enso Oyj:n toimitusjohtaja. Jäsen vuodesta 2011. Tarkastusvaliokunnan jäsen.
- Helge Lund - Statoil ASA:n toimitusjohtaja. Jäsen vuodesta 2011 alkaen. Henkilöstöpoliittisen valiokunnan jäsen.
- Isabel Marey-Semper - Johtaja, Advanced Research, L'Oréal Group. Jäsen vuodesta 2009. Tarkastusvaliokunnan jäsen.
- Risto Siilasmaa - Jäsen vuodesta 2008. Tarkastusvaliokunnan puheenjohtaja. Nimitysvaliokunnan jäsen.
- Kari Stadigh - Sampo Oyj:n konsernijohtaja. Jäsen vuodesta 2011. Henkilöstöpoliittisen valiokunnan jäsen.
Edellä olevan listan henkilöt ovat vastuussa Nokian strategiasta. Elop on siellä vain yksi jäsen ja varmaankin paikalla vain kuulemassa mitä hänen pitää saada aikaiseksi sekä selittämässä tekemisiään. Elop:n ansioita tulee siis arvioida siitä miten hyvin hän on pystynyt toteuttamaan hallituksensa strategiaa. No, ei hallitus varmaan ole antanut hänelle tehtäväksi raunioittaa Nokiaa mutta taatusti on Microsoft-liittoutumisen, vai pitäisikö sanoa hirttäytymisen, takana. Ilman hallituksen toimeksiantoa Elop ei olisi voinut lähteä tuollaista suurta askelta ottamaan. Sen turmiollisuuden tai hedelmällisyyden vastuu on siis strategisella tasolla hallituksella ja vain käytännön toimien tasolla Elop:lla.
Oma kysymyksensä on, olisiko Elop toisenlaisilla toimilla voinut saada yksistään Microsoftiin perustuvan liiketoiminnan jotenkin muuten toimien toimimaan? Ehkä olisi voinut ainakin laskeutua Microsoftin varaan pehmeämmin eli rahastaa Nokialle vanhenevalla teknologialla vielä muutaman vuoden. Ollilan palamaan sytyttämältä öljynporauslautalta ei olisi kannattanut hypätä suinpäin vaan katsoa, että kohdalla on pelastuslautta jolla suunnata kohti uusia seikkailuja. Suinpäin hyppääminen vaatii nimittäin ulkopuolisia pelastajia nostamaan pois kylmästä merestä mutta talouselämässä ei sellaisia meripelastajia ole ellei sitten laskuja maksateta veronmaksajilla.
Tyhmintä mitä Elop olisi saattannut tehdä oli, että Nokian toimitusjohtana olisi kertonut omien tuotteiden olevan pa**oja ja, että uudet tulee vasta vuoden päästä - ja hän meni tekemään sen. Asiakkaille ei ollut tarjolla kuin kilpailijoiden vehkeitä ja he tietenkin äänestivät wahlroosilaisittain jaloillaan.
Kaikki on siis Nokiassa 3/5 -12 Helsingin messukeskuksessa yhtiökokoukseen kokoontuvien osakkeenomistajien hallussa heidän valitessaan yhtiölle uutta hallitusta. Ja julkisuudessa toivoisi tiedotusvälineiden harjoittavan sen verran analyysiä, että löytäisi konkreettisille teoille niiden oikeat tekijät. Tässä tapauksessa se on porvarien presidenttiehdokkaaksikin kaavaileman Jorma Ollilan johtama Nokian hallitus.
Oma kysymyksensä on, olisiko Elop toisenlaisilla toimilla voinut saada yksistään Microsoftiin perustuvan liiketoiminnan jotenkin muuten toimien toimimaan? Ehkä olisi voinut ainakin laskeutua Microsoftin varaan pehmeämmin eli rahastaa Nokialle vanhenevalla teknologialla vielä muutaman vuoden. Ollilan palamaan sytyttämältä öljynporauslautalta ei olisi kannattanut hypätä suinpäin vaan katsoa, että kohdalla on pelastuslautta jolla suunnata kohti uusia seikkailuja. Suinpäin hyppääminen vaatii nimittäin ulkopuolisia pelastajia nostamaan pois kylmästä merestä mutta talouselämässä ei sellaisia meripelastajia ole ellei sitten laskuja maksateta veronmaksajilla.
Tyhmintä mitä Elop olisi saattannut tehdä oli, että Nokian toimitusjohtana olisi kertonut omien tuotteiden olevan pa**oja ja, että uudet tulee vasta vuoden päästä - ja hän meni tekemään sen. Asiakkaille ei ollut tarjolla kuin kilpailijoiden vehkeitä ja he tietenkin äänestivät wahlroosilaisittain jaloillaan.
Kaikki on siis Nokiassa 3/5 -12 Helsingin messukeskuksessa yhtiökokoukseen kokoontuvien osakkeenomistajien hallussa heidän valitessaan yhtiölle uutta hallitusta. Ja julkisuudessa toivoisi tiedotusvälineiden harjoittavan sen verran analyysiä, että löytäisi konkreettisille teoille niiden oikeat tekijät. Tässä tapauksessa se on porvarien presidenttiehdokkaaksikin kaavaileman Jorma Ollilan johtama Nokian hallitus.
perjantai 20. huhtikuuta 2012
Tosikko ja humoristi samalla asialla
Ulkomaalisten valvontaa vaativien rasistiseen käytökseen suhtaudutaan kovin eri tavoin riippuen vaatimuksen esittäjästä.
Viime aikoina on esissä ollut useita erilaisia ulkomaalaisten vahtimiseen liittyviä uutisia joihin on suhtauduttu eri tiedotusvälineissä kovinkin eri tavalla.
Sisäministeri Päivi Räsänen vaatii venäläisten viisumivapauden ehtona EU:n ulkopuolelta tuleville reaaliaikaisesta valvontaa. Useampikin lehti on uutisoinut asiaa, esimerkiksi YLE netissä. Mutta tiedotusvälineet eivät ole tuosta "isoveli valvoo" jutusta juurikaan kaivaneet rasistisia asenteita vaikka niitä löytyisi yllin kyllin.
Kun perussuomalaisen kansanedustajan, James Hirvisaaren avustaja Helena Eronen blokissaan ehdotti hihanauhaa ulkomaalaisille niin se onkin sitten huumoria. Turun Sanomat ilmeisesti tunnisti jotakin palaneen käryä kun uutisoi blokikirjoituksen. Aiemmin tuo aviisi kunnostautui maineellaan maan ainoana kuolinilmoituksia julkaisevana urheilulehtenä mutta nyt se alkaa päästä asiaan jo asiajuttujenkin kimppuun.
Mikä tekee Erosesta humoristin mutta Räsänen säilyy edelleen vakavasti otettavana sisäministerinä? Hehän puhuvat ihan samasta kuvottavasta asiasta mutta Eronen värikkäämmin sanakääntein.
Toki PerSuleilla jollaista Eronen avustaa, on ollut yleisenä tapana selittää paljastavat lipsautukset huumoriksi. Harvat vain nauravat. Heidän eduskuntaryhmänsä puheenjohtajalla Pirkko Ruohonen-Lehnerillä se on jo vakiofraasi kun hän pääsee julkisuuteen. Se on jo niin yleistä, että koko PerSulijoukkio on yksi iso vitsi. Toki Hirvisaari erotettiin määräajaksi mutta hänellä oli aikaisempiakin rasitteita ja on ilmeisesti jääräpäinen ettei Timo Soinille jäänyt muuta mahdollisuutta.
Sen sijaan kristillisdemokraattia ja fundamentalistiuskovaista Päivi Räsästä ei kukaan kai pidäkään suurena humoristina. Hän on tiukkapipo jolle kaikki omista uskomuksista poikkeava näyttää olevan kammotus. Hänen puheisiinsa ei ole kukaan puuttunut ihmisoikeusnäkökulmasta. Tämä ei ole hänellä edes ensimmäinen kerta. Ihmettelen miten kauan hän saa jatkaa vastuullisessa tehtävässään ministerinä. Itse olisin valmis viemään häneltä lääkärinoikeudetkin koska hän ei tunnusta lääketieteellisiä tosiasioita.
Oikeasti molemmat ovat kammottavia, toinen leikkii natsileikkejä ja kiinnijäätyään esittää humoristia mutta toinen, se vakavissaan oleva, ei jää edes kiinni.
tiistai 17. huhtikuuta 2012
Hyvinvointivaltion demokratiasta rahakkaiden harvainvaltaan
Björn Wahlroos esittelee uusimmassa kirjassaan ajatuksiaan kuinka hyvinvointivaltion demokraattisen enemmistön pitäisi luovuttaa valtansa markkinavoittajille eli kapitalisteille. Muutamia julkisuudessa olleiden Wahlroosin ajatusten herättämiä kommentteja ennen koko kirjan lukemista.
Taloustieteen tohtori, hallituksen puheenjohtaja ja reservin kapteeni Björn Wahlroos on kirjoittanut kirjan. Otsikkona Otavan julkaisemassa on "Markkinat ja demokratia - Loppu enemmistön tyrannialle". En ole kirjaa lukenut mutta seurasin sen julkaisun tiimoilta tehtyä Wahlroosin haastattelua MTV3:n Huomenta Suomi -ohjelmassa. Tuossa haastattelussa provosoiduin tähän kirjoitukseen kun Wahlroos esitteli demokratiakäsityksiään.
Wahlroosin esittämä teoria lähtee ihmisen valinnanvapaudesta. Hän johtaa siitä demokratian olemuksen ja käytännön jossa hänen mukaansa ihmisen toteutuneet valinnat ovat demokratiaa. Hän esitti nuo valinnat n.s. jaloillaan äänestämisenä jota hän kuvasi demokratian uudeksi ja tulevaisuuden ilmenemismuodoksi nykyisen edustuksellisuuteen ja vaaleihin perustuvan tilalle.
Oikeasti Wahlroosilta kuitenkin on jäänyt tai hän tietoisesti on jättänyt huomiotta muutaman seikan. Ensinnäkin demokratia on kansanvaltaa jossa ihmiset päättävät yhdessä yhteisistä asioista ja silloin enemmistöllä pitääkin olla enemmän sananvaltaa kuin vähemmistöllä. Se ei ole tyranniaa ellei enemmistö sorru sortamiseen, kuten esimerkiksi apartheid, rasismi, natsismi t.m.s. Sen sijaan yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus jossa yhdessä rakennettua myös yhdessä käytetään, ei sitä ole.
Toisaalta Wahlroos esitti esimerkissään itäisestä Euroopasta kapitalistiseen länteen tapahtuneessa, osittain laittomassa muuttoliikkeessä, että ihmiset äänestivät jaloillaan kapitalismin puolesta: eläköön kapitalismi. Sen sijaan hän ei näytä tunnistavan ihmisten halua eläkkeelle äänestyksenä suomalaista johtamista ja työelämän olosuhteita avstaan. Siinä on kyse kuulemma ihmisten laiskuudesta ja hänen mielestään ihmiset pitäisi kiristää töihin sosiaaliturvaa purkamalla. Hänhän on ilmoittanut pitävänsä ihanteenaan suomalaista RUK-johtamista eli management-by-Perkele -tyyliä. Se on lähempänä hirmuvaltaa eli tyranniaa kuin konsanaan hyvinvointivaltion demokratia.
Wahlroos myös esitteli haastattelussa ihmisten muuttoa ja uranrakentamista ulkomaille sekä verokilpailua osoituksena oikeasta demokraattisesta äänestämisestä. Siinä häneltä on kadonnut demokratian pääominaisuus eli käsitys tasa-arvosta kansalaisten kesken. Tuollaiset valinnathan ovat yleensä mahdollisia vain niille joilla on resursseja valita tuollaisia vaihtoehtoja. Muut, vähempiosaiset, eivät pääse mukaan wahlroosilaiseen demokratiaan. Aiemmin Wahlroosin käsityksiä olisi nimitetty harvainvallaksi eli oligarkiaksi ja kun ottaa huomioon keillä nuo resurssit valintojen tekemiseen on, myös rahavallaksi eli plutokratiaksi.
Valtioajattelussaan tiukkana kapitalismin edunvalvojana profiloitunut Wahlroos sen sijaan tuntuu tulevan kapitalismin kehityksen jälkijunassa, ainakin jos on uskominen Taloussanomat-lehden juttua hänen kirjastaan. Hän kaipaa ameriikkalaistyylistä vahvan johtajan valtioita. Ne ovat kuitenkin jo historiaa sillä ylikansalliset kapitaalikasautumat ovat jo ajaneet niiden ohi. Johtajat niissä, kuten esimerkiksi Barack Obama, ovat rahoittajiensa vankeja eivätkä vahvoja itsenäisiä toimijoita. Epäilen Wahlroosin sen ymmärtävän mutta haluavan kuorruttaa kapitaalien etuja ajavaa sanomaansa demokrattisella valtiojohtajan valinnalla. Meidän muiden sen sijaan pitäisi nähdä ohi ja edelle Wahlroosin ajattelusta.
Wahlroos on aiemminkin kunnostautunut tiukkana ja oman asiansa osaavana oman etunsa ajajana. Niin tässäkin, Hän vain piilottaa oman etunsa passiivimuotoihin mutta nimeää vastustajansa, nuo ilkeät laiskurit jotka sosiaaliturvassaan imevät häneltä hänelle mukamas kuuluvaa lisäarvoa. Wahlroosin älyllistä terävyyttä ja nokkeluutta sananpyörittäjänä ei pidä aliarvioida vaan siihen on vastattava toisaalta asiallisesti perustellen mutta toisaalta sananokkeluuttakaan ei pitäisi unohtaa sillä se tuo julkisuutta ja sitä kautta parhaimmillaan voidaan herättää ajattelua.
Kuten alussa mainitsin, en ole, vielä, kirjaa lukenut vaan purkaukseni perustuu hänen kirjanjulkaisun yhteydessä antamaansa buffihaastatteluun ja muutamaan nettilehden kirjoitukseen. Pyrinkin siis rajaamaan kommentointini niissä esiintyviin. Lukenen teoksen myöhemmin kun sen divarista tai kirjastosta käsiini saan. Sitä ennen pidättäydyn tukemasta kirjan hinnalla Wahlroosia ja Reenpäiden kirjaimperiumia.
Taloustieteen tohtori, hallituksen puheenjohtaja ja reservin kapteeni Björn Wahlroos on kirjoittanut kirjan. Otsikkona Otavan julkaisemassa on "Markkinat ja demokratia - Loppu enemmistön tyrannialle". En ole kirjaa lukenut mutta seurasin sen julkaisun tiimoilta tehtyä Wahlroosin haastattelua MTV3:n Huomenta Suomi -ohjelmassa. Tuossa haastattelussa provosoiduin tähän kirjoitukseen kun Wahlroos esitteli demokratiakäsityksiään.
Wahlroosin esittämä teoria lähtee ihmisen valinnanvapaudesta. Hän johtaa siitä demokratian olemuksen ja käytännön jossa hänen mukaansa ihmisen toteutuneet valinnat ovat demokratiaa. Hän esitti nuo valinnat n.s. jaloillaan äänestämisenä jota hän kuvasi demokratian uudeksi ja tulevaisuuden ilmenemismuodoksi nykyisen edustuksellisuuteen ja vaaleihin perustuvan tilalle.
Oikeasti Wahlroosilta kuitenkin on jäänyt tai hän tietoisesti on jättänyt huomiotta muutaman seikan. Ensinnäkin demokratia on kansanvaltaa jossa ihmiset päättävät yhdessä yhteisistä asioista ja silloin enemmistöllä pitääkin olla enemmän sananvaltaa kuin vähemmistöllä. Se ei ole tyranniaa ellei enemmistö sorru sortamiseen, kuten esimerkiksi apartheid, rasismi, natsismi t.m.s. Sen sijaan yhteiskunnallinen oikeudenmukaisuus jossa yhdessä rakennettua myös yhdessä käytetään, ei sitä ole.
Toisaalta Wahlroos esitti esimerkissään itäisestä Euroopasta kapitalistiseen länteen tapahtuneessa, osittain laittomassa muuttoliikkeessä, että ihmiset äänestivät jaloillaan kapitalismin puolesta: eläköön kapitalismi. Sen sijaan hän ei näytä tunnistavan ihmisten halua eläkkeelle äänestyksenä suomalaista johtamista ja työelämän olosuhteita avstaan. Siinä on kyse kuulemma ihmisten laiskuudesta ja hänen mielestään ihmiset pitäisi kiristää töihin sosiaaliturvaa purkamalla. Hänhän on ilmoittanut pitävänsä ihanteenaan suomalaista RUK-johtamista eli management-by-Perkele -tyyliä. Se on lähempänä hirmuvaltaa eli tyranniaa kuin konsanaan hyvinvointivaltion demokratia.
Wahlroos myös esitteli haastattelussa ihmisten muuttoa ja uranrakentamista ulkomaille sekä verokilpailua osoituksena oikeasta demokraattisesta äänestämisestä. Siinä häneltä on kadonnut demokratian pääominaisuus eli käsitys tasa-arvosta kansalaisten kesken. Tuollaiset valinnathan ovat yleensä mahdollisia vain niille joilla on resursseja valita tuollaisia vaihtoehtoja. Muut, vähempiosaiset, eivät pääse mukaan wahlroosilaiseen demokratiaan. Aiemmin Wahlroosin käsityksiä olisi nimitetty harvainvallaksi eli oligarkiaksi ja kun ottaa huomioon keillä nuo resurssit valintojen tekemiseen on, myös rahavallaksi eli plutokratiaksi.
Valtioajattelussaan tiukkana kapitalismin edunvalvojana profiloitunut Wahlroos sen sijaan tuntuu tulevan kapitalismin kehityksen jälkijunassa, ainakin jos on uskominen Taloussanomat-lehden juttua hänen kirjastaan. Hän kaipaa ameriikkalaistyylistä vahvan johtajan valtioita. Ne ovat kuitenkin jo historiaa sillä ylikansalliset kapitaalikasautumat ovat jo ajaneet niiden ohi. Johtajat niissä, kuten esimerkiksi Barack Obama, ovat rahoittajiensa vankeja eivätkä vahvoja itsenäisiä toimijoita. Epäilen Wahlroosin sen ymmärtävän mutta haluavan kuorruttaa kapitaalien etuja ajavaa sanomaansa demokrattisella valtiojohtajan valinnalla. Meidän muiden sen sijaan pitäisi nähdä ohi ja edelle Wahlroosin ajattelusta.
Wahlroos on aiemminkin kunnostautunut tiukkana ja oman asiansa osaavana oman etunsa ajajana. Niin tässäkin, Hän vain piilottaa oman etunsa passiivimuotoihin mutta nimeää vastustajansa, nuo ilkeät laiskurit jotka sosiaaliturvassaan imevät häneltä hänelle mukamas kuuluvaa lisäarvoa. Wahlroosin älyllistä terävyyttä ja nokkeluutta sananpyörittäjänä ei pidä aliarvioida vaan siihen on vastattava toisaalta asiallisesti perustellen mutta toisaalta sananokkeluuttakaan ei pitäisi unohtaa sillä se tuo julkisuutta ja sitä kautta parhaimmillaan voidaan herättää ajattelua.
Kuten alussa mainitsin, en ole, vielä, kirjaa lukenut vaan purkaukseni perustuu hänen kirjanjulkaisun yhteydessä antamaansa buffihaastatteluun ja muutamaan nettilehden kirjoitukseen. Pyrinkin siis rajaamaan kommentointini niissä esiintyviin. Lukenen teoksen myöhemmin kun sen divarista tai kirjastosta käsiini saan. Sitä ennen pidättäydyn tukemasta kirjan hinnalla Wahlroosia ja Reenpäiden kirjaimperiumia.
sunnuntai 8. huhtikuuta 2012
Tiedonlevitteet väkivallan asialla
Länsimailla on lyhyen ajan sisällä jo toinen melko samanlaisen kaavan mukaan menossa oleva vallassaolijoiden vaihto sotimalla. Vain muutamia kuukausia sitten USA ja sen apuri NATO vaihtoi Muammar Gaddafin omituiseen kapinallishallintoon Libyassa kapinallisten ja valikoitujen NATO-maiden käymällä sodalla. Silloin läntisessä valtajulkisuudessa, s.o. täälläkin Suomessa hegemonia-asemassa olevassa, esitettiin kuinka hallinto sorti aseettomia siviilejä. Vain muutaman viikon kuluttua nuo aseettomat olivat vallassa ja paukuttelivat pyssyjään Tripolissa. Nyt samainen valtajulkisuus vaikenee siitä kuinka uudet vallassa olijat hoitavat etniset puhdistukset kun osa libyalaisista on väärän värisiä eli liian tummia.
Sen sijaan meille kerrotaan nyt tismalleen saman kaavan mukaan kuinka Syyrian läntisille vallanpitäjille epämiellyttävä hallinto sortaa syyrialaisia. Heiltä jää kertomatta kuinka nuo, taas aseettomiksi ja rauhantahtoisiksi kuvatut, tappavat erivärisiä ja -uskoisia. Edes kristittyihin arvoihin perustavat läntiset vallanpitäjät ja -tiedonlevittäjät eivät viitsi kertoa, että kapinallisten aseista saavat osansa myös Syyrian kristityt. Sen sijaan jotkin n.s. "indie-mediat" eli itsenäiset tiedonvälittäjät niitä julkaisevat, esimerkiksi The New American.
Molemmissa prosesseissa on likaisen työn tekevinä palkkasotilaina käytetty erilaisia islamisti- eli fundamentalistimuslimiryhmiä. Ne yleistetään yleensä Al Quaida -nimen alle. Rahat ja aseet tulevat öljyrikkailta arabimailta kuten Saudi-Arabiasta ja sen kaltaisilta USAn liittolaisilta Arabiliiton kautta. Silloin USAn hallinto ja valtaapitävät voivat keskittyä "vain" julkisuuden hallintaan ja kuten Libyassa ilma-apuun.
Menettelyä kutsutaan kutsutaan siviilien suojelemiseksi ja tyrannien kaatamiseksi. Suomessa samalla asialla olevat käyttävät myös termiä rauhanturvaaminen.
Sen sijaan valtajulkisuudessamme eikä julkisessa keskustelussamme herätä minkäänlaisia väristyksiä kun samaiset arabimaat tukevat vallassa olevia mutta mieluisia hallituksia kuten esimerkiksi Jemenin. Siellähän apu menee irakilaisten asesalakuljettajien estämiseen eikä sortavan presidentin, Ali Abdullah Saleh:n hallinnon tukemiseen kuten USA-laiset valtaa tukevat sanomalehdet tietävät kertoa,kuten esimerkiksi The New York Times viimekuun puolivälissä.
Meidän suurimman huomion saavat tiedotusvälineemme ovat siis väkivallan asialla. Ne tukevat sitä jolla on suurimmat resurssit käyttää väkivaltaa ja joka sitä käyttää, häikäilemättä saadakseen maksimaalisen hyödyn. Ovatko meidän tiedotusvälineidemme omistajat tuolla asialla omaa pahuuttaan vai omaa hyötyään hakeakseen? Veikkaan jälkimmäistä.
Meidän tulee olla erityisen tarkkoina näinä tälläisinä aikoina kun kansakuntamme ulkopoliittiset valta-asemat on päässyt valloittamaan joukko joka niin tiukasti vannoo noiden samaisten arvojen nimiin ja tekee kaikkensa jotta olisimme samoissa joukoissa. Kun tiedotusvälineet eli kolmas valtiomahti on ymmärtänyt roolinsa vallan vahtikoirana nurinpäin, on meidän tavallisten taatiaisten hoidettava sekin homma itse eli vahdittava ja haukuttava vallanpitäjät jotta valta säilyisi kansalla.
Sen sijaan meille kerrotaan nyt tismalleen saman kaavan mukaan kuinka Syyrian läntisille vallanpitäjille epämiellyttävä hallinto sortaa syyrialaisia. Heiltä jää kertomatta kuinka nuo, taas aseettomiksi ja rauhantahtoisiksi kuvatut, tappavat erivärisiä ja -uskoisia. Edes kristittyihin arvoihin perustavat läntiset vallanpitäjät ja -tiedonlevittäjät eivät viitsi kertoa, että kapinallisten aseista saavat osansa myös Syyrian kristityt. Sen sijaan jotkin n.s. "indie-mediat" eli itsenäiset tiedonvälittäjät niitä julkaisevat, esimerkiksi The New American.
Molemmissa prosesseissa on likaisen työn tekevinä palkkasotilaina käytetty erilaisia islamisti- eli fundamentalistimuslimiryhmiä. Ne yleistetään yleensä Al Quaida -nimen alle. Rahat ja aseet tulevat öljyrikkailta arabimailta kuten Saudi-Arabiasta ja sen kaltaisilta USAn liittolaisilta Arabiliiton kautta. Silloin USAn hallinto ja valtaapitävät voivat keskittyä "vain" julkisuuden hallintaan ja kuten Libyassa ilma-apuun.
Menettelyä kutsutaan kutsutaan siviilien suojelemiseksi ja tyrannien kaatamiseksi. Suomessa samalla asialla olevat käyttävät myös termiä rauhanturvaaminen.
Sen sijaan valtajulkisuudessamme eikä julkisessa keskustelussamme herätä minkäänlaisia väristyksiä kun samaiset arabimaat tukevat vallassa olevia mutta mieluisia hallituksia kuten esimerkiksi Jemenin. Siellähän apu menee irakilaisten asesalakuljettajien estämiseen eikä sortavan presidentin, Ali Abdullah Saleh:n hallinnon tukemiseen kuten USA-laiset valtaa tukevat sanomalehdet tietävät kertoa,kuten esimerkiksi The New York Times viimekuun puolivälissä.
Meidän suurimman huomion saavat tiedotusvälineemme ovat siis väkivallan asialla. Ne tukevat sitä jolla on suurimmat resurssit käyttää väkivaltaa ja joka sitä käyttää, häikäilemättä saadakseen maksimaalisen hyödyn. Ovatko meidän tiedotusvälineidemme omistajat tuolla asialla omaa pahuuttaan vai omaa hyötyään hakeakseen? Veikkaan jälkimmäistä.
Meidän tulee olla erityisen tarkkoina näinä tälläisinä aikoina kun kansakuntamme ulkopoliittiset valta-asemat on päässyt valloittamaan joukko joka niin tiukasti vannoo noiden samaisten arvojen nimiin ja tekee kaikkensa jotta olisimme samoissa joukoissa. Kun tiedotusvälineet eli kolmas valtiomahti on ymmärtänyt roolinsa vallan vahtikoirana nurinpäin, on meidän tavallisten taatiaisten hoidettava sekin homma itse eli vahdittava ja haukuttava vallanpitäjät jotta valta säilyisi kansalla.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Tekstit
