VR raiteiltaan

Suomalainen rautatieliikkenne on taapertanut vaikeudesta toiseen koko sen ajan jolloin sen organisoimista on yritetty "modernisoida" valtion laitoksesta osakeyhtiöiksi.  Kehitys on mennyt vain hullumpaan suuntaan kun rautatieliikenteen järjestämisestä on siirrytty lisäarvon tuottamiseen kapitaalille.

Aikaisemmin rautatieliikennettä ohjattiin rautatiehallituksesta ja sitä toteutettiin valtionrautatiet nimisessä laitoksessa.  Silloin ohjaus perustui liikennepalvelujen tuottamiseen.  Nykyisessä mallissa ohjaus Trafista VR-osakeyhtiöön tapahtuu rahaan liittyvillä mittareilla.  Seurauksena on supistuksia niin turvallisuuteen kuin liikenteen järjestämiseen liittyvissä resursseissa.  Etenkin tämä näkyy henkilöstön rakenteessa ja määrässä.  Miten kuvitellaan selvittävän poikkeusoloista kun normaali toimintakin edellyttää ylitöitä?

VR kirjoittaa web-sivustollaan kauniisti mutta paljastavasti vastuullisuudestaan.  Se lupaa vastuullisuutta taloudesta ja ympäristöstä sekä yhteiskunnasta mutta ei sanaakaan liikennepalveluista ja sen luulisi olevan ydinasia ja koko organisaation olemisenoikeutus.

Erityisen kummallisia ovat poliitikkojen korjausehdotukset: lisää sitä samaa jolla tämä sotku on saatu aikaiseksi.  He haluavat taloudellista kilpailua ja entistä enemmän erilaisia organisaatioita.  Tätä kaikkea vielä puolustellaan valheellisesti kansainvälisillä kokemuksilla.   Ne, niin Englannista, USAsta, Belgiasta, Virosta j.n.e. puhuvat nimen omaan tälläistä kehitystä vastaan. Niissä on  tai on siirrytty valtiollisista rautateista yksityisiin ja jäljet pelottavat.  Belgien hölmöilyn "innoittamana" kirjoitin aiheesta jo aiemmin.

Toivottavasti uusi ja tuore liikenneministeri Merja Kyllönen kääntää kehityksen suunnan terveempään ja paremmin asiakkaiden eli matkustavaisten tarpeita palvelevaan suuntaan.

Siviilien suojelun uusi aste

YLEn nettiuutiset tietävät kertoa libyalaiskapinallisten hyökkäävän parhaillaan Tripoliin, Libyan pääkaupunkiin. YLE on käyttänyt uutisessaan lähteinä kansainvälisiä uutistoimistoja Reuters ja AFP.  Uutisissa selitetään kuinka kapinalliset etenevät NATO-joukkojen ilmatuen avulla.  Samaan aikaan kapinallisia tukevat papit yllyttävät kaupunkilaisia kaduille.

YK hyväksyessään kansainväliset toimet, päätti siviilien suojelemisesta.  Onko tämä siviilien suojelemista vai eivätkö tripolilaiset ole siviilejä?

Viimeistään näiden tapahtuminen pitäisi paljastaa, että kyse ei ole siviilien suojelemisesta vaan kyynisestä ja suunnitellusta itsenäisen valtion hallinnon kaatamisesta.  Ranska ja Iso Britannia yhdessä USAn kanssa ovat kaatamassa Muammar Gaddafia saadakseen maahan itselleen sopivamman ja myöntyvämmän johdon. Barack Obama, Nicolas Sarkozy ja David Cameron on jälleen yllätetty housut kintuissa vai eivätkö enää edes välitä peitellä tekemisiään?

Ei myöskään Kurdien kohtalo näytä enää vapautta ja demokratiaa rakastavia länsimaita kiinnostavan.  Turkkilaiset saavat pommittaa heitä kaikessa rauhassa kun ovat lojaaleja liittolaisia.  Sen sijaan kun tottelematon Saddam Hussein kurmuutti kurdeja niin huoli nousi heti.  Viimeisimpien uutisten (YLE/Ulkomaat) mukaan turkkilaiset ovat käyneet tappamassa kurdeja Irakissa jossa USA on myös suojelemassa siviilejä.

Gaddafin hallinnosta voi olla ainakin kahta mieltä.  Mutta siitä huolimatta mikään ei oikeuta länsimaiden toimia koska niiden huippujohdot ovat kaksinaismoralistisia.  Obamaa, Sarkozya eikä Cameronia näytä kiusaavan tippaakaan Saudien perheyrityksen politiikka sekä kotimaassaan että apu naapureiden diktaattoreille.  Sen sijaan Syyria ja Libya sopivat heille kohteiksi.  Heidän kaksinaismoralismiaan kuvaa hyvin vanha sanontahyvistä liittolaisista: "On totta, että hän on sika mutta hän on meidän sikamme." *).

Tässäkin tapauksessa tiedonvälittäjämme käyttävät turhankin tiukasti sordinoa levittäessään tuotettaan eli n.s. tietoa.  YLE ei kerro kuin toisen osapuolen välittämää.  Kansainväliset yhtiöt sentään kertovat myös toisen osapuolen kantoja vaikka nojautuvatkin toisen osapuolen informaatioon tietona ja toisen osapuolen kerrotaan "väittävän".

---
*) Sanonta on laitettu useankin henkilön suuhun.  USAn entisen presidentin Dwight D. Eisenhowerin sanotaan sanoneen niin Nicaraguan entisestä diktaattorista Anastasio Somoza Garciasta toimittajien tivatessa hänen tukemisensa moraalia.  Samoin se on sanottu kuullun Franklin D. Rooseveltin suusta muodossa "Somoza may be a son of a bitch, but he's our son of a bitch." hänen tarkoittaessaan samaista liittolaista.

Valta ja sen kaappaaminen Neuvostoliittoa hajotettaessa

Vuosipäivien johdosta on näköjään taas tullut aika toistella epätäsmällisyyksiä tapahtumista joissa Sosialististen neuvostotasavaltojen liitto hajottamalla hajotettiin.  Meille toistetaan taas tarinaa juoppojen konservatiivien vallankaappauksesta ja kuinka sankarillinen Boris Jeltsin pelasti demokratian vaikka suomalaiset ulkopolitiikan johtajat olivat kuin kusi sukassa.  Samassa yhteydessä jaksetaan lyödä mynttiä omilla suhmuroinneilla ja rakentaa niistä sankaritarinoita.

***

Kehitys NL:ssahan kai meni niin, että kun kilpailu USAn kanssa oli johtanut taloudellisiin vaikeuksiin ja Mihail Gorbatsov antanut ulkopolitiikassa liikaa periksi, yritti NKP:n johto pelastaa mitä NL:sta oli vielä pelastettavissa.  Tilannetta kuvaa hyvin Gorbatsovin myöhempi lausahdus hänen tavoitteestaan hävittää NL.  NKP:n johto siirsi siis syrjään yhden joukostaan eli Gorbatsovin ja nimitti itse itsensä hätätilakomiteaksi.  Puhetta komitessa johti NKP:n korkeimman elimen eli Keskuskomitean poliittisen toimikunnan eli politbyroon jäsen, keskuskomitean sihteeri ja NL:n varapresidentti Gennadi Janajev.  Komitean muutkin jäsenet olivat politbyron jäseniä kuten pääministeri Valentin Pavlov ja muut.  Johdossa oleva johto ei siis kaapannut keneltäkään valtaa, se ei voinut koska se oli jo vallassa.  Sen sijaan Boris Jeltsin joka ei kuulunut Neuvostoliiton johtoon, kaappasi vallan ja syrjäytti aikaisemmat johtajat.

Samaan aikaan suomalaiset johtajat taiteilivat jotta suhteet olisivat säilyneet, olisi episodissa käynyt miten tahansa.  Sinällään Suomen ja suomalaisten edun kannalta tavoite oli aivan oikea ja kannatettava.  Toiminta vain ei ollut ihan kaikilta osin luontevaa ja uskottavaa koska kyseisten henkilöiden henkilökohtaisista mieltymyksistä ei ollut epäilystä.  Mukana hääri ainakin esim. presidentti Mauno Koivisto, pääministeri Esko Aho ja ulkoministeri Paavo Väyrynen ja joukko muita.  Vain realismintaju piti heitä kaidalla tiellä ja esti lähtemästä riekkumaan poskettomasti Kylmän sodan antikommunistiseen rintamaan.

***

Tapahtumaa on nimitetty niin historian kuin Kylmän sodan lopuksi.  Francis Fukujama rojahti toiveajattelussaan pahasti metsään.  Tapahtuma ei korjannut kapitalismista sen valuvikoja eikä tehnyt siitä "Endlösung":ia joten historia jatkuu ja yhteiskuntien kehityskulku jatkuu edelleen.  Myöhemmin Fukujama onkin kääntynyt selittelemään ja syyttelemään muita.

Samoin Kylmä sota ei päättynyt.  Ennen NL:n hajottamista käyty kylmä sota kuitenkin muutti muotoaan.  Aluksi 1940-luvun lopulla, -50 ja -60 -luvuilla se oli ollut hienoista NL:n etenemistä.  NL:n pysähtyneisyyden aikana se oli muuttunut ikäänkuin asemasodaksi.  NL:n hajottua se muuttui toisen osapuolen etenemiseksi kun Varsovanliitto hajosi ja sen aikaisemmat jäsenet liitettiin eri tavoin läntiseen liittoutumaan.  Nyt ilmeisesti tämä vaihe lienee päättynyt kun lännen eteneminen, ainakin hetkeksi, pysähtyi Etelä-Ossetiassa.  Samaan aikaan kiinalainen kapitalismi omistaa yhä suuremman osan maailmasta.

***

Vallalla olevat käsitykset ovat valitettavan yksipuolisia eikä tiedonlevittimien toimittajat näytä viitsivän miettiä läntisten ajatushautomojen prosyyrejä pidemmälle.  Mikä purkaisi tämän porvarillisen hegemonian ja avaisi keskustelun avoimemmaksi ja monipuolisemmaksi?

Rukousmyllyn pyöritystä

Viime päivinä on taas kohkattu lamalaisten poliittisuskonnollisen johtajan Dalai Laman (alias Tenzin Gyatso alias Lhamo Dondrub) ympärillä.  Hänestä on rakennettu kummallinen sekoitus vapaustaistelijaa sekä henkistynyttä mystikkoa ja hänen perässään juoksee lauma julkkiksia ja heidän perässään taas lauma taviksia hurmaantuneena ja huumaantuneena jostakin ylimaallisesta.

Kukaan ei tunnu viitsivän ottaa selvää mitä lamalaisuus oikeasti on ja mitä se on aiheuttanut tiibetiläisille.  Alkueräisessä lamalaisessa yhteiskunnassa n. 15 % väestöstä oli munkkeja jotka loisivat täysin muiden ihmisten elätteinä ilman, että olisivat joutuneet tekemään mitään elätyksekseen.  Tiibetin yhteiskunta oli täydellinen teokraattinen totalitariaatti jossa elinikäiseksi johtohahmoksi nostettiin jo lapsena joku pikkupoika. Tämä nykyinen on järjestyksessä 14. ja edellisten inkarnaatioksi eli uudesti syntyneeksi väitetty.

Merkittävin panos lamalaisessa Tiibetissä näyttäisi olleen rukousmyllyn pyörittäminen.  Ainoaa edistymistä näytti olevan rähmälleen heittäytymällä etenevä pyhiinvaellus.  Muuta edistystä eivät lamalaiset tunnu tiibetiläisille sallivan.  Jopa liikenneyhteyksien kuten rautatien rakentaminen muuhun maailmaan koetaan uhaksi. Onhan tietysti vaarallista, että tiibetiläiset tapaavat ihmisiä jotka ovat nähneet muutakin kuin rukousmyllyjä ja uskonnollisia viirejä.  Heiltä voi nimittäin oppia, että uskonto ja munkkien elättäminen ei ole kaikki kaikessa ja muutenkin voi elää.

Meille täällä länsimaissa esitetään tämä rukousmyllyn pyörittäjien ylipappi jonkinlaisena rauhan sankarina.  Tosiasiassa hän on CIA:n kätyrinä johtanut aseellista kapinaa 1950-luvulla.  Sen epäonnistuttua hän pakeni valepuvussa Himalajan yli ja perusti n.s. pakolaishallituksen.

Sen jälkeen Gyatso on esiintynyt propagandistina yrittäen peittää todellisia taustavoimiaan, CIA:ta, The National Endowment for Democracy:a j.n.e.).  Noiden taustavoimien tarkoituksena on edistää USA:n n.s. kansallisia etuja kaikkialla maailmassa ja siinä oma oma roolinsa on tiibetiläisten ja kiinalaisten välisten jännitteiden lietsomisella.  Näitä kytköksiä on selvitellyt m.m. Centre for Global Research on Globalisation. (linkin takaa löytyy yksi paperi mutta he ovat julkaisseet useita muitakin aiheeseen liittyviä tekstejä)

Propagandassaan Gyatsolla on ollut apunaan niin Hollywoodtähtiä etunenässään m.m. Richard Gere kuin suomalaisia poliitikkoja, etenkin vihreitä.  Heistä erityisesti Heidi Hautala tuntuu kunnostautuvan mitä erilaisimmissa ja epäilyttävimmissä sakeissa.  Tämän lamalaisliikkeen lisäksi hän kun näyttäisi touhuavan niin russofobien (esim. Finrosforum) kuin tshetsheenikapinallistenkin (esim. KavKaz Centerin taustajoukot) kanssa.  Toki muutkin kuten presidenttiehdokas Pekka Haavisto tuntuvat olevan innolla mukana.  Eikä joukosta ole jäänyt pois Kokoomus-, Kepu- ja PerSu-kellokkaatkaan.  Eli USAn Kiinanvastainen hajotuspolitiikka on erityisesti suomalaisten porvarien suosiossa.

Suomalainen valtio- ja ulkopoliittinen johto, kärjessään Tarja Halonen ja Erkki Tuomioja, on pysytellyt viisaasti sivussa Gyatson touhuista.  Hänen hengenheimolaisensa ja perässä juoksijansa syyttävät siitä kiinalaisten painostusta.  He ovat toki lausuneet mielipiteensä asiasta julki ja siihen heillä kai on niin kovasti mainostetussa läntisessä mielipiteen- ja sananvapaudessa oikeus.  Sen sijaan kaikki, aina Hautalaa myöten, ovat todistaneet, että kiinalaiset eivät ole tehneet muuta kuin yleisellä tasolla lausuneet mielipiteensä Gyatson touhuista ja niihin sekaantumisen järkevyydestä.  Siitä huolimatta meidän analyyttiset hutkivat zurnalistimme jatkavat kampanjaa Kiinaa vastaan ja CIA-NED-lamalaisten puolesta.  Ja perään kehutaan kuinka henkistynyt Gyatso on.

Mistä löytyisivät ne tiedonvälittäjät ja -levittäjät jotka tutkisivat samalla tarmolla kaikkien osapuolten taustoja eivätkä hurahtaisi hollywoodilaisiin muoti-ilmiöihin.  Itse asiassa tuo täpinöitseminen milloin kenenkin muodikkaan gurun t.m.s. perässä näyttää luonnonlain kaltaiselta ilmiöltä.  Milloin perässä juostavana on  Äiti Teresa, milloin Äiti Amma tai Dalai Lama tai kuka omatekoinen
guru kulloinkin.  Nimen omaan luulisi, että tutkivat journalistit osaisivat tai edes yrittäisivät nähdä ilmiöiden julkisivun taakse mutta ei.  Sen sijaan he hyökkäävät höynäyttämistään varovien poliitikkojen kimppuun.

Uusmoralistinen oikeusharha tiedotusvälineissä

Maamme bulevardilehdet, Iltalehti ja -Sanomat ovat taas tavoittaneet uusmoralismin tumman pohjavirran.  Molemmat ovat alkaneet pitää älämölöä vankien mukamas lepsusta kohtelusta.  Kun pari kaveria on karannut ja pari jäänyt palaamatta lomalta niin me olemme keltaisen lehdistön mukaan keskellä turvallisuuskriisiä.  Toimittajat piehtaroivat PerSumaisessa moralisoinnissa siitä, kuinka uhreja loukataan ja saatamme koska tahansa joutua verenhimoisen murhaajan paloittelemaksi.  Viranomaiset eivät edes kerro meille keitä meidän pitäisi pelätä.  Mukaan on saatu vielä jokunen poliisi valittamaan määrärahojen vähyyttä ja päättäjien kylmäkiskoisuutta lakia ja oikeutetta kohtaan.

Kukaan noista hutkivista zurnalisteista ei pysähdy miettimään miksi me rankaisemme rikoksen poluille hairahtuneita.  He voisivat vaikka miettiä rankaisemmeko

- kostaaksemme, jotta uhrit voisivat kokea saavansa hyvitystä vai

- oikaistaksemme, jotta rikollinen kasvaisi jatkossa elämään paremmin vai

- eristääksemme, jotta rikolliset olisivat poissa ihmisten keskuudesta kolttostelemasta vai

- varoittaaksemme, jotta muut pysyisivät poissa pahanteosta?

Kun toimittajat tutkivan journalismin hengessä ensin selvittäisivät itselleen mitä me rankaisemisella haemme, voisivat he alkaa pohtia ovatko meidän keinomme, siis käytännön rangaistukset ja niiden toimeenpano, asianmukaisia ja parhaiten päämääräämme johtavia.   

Epäilen toki, ettei meillä taviksilla eikä meidän johtajillammekaan ole selvillä oikeudenkäyttömme perustavaa laatua olevat asiat.  Me ja he vain lähdemme toimittajien meille tarjoilemien yksityistapausten vietäväksi unohtaen mitä kokonaisuutena tapahtuu tai on tapahtumatta.  Meillähän ihmisten pelko joutua rikoksen uhriksi, ihmisten todennäköisyys joutua rikoksen uhriksi ja rangaistuskäytännöt elävät kukin ihan omaa elämäänsä.  Samaan aikaan kun ihmisten todennäköisyys joutua rikoksen uhriksi pienenee, meidän pelkomme sitä kohtaan kasvaa.  Ja rangaistusten kovuus ja niiden toimeenpano ei heiluta rikollisuutta mihinkään suuntaan.  Jos noilla kolmella asialla olisi jotain tekemistä toistensa kanssa niin Kiina, Iran ja USA olisivat tämän pallon lintukodot.  Sen sijaan turvallisimpia maita ovat n.s. pohjoismaisia liberaaleja ja humaaneja käytäntöjä soveltavat maat.  Siitä huolimatta ääliöpopulistinen oikeisto apunaan bulevardilehdistö lietsoo katteetonta pelkoa niitä keinoja kohtaan jotka meillä ylläpitävät turvallisuuttamme.   Edes n.s. laatulehdistö ei korjaa keltaisen lehdistön virheitä, johtuneeko samoista omistajista?

Jälleen kerran: mistä löytyisi ne tiedonlevitteet, jotka ihan oikeasti pureutuisivat yhteiskunnallisten ilmiöiden syihin ja vielä saisivat viestinsä perille n.s. valtamediana?