eroakirkosta.fi

tiistai 28. kesäkuuta 2011

Poliittista nimimestarointia

YLEn uutisten mukaan Sakartvelon hallitus, ilmeisesti presidentti Mikheil Zaakashvilin johdolla, haluaa puuttua muiden kielten sanastoihin.   He haluaisivat kieltää Gruusia-nimen käytön slaavilaisissa kielissä.  Ilmeisesti kieli on Zaakashvilille ja hänen koplalleen vain ideologinen väline.

Tuon maan omakielinen nimi on Sakartvelo tai Sekertvelo translitteroinnista riippuen.  Nimi tarkoittaa "kartvelien maata" jotka ovat paikallinen omakielinen nimi kansalle.  

Anglosaksisilla kieleillä nimeksi on tullut Georgia johtuen sikäläisestä Pyhän Yrjön palvonnasta keskiajalla.  Slaavilaisille kielille maan nimi muodostui Venäjän persialais-arabialaistaustaisen Gruzija-nimen kautta.  Se tarkoittaa "Gurzinin maa".  Myös Suomen kieleen nimi otettiin Venäjästä koska tulimme tuntemaan k.o. alueen Venäjän kautta ja sen osana.

Maan nimi sen naapureiden ja lähialueiden kielillä viittaa Venäjän kanssa samaan alkuperään: esimerkiksi armeniaksi "Vrastan", azerbeidzjaniksi "Gürcüstan" ja Turkiksi "Gürcistan".

Nyt maailmanpolittisen tilanteen käännyttyä ensin suomalaiset juoksivat anglosaksien perässä muuttamaan kielessämme nimen Georgiaksi.  Mutta esimerkiksi virolaiset puhuvat edelleenkin Gruusiasta vaikka maan jotkut kellokkaat olivat esimerkiksi vuoden 2008 sodassa kovasti Sakartvelon hallituksen takana.  

Nyt sitten itse Zaakashvilikin haluaa pomottaa muunkielisiä ja pakottaa heidät käyttämään itsehaluamaansa käännöstä.  Kai virolaisetkin juoksevat perässä.  Suomalaisten ei enää tarvitse koska olimme yli-innokkaina lännen nimimielikuvarintamassa mukana jo alusta lähtien.

Suomen valtio on julistanut, että se tunnustaa valtioita, ei hallituksia.  Mutta se näyttää nimittävän valtioita hallitusten mukaan.   Politiikkaa ei vissiin voi koskaan irroittaa maantieteestä saati kielestä.  Voisimmeko silti edes toivoa, että ihmiset ymmärtäisivät milloin heidän ajatuksiaan ja maailmankuvaansa ohjaillaan nimillä.

P.s. Joku sekoittaa tämän nimiasian helposti esimerkiksi NL:lle luovutettujen alueiden nimenmuutoksiin.  Se ei kuitenkaan ole vertailukelpoista sillä NL:ssa oikeasti muutettiin paikkakuntien nimiä heidän omalla kielellään.  Sakartvelolaiset eivät ole muuttaneet maansa omakielistä nimeä.  He vain pyrkivät mestaroimaan muita kieliä.  


torstai 16. kesäkuuta 2011

Demoninen porno

Johanna Korhonen kirjoitti Helsingin Sanomille pakinakirjoituksen pari päivää sitten.  Siinä hän kaipaili pornotonta päivää.  Ei siinä mitään, ihan kaunis ajatus vastustaa businessajattelun ikiaikaista tunkeutumista erotiikankin alueelle. 

Omituista kirjoituksessa sen sijaan oli kuinka Korhonen tekee kaikesta paljaan pinnan näkymisestä pornoa jos sitä vilahtaa hiemankin enemmän kuin fundamentalisti-islamisteilla tai tiukkapipoisilla körteillä.  

Olen itse tottunut pitämään pornona sellaista kaupallisesti levitettävää eroottista materiaalia jonka avulla ihmiset hakevat seksuaalista tyydytystä.  Korhoselle sellaisen lisäksi näyttää olevan pornoa myös muiden kuin eroottisten kuvien, filmien ja muun av-materiaalin näkeminen.  

Hänelle on pornoa jos autoja myydään vähäpukeisten naisten kuvilla.  Minusta se ei ole pornoa vaan autojen markkinointia mielikuvilla ja ostavan yleisön mielenkiinnon kohdistamista auton ominaisuuksien asemesta toissijaisiin asioihin, tavallaan autonostajan käsityskyvyn aliarviointia.  

Hänelle näyttää myös olevan pornoa naisten uimapukujen myyminen kuvilla  joissa on naisia nuo myytävät uimapuvut yllään.  Mitähän kuvia uimapujen käyttämisestä hänen mielestään pitäisi näyttää?

Hänelle näyttää lisäksi olevan pornoa jos pienille esipuberteetissään kiemurteleville tytöille myydään liian paljastavia vaatteita.   Onkohan siinäkään kyse pornosta vai tyttöjen lapsuuden typistämistä?

Haluaisin ymmärtää Korhosen tavoittelevan ihan hyviä asioita: että lapset saisivat viettää lapsuutensa, että asioita myytäisi niiden omilla ominaisuuksilla j.n.e.  Ehkä hän pääsisi paremmin tavoitteeseensa jos olisi hieman analyyttisempi ja tunnistaisi asiat niiden oikeilla nimillä.  Kaikkien epämiellyttävien asioiden demonisoiminen pornoksi hävittää ja peittää asioiden oikean luonteen ja siten kohdistaa korjaavat toimenpiteet väärin.  Ja kaiken lisäksi se vie hyvän tavoittelijalta uskottavuuden asioita hieman syvällisemmin ajattelevien silmissä.  Toivoisin siis Korhosenkin käyttävän kaikkien toimittajien ammattitaitoon toivottavasti kuuluvaa analyytistä ajattelua ja sen jälkeen asioiden nimittämistä niiden oikeilla nimillä.