eroakirkosta.fi

tiistai 28. joulukuuta 2010

Sovittumatonta sovittelua

Viime päivinä on tiedotusvälineissä paljon kirjoiteltu valtakunnan sovittelija Esa Lonkan haastattelusta jossa hän piti nykyistä TES-neuvottelutapaa lyhytjänteisenä ja osapuolia valmistautumattomina. Monet tiedotusvälineet ovat lähteneet toistamaan Lonkan liturgiaa.

Heiltä on kuitenkin jäänyt huomaamatta, että monet sovittelijoiden käsiteltäviksi tulleista asioista ei ole vain yhden TES-kierroksen asioita vaan niillä on pitkä historia takanaan. Historiassa vaikuttaa usein vielä työnantajien yksipuolinen oikeus TES:ien tulkintaan. Samoja asioita on jo käsitelty aiemmissa neuvotteluissa ja useita jopa edellisten TESien aikana erilaisissa työryhmissä. Yleinen tapahan päästä neuvotteluissa eteenpäin, on haudata kiistat työryhmiin. Niin ei kuitenkaan voi asioita peitellä iän kaiken.

Esimerkkinä käytetään viime aikoina etenkin Finnairin matkustamohenkilökunnan tapausta. Siinäkinhän historia lähtee jo aiemmasta Finnairin henkilöstöpolitiikasta. Nyt alla oli Finnairin taannoinen tervehdyttämisohjelma ja työntekijöiden sitoutuminen siihen palkkojen alentamisineen. Ensin tämä unohtui työnantajalta, sitten Esa Lonkalta ja lopulta myös tiedotusvälineiden hutkivilta zurnalisteilta. He näkivät vain tämän akuutin tilanteen tässä ja nyt ilman historiaa. Voiko sellaiselta pohjalta syntyä vakavasti otettavaa neuvotteluasennetta?

Valtakunnansovittelijan tulisi olla puolueeton sovittelija jolla on pidempää näkemystä historiassa kumpaakin suuntaan, niin taakse- kuin eteenpäinkin. Miksi niin usen nämä sovittelijat ovat kuitenkin niin silmättömiä ja kädettömiä, että kulkevat avuttomina ja sokeina työnantajien talutusnuorassa. Toki uskon heillä itsellään henkilökohtaisesti olevan ainakin tietoja ja ehkä myös taitoja hoitaa asiaansa mutta se ei näy julkisuudessa eikä tuloksissa.

Lainsäädäntöämme tulisikin kehittää suuntaan jossa neuvotteluasemat olisivat tasavertaisemmat ja sovittelijat aidosti puolueettomia.

sunnuntai 19. joulukuuta 2010

Joulurauhaa Ahtisaarelta

Martti Ahtisaari töräytteli jälleen tuttuun sotaisaan tyyliinsä eilisessä YLEn ykkösaamu-ohjelmassa.  Erityisesti pisti silmiin ja korviin hänen tapansa niputtaa jossakin asiassa hänen kanssaan erimieltä olevat kaikki samaksi tyhmien ja menneisyyteen jämähtäjien joukoksi.

Ahtisaarella tuntuu myös olevan valta ja viisaus päättää venäläisten puolesta mitä he saavat pitää itseensä kohdistuvana uhkana ja mitä eivät.  Kiellettyjen listalle Ahtisaari tietenkin laittaa oman lemmikkinsä USA-johtoisen NATOn.  Hän tunnistaa poliittisesti korrektit julkiset puheet historialliseksi suunnan muutokseksi.  Hän olisi varmaan julistanut 30-luvun lopulla NL:n ja Natsi-Saksan hyökkäämättömyyssopimuksenkin historialliseksi lähentymiseksi ja suunnan muutokseksi vaikka kyse oli vain yrityksestä elää vielä hetki rauhan oloissa.  Häneltä jää tyystin huomioimatta NATOn tarkoituksella salatut Baltian maita koskevat sotasuunnitelmat ja ohjuskilpihankkeiden todelliset tarkoitusperät. Hän ei ilmeisesti myöskään halua nähdä julkisesti muita NATOn etenemismanöövereitä Venäjään kohdistettuna uhkana.  Mutta hänhän on ollutkin USAn ja muun lännen palkittu käsikassara ja juoksupoika jolla sotiminen on rauhanturvaamista. George Orwell kääntyilee haudassaan hykerrelleen kun tunnistaa kuinka hyvin hänen ennustamansa uusiokieli etenee saavutetussa pysyvän sodan olotilassa.

Tämä muiden ja itsensä suurena rauhanvälittäjänä pitämä sotahaukka näkee myös Koreoiden tilanteen kummallisen yksipuolisesti.  Kun Etelä-Korea yhdessä USAn kanssa pitää sotaharjoituksia provokatorisesti aivan Pohjois-Korean rajalla ja vieläpä alueille joden omistusoikeudesta ei ole selvää käsitystä, hän "näkee" vain Pohjois-Korean aktiiviseksi ja Etelän agression uhriksi.  Häneltä jää myös huomaamatta, että tykistökeskityksen uhrit olivat sotilastukikohtana käytetyllä alueella intensiivisen ja provokatorisen sotaharjoituksen aikana, ikäänkuin ihmiskilpinä. Ainoaksi syyksi hän esittää läntisen propagandan selityksen Pohjois-Korean vallanvaihdosta. 

Kaiken kaikkiaan on käsittämätöntä kuinka tyhminä Ahtisaari suomalaisia äänestäjiä pitää.  Valtaosa ihmisistä näkee läpi tämän sotahakuisen suomalaisen ulkopolitiikan eikä halua kytkeä meitä läntiseen seikkailupolitiikkaan.  Hänelle koko juttu on kuitenkin vain jaksamiskysymys.  Me emme kuulemma "jaksa" liittyä tuohon läntiseen arvoyhteisöön joka koko ajan miehittää, sotii ja tappaa toisella puolella maapalloa.  Jopa Angela Merkel on huomannut Saksan olevan sotimassa Afganistanissa mutta Ahtisaaret ja kumppanit puhuvat rauhanturvaamisesta siellä.

Ahtisaari haluaa Suomen jatkavan pyrkimystä kansainväliseksi rauhanvälittäjäksi ja toimia rauhanturvaajana; sinällään ihan tavoittelemisen arvoisia asioita.  Kuitenkin hänen ja hänen hengenheimolaistensa Stubbin, Kataisen et al toimet ja puheet tähtäävät ihan eri tavoitteisiin.  Aktiivisen, menestyksekkään ja arvostetun rauhanturvaajan ja -välittäjän tulisi nauttia laajaa luottamusta ja arvostusta tasapuolisena ja puoluettomana tahona. Noiden ulkopolitiikan mestaroijien omat puheet ja toimet kuitenkin tähtäävät kaikinpuoliseen Suomen aseman romuttamiseen tuossa suhteessa.  He ovat ajaneet ja jatkavat edelleen Suomen viemistä osaksi yhtä osapuolta maailman kriiseissä.  Nämä käytännön toimet ovat niin kaupallisia, taloudellisia kuin sotilaallisiakin.  Me olemme osa kaupallisesti kehittyviä maita riistävää globaalia kauppablokkia, taloudellisesti meidän suomalaisten verorahoilla pönkitetään kansainvälisiä finanssispekulantteja turvaamalla ylikansallisten pankkien etuja ja sotilaallisesti meidät on viety jo osaksi miehittäjää ja sotijaa Afganistanissa.  Hyvä esimerkki heidän politiikastaan on, että emme tällä hetkellä ole mukana missään YK:n operaatiossa mutta toki NATOn myötä-, kanssa- ja liittolaissotijana.  Tämäkään ei riitä Ahtisaarelle vaan vastaan ei saisi sanoa vaan meidän pitäisi olla kaikkien hänen kanssaan samaa mieltä tukea tuota kuolettavan vaarallista politiikkaa yksimielisesti.

Olisiko ensi eduskuntavaalit jo paikka jossa suomalaiset äänestäjät tekisivät muutoksen ja valitsisivat ehdokkaita jotka kääntäisivät tuon suunnan rauhantahtoiseen turvallisuuspolitiikkaan ja reiluun talouteen.  Silloin meidän tulee hylätä Stubb, Katainen, Kiviniemi ja Urpilainen kuin myös Soini.  Jokaisesta noista puolueesta, PerSuja lukuunottamatta, löytyy vastuuntuntoisia ja omilla aivoillaan ajattelevia kun jätetään niiden eliitti valitsematta - toivottavasti.  Samalla tarvitaan oppositio joka ihan oikeasti pyrkii esittämään rakenteellisia heikkouksia hallituksen politiikasta eikä tyydy PerSujen kaltaiseen älämölöpopulismiin jossa huudetaan oireille mutta karavaanin antetaan kulkea kun saadaan repiä maukasta raatoa.

P.s. Ahtisaarelta taisi lipsastaa n.s. freudilainen kun hänen puhui presidenttikautensa halusta alentaa työllisyyttä ja kehui tekojaan sillä saralla.  Ilmeisesti luiskahti työttömyys-sanan tilalle tarkoituksettomasti toinen sana mutta taisi samalla paljastua kapitalistisen talouspolitiikan taktiikkaa.  Työnantajathan tarvitsevat työttömyyttä ihmisten kurissapitämiseen.

sunnuntai 12. joulukuuta 2010

YLE(lä)inen tekstimainos

YLEn eilisessä, 11/12 -10, pääuutislähetyksessä oli juttua kinkkukaupasta.  Se toki on ihan ajankohtainen jutunaihe näin Joulun alla vaikka ei tarjonnutkaan mitään ihmeellistä uutta, so. uutista.  Joulunahan ihan perinteisesti syödään kinkkua ja ne pitää jostakin saada.  Onko siis perinteen noudattaminen vuodesta toiseen uutinen, siis sillä jokin uutisarvo?  No, tämä filosofinen pohdinta ei ole kuitenkaan tämän jutun pääasia vaan törkeä tekstimainonta tuossa uutisjutussa.

Uutisjutussa toimittaja Hannu Puikkonen teki juttua Seinäjoella, sekä paikallisessa SOK-laisessa kaupassa että Atria Oyj:n Suomen maayhtiön, Atria Suomi Oy:n tuotantolaitoksilla.  Jutussa korostui kovasti Atrian tuotanto.  Erityisesti se sisälsi mielikuvamainontaa.  Jutussa puhuttiin juhlakinkuista ja juhlallisista kinkuista ja samaan aikaan kuvassa kaupan pakastealtaassa pyöriteltiin Atrian "Juhlakinkku" tuotteita.  Lisäksi oli mukana "asiakkaan" haastattelu jossa hänenkin suuhunsa oli laitettu sanat juhlakinkku ja juhlallinen kinkku. 

Jos tuo ei täytä tekstimainonnan tunnusmerkkejä niin mikä sitten?  Aikaisemmin on sentään yritetty näyttää kuvaa muistakin tuotantolaitoksista ja niiden tuotteista, eikä vain yhden ainoan.  Zurnalismi on kuin jostakin paikallisjakelulehdestä.

Atria konserni on Suomen mittakaavassa suuri elintarvikejätti; pääkonttori Pohjanmaalla mutta toimintaa ulkomaita myöten.  Siis menestystarina Itämeren ympäristössä.  Toisaalta sijoitukset Atriaan eivät ole viime aikoina tuottaneet.  Kurssi lienee pitkän ajan kuluessa pohjalla tai vielä matkalla sinne : viime perjantain päätöskurssi 9,06 on  12. viime kuukauden alin.  Taannoin tuli lunta nurmoolaisporstuaan kun venäläiset tarkastajat asettivat tuontikieltoja.  Jo tuolloin YLE muiden tiedotusvälineiden kanssa yritti tehdä kielloista Venäjän sisäpolitiikkaa.  Nyt ilmeisesti suomalaisen elintarviketeollisuuden valkopesussa on n.s. käännetty vaihde kakkoselle.  

Onko tämä tälläinen julkisen palvelun tiedonvälitystä ja objektiivista journalismia?  Joskus aikoinaan YLE katsoi itsellään olevan jopa kansanvalistustehtävän.  MIhin lie sekin unohtunut?  Toivottavasti tämä jää poikkeustapaukseksi.  Ei nyt mennen historian valossa ainutkertainen mutta toivottavasti ammatillinen kunnianhimo palaa entiselle tasolleen ja tälläiset "lipsahdukset" loppuvat.

P.s. itse taidan päätyä tanskalaisen rulikaanipossun per***kseen joulupöydässämme.



maanantai 6. joulukuuta 2010

Itsenäisyys- nääs päivää!

Jälleen, tällä kertaa 93. kerran, vietetään itsenäisyyspäivää.  Jälleen kerran se tehdään sodista ja sotimisesta älämölöä pitäen.  Valehtelevatko vanhat silmäni ja korvani kun tuntuu, että jälleen kerran ja taas enemmän kuin viime vuonna ja vuosina sitä ennen?  Ikäänkuin sotakiihko vain yltyisi ja yltyisi.  No, onhan Suomi 93 vuoden aikana jo kuudennen kerran sodassa.  Ollaanhan jo päästy Vallankumoussodasta *) Itä-Karjalan retkeilyn, Talvi-, Jatko- ja Lapinsodan kautta Afganistaniin.  Sotiminen näyttää siis olevan sukupolvesta toiseen Suomen poliittisen eliitin toinen luonto.

Koskahan me pääsisimme siihen, että sodanlietsojat ja sotaan ihmisiä johdattavat oikeasti joutuisivat vastaamaan teoistaan?  Siis vastaamaan niin, että sen konkretisoituminen olisi jossakin järkevässä suhteessa heidän aiheuttamiinsa kärsimyksiin. En kuitenkaan tarkoita kuolemantuomiota edes sotasyyllisille vaikka heidän takiaan sodissa tapetaankin niin paljon ja niin turhaan.  Eiväthän he sitäpaitsi millään mitään mistään vastaisikaan henkensä menettämällä.  Pystyisimmekö demokratian puitteissa saamaan sellaisen vastuun pelotteen, että meitä ei ujutettaisi mukaan jatkossa aina vain uusiin "sankartekoloihin".  Pystyisimmepä edes tunnistamaan ja varomaan sellaisia johtajaehdokkaita. 

Taidanpa tuossa kuitenkin vaatia liikaa demokratialtamme ja ihmisten valveutuneisuudelta.  Valikoituuhan meille poliittiseen eliittiimme juuri näitä NATOttajia, taloudellisen eliittimme anteliaalla myötävaikutksella.

------
*) Vuoden 1918 sodasta käytetään monia nimiä.  Vapaussota-nimi on täysin kelvoton koska Suomi oli jo itsenäinen ja siksi tunnustettu mutta se menetettiin voittajien liittolaiselle ja saatiin takaisin vasta kun liittolainen oli hävinnyt suuremman kähinän.  Sisällis- tai kansalaissota viittaisivat omien kansalaisten väliseen mutta mukanahan hääri myös muita eli ruotsalaisia sekä venäläisiä  ja sodan varsinaisesti ratkaisivat saksalaiset jotka jäivät maahan miehittäjinä.  Kapina ja kapinan kukistaminen kävisi sillä kapinaksihan voisi sanoa kukistettua eli epäonnistunutta vallankumousyritystä.  Mutta kun paino on tässä jutussa sodassa niin valikoin tällä kertaa "vallankumoussota" -termin kun se taitaa osua parhaiten.  Sehän oli sota joka syttyi punaisten yritettyä vallankumousta ja valkoiset sen sodalla tukahduttivat.  

maanantai 29. marraskuuta 2010

Wikileaks-sekoilua II

Kirjoitin viime heinäkuussa edellisen kerran valtaapitävien sekoilusta liittyen Wikileaks-paljastuksiin otsikolla Wikileaks-sekoilua.  Silloin Wikileaks julkaisi edellisen kerran suuremman pläjäyksen paljastuksiaan.  Tuolloinkin itse sisältöä yritettiin ja onnistuttiin peittämään muihin, epäasiallisiin peittelyihin.  Jälleen sama meno näyttää olevan käynnissä. 

Kun aiheena pitäisi olla esimerkiksi USAn diplomaattien epäasiallinen käytös ja sen yhteydet sotimiseen eri puolilla maailmaa niin huomio yritetään kääntää muualle.  Kun paljastetaan USAn diplomaatteille annetut vakoilukäskyt, huomio käännetään siihen kuinka paljastukset vaarantavat USA-laisia ihmisiä, siis ihmisiä tappotyössään Afganistanissa.
Oma lukunsa on meidän ulkoministerimme Alexander Stubb.  Hän vakuuttaa kannattavansa avointa ulkopolitiikkaa.  Mutta kun avoimesti paljastetaan kuinka ulkopolitiikassa toimitaan, pitää hän avoimmuutta sopimattomana vaikka tosin sitä edelleenkin kannattaa.  Mitähän hän muuta kannattaa kuin entistä tiiviimpää yhteistyötä ja liitoutumista noiden nyt Wikileaksin housut kintuissa paljastamien kanssa.  Hänen mielestään ei tunnu olevan ollenkaan ongelma mitä noissa vuodoissa paljastuu itse ulkopolitiikan ja diplomatian sisällöistä.   Hänelle huoli on diplomaattien keskinäinen luottamus salailun tehokkuuteen.  Ilmeisesti Stubb ja kollegansa ovat niin erkaantuneita ihmisten todellisuudesta, että heidän keskinäiset suhteensa ovat tärkeämpiä kuin heidän politiikkansa seuraukset.

Samaan aikaan on paljastunut Barack Obaman hallinnon uhkaukset  Jean Assangea vastaan.  Alanpa pikku hiljaa kallistua epäilemään, että hänen syytöksissään CIA:ta kohtaan on perää ja ahdistelu- ja raiskaussyytökset olisivatkin ajojahtia epämiellyttävää avoimmuuden harrastajaa kohtaan.

Odotan mielenkiinnolla mitä Wikileaksin paljastuksista Suomen osalta paljastuu kunhan se selviää palvelunestohyökkäyksestään.  Listalla ovat kuulemma ainakin Paavo Lipposen ja Anneli Jäätteenmäen Irak-kuviot sekä Martti Ahtisaari.  Lisäksi siellä taitaa olla juttua Suomen kytköksistä Afganistaniin.  Toivottavasti edes Wikileaksin kautta kansainvälinen korkea ulkopolitiikka avautuu meille avoimemmaksi.  Toivottavasti tämän jälkeen meillä on taas hitusen enemmän tietoa poliittisen eliitin, tälläkertaa ulkopoliittisen, tekemisistä.    Elämme mielenkiintoisia aikoja.

Rahastuskierre

Meille vakuutetaan kuinka ehdottoman tärkeää on syytää rahaa ulkomaisille suurille pankeille milloin Kreikan , milloin Irlannin pelastamiseksi, muuten tulee maailmanloppu - tai ainakaan pankkien omistajat ei tykkää.  On saatu aikaiseksi rahastusautomaatti jolla kansainväliset pankit rahastavat EU-maiden veronmaksajien rahoja kansainvälisesti.

Useat maat ja niiden talous elämä on ottanut lainaa kansainvälisiltä pankkilaitoksilta.  Nyt niissä on ajauduttu tai ollaan ajautumassa erilaisilta näyttäviin kriiseihin.  Joissakin sanotaan valtion, toisissa pankkien olevan vaikeuksissa.  Ratkaisuna esitetään, että muut valtiot ottaisivat samoilta rahoittajapankeilta lisää velkaa jotta alkuperäiset velalliset voisivat maksaa velkansa.  Pankit siis tekevät tiliä kahteen kertaan samalla rahan tarpeella ja maksukyvyn takaavat veronmaksajat Euroopanlaajuisesti.

Voisiko pankeilla olla varmempaa ja riskittömämpää raha-automaattia?  Ei edes vakuuksia voida vaatia.  Luuleeko kukaan oikeasti, että pankit ja niiden omistajat jättäisivät tuollaisen rahalähteen käyttämättä? Totta kai ne kierrättävät automaattia ihan niin monta kierrosta kuin niiden annetaan.  Pitävätkö nämä Jyrki Kataiset ja Mari Kiviniemet sekä Sixten Korkmanit meitä aivan höperöinä?  Vai olemmeko me kun annamme heidän häärätä lompakoillamme?

sunnuntai 28. marraskuuta 2010

Koreaa provokeerausta

Olemme viime päivinä saaneet seurata merkillistä mutta ei niin harvinaista näytelmää Koreoiden rajalla.  Tarjoilusta vastaa länsimaisen tiedonvälityksen "parhaat" voimat.  Meille kerrotaan kuinka Pohjois-Korea uhittelee, uhkaa ja provosoi.  Toisella puolella harjoitellaan, seurataan ja tiedotetaan.

Meillä on kaksi kertomusta: Eteläkorealais-yhdysvaltalainen versio menee niin, että he ihan Etelä-Korean turvaksi harjoittelevat kun totalitaarinen Pohjois-Korea provosoivasti ja uhkaavasti ampuu tykeillään mäskäksi ihmisten asumuksia.  Ja he haluavat ihan oman turvallisuutensa järjestää lisää harjoituksia ihan rajanpinnassa.  Siitä huolimatta pohjoiskorealaiset provosoivat suuntaamalla ohjuksia heitä vastaan.

Pohjoiskoralaisen version mukaan harjoituksissa olleet eteläkoralaiset ja yhdysvaltalaiset joukot tulittivat Pohjois-Korean puolelle ja he vastasivat tulitukseen ampumalla sotilastukikohtaan.  Siellä oli kuitenkin asumassa siviilejä ja he pahoittelevat "oheisvahinkoja".  He lupaavat vastata jatkossakin kaikkiin provokaatioihin.

Uskomatta ihan täysin kumpaankaan tarinaan, voisi esittää kysymyksiä:
- Miksi Etelä-Korean ja Yhdysvaltain pitää pitää harjoituksiaan aivan rajan pinnassa?  Eikö tilaa olisi muutaman kilometrin kauempana?
- Miksi sotilastukikohdassa aivan rajan pinnassa ja alueella jonka asema on kiistanalainen, asuu niin paljon siviilejä?
- Missä viipyvät välitysyritykset jotka yrittäisivät ottaa huomioon molempien osapuolien kantoja?

Myötämieltä Etelä-Korean ja sen takana Yhdysvaltain aikeille haetaan ja saadaan paljolti demonisoimalla Pohjois-Korean valtiota.  On totta, että sitä ei voi pitää demokratian kehtona vaan siellä vallitaan ja hallitaan muinaiseen korealaiseen klaanihallintoon ja mytologiaan perustuvalla tavalla.  Hallintomallin tukena on omintakeinen ja kotikutoinen Kim Il-Sung:n johdolla rakennettu Juche-aate.  Kuitenkin Pohjois-Koreasta annettavaan kuvaan liittyy paljolti ihmisten tietämättömyyteen perustuvaa pelottelua ja mustamaalausta.  Kun meillä ei ole mahdollisuutta saada parempaa tietoa niin mustamaaluksessa kerros kerrokselta paksummat jutut menee läpi.  tekniikan toimivuus on koeteltu jo aiemmin paljon läheisemmissäkin kohteissa ja sitä sovelletaan parhaillaan muuallakin.

Näyttäisi, että pohjoiskorealaiselle johdolle sopii sodanuhkan ylläpitäminen sillä se antaa mahdollisuuden perustella miltei kaikkia sisäpoliittisia toimia ulkomaisella uhalla.   Etele-Korean johtokin kaipaa ulkopolitiittisia "haasteita" peittämään sisäpolitiikan vaikeuksia kun talous yskähtelee.  USA taas näyttää tarvitsevan myös kriisejä vähän joka puolelle sillä se antaa perusteluja sotilaalliselle läsnäololle kun voi täydellisen mediahallinnan oloissa perustella demonisoimalla vastapuolen. 

Jos oikeasti oltaisi huolissaan pohjoiskorealaisista taviksista niin Pohjois-Korean hallintoa ei provosoitaisi näin kuin nyt tehdään.  Koko tämä näytelmähän antaa aseet käteen Pohjois-Korean hallitsevalle luokalle.  Sen ei tarvitse keksiä kuinka ulkomaat yrittävät sortaa ja valloittaa heidän maataan.  USA, Japani ja Etelä-Korea sekä me muut n.s länsimaiset arvot jakava arvoyhteisö teemme sen heidän puolestaan.

Koska me pystymme suhtautumaan objektiivisesti maailman kiistakysymyksiin emmekä ole valitsemassa puoltamme ennenkuin tiedämme mitä oikeasti tapahtuu?

sunnuntai 21. marraskuuta 2010

NATOttajat lemmenlukossa

Meille on levinnyt Euroopasta rakastavaisten tapa osoittaa kiintymyksensä kestävyyttä lukoilla julkisilla paikoilla.  Viime viikolla NATO-maiden johtajat kuulemma lukitsivat Lissabonin huippukokouksessaan itsensä Afganistaniin aina vuoteen 2014 saakka.  Tuolloin luvataan lopettaa miehitys.  Tosin tuollaisten sitoumusten kestävyys lienee heikompi kuin nykyrakastavaisten ailahtelevaiset tunnesiteet.  Sen sijaan meidän  Suomemme valtapolititiikan huipulla vaikuttavat NATOttajat ovat lukinneet itsensä NATO-kiimassansa lujin ja kestävin lukoin Leobold III:n bulevardi 1110:n porttiin.  Nämä Kataiset, Stubbit, Jaakonsaaret ja kumppanit ovat sitoneet itsensä ja meidät hallintoalamaiset tiukasti NATO-yhteensopivuuteen.

Tässä uskossa ollaan niin tiukasti, että annetaan Afganistan-päätöskin ruotsalaisille.  Ainakin YLEn uutisten kommentaattori vakuutti ruotsalaisten päätöksen Afganistan-operaationsa jatkamisesta sitovan myös Suomea ja Ruotsihan on ollut kevytjäsen NATOssa jo koko II Maailmansodan jälkeisen ajan.  Vaarana kun saattaisi olla, että suomalaiset itse päättämään päästessään päättäisivät toisin kuin NATOttajat haluavat.

Me olemme saaneet nähdä mitä tarkoittaa USAn, tuon NATOn johtavan maan lupaukset vetäytymisestä: lisäjoukkoja, tehtävien siirtoa yksityisille sotayhtiöille, sodan levittämistä naapurimaihin j.n.e.  Luontevaa tuolle ex-presidentti ja rauhannobelisti Ahtisaaren ylistämälle arvoyhteisölle olisi livetä tuostakin lupauksesta niinkuin niin monesta muustakin Barack Obaman lupaamasta.  Miten siis tähän lupaukseen nykyisen, jo sinällään hävyttämän pitkän miehityksen lopettamiseen voisi luottaa? Onhan jo presidetti Halonenkin tunnustanut, että sitoumus on joustava.  Eli käytännössä ei ole aikomustakaan antaa afganistanilaisten itse hoitaa asioitaan.  Sehän olisi riskaabelia USAn eduille noilla alueilla: öljyn ja kaasun kuljetusreiteille sekä Afganistanin luonnonvarojen ryöstölle, on sitten kyse opiumista tai kaivostoiminnasta.  Niitähän näyttää eliittimme olevan valmis puolustamaan missä päin maailmaa tahansa.

Suomen ulkopoliittinen eliitti näyttää siis lukinneen itsensä vaaralliseen sota- ja seikkailupolitiikkaan.  Meillä on on siis näissä nykyjohtajissamme joukko uusia sotasyyllisiä tuomittavaksi tulevaisuudessa kärkikaadereinaan Alexander Stubb sekä Jyrki Katainen, Jyri Häkämies, Liisa Jaakonsaari, Martti Ahtisaari ja yhä syvemmällä joukossa näyttää häärivän myös aiemmin toisenlaisiakin lupauksia antanut Tarja Halonen.

Miten saisimmekaan NATOon ja sotimiseen kielteisesti suhtautuvan suomalaisten enemmistön halun näkymään ulkopolitiikan käytännön harjoittamisessa.  Äänestämälläkö ensi vaaleissa?

lauantai 6. marraskuuta 2010

Työurien uudistaja

Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) puheenjohtaja Sakari Tamminen on avautunut työläisten lomista, ovat kuulemma liian pitkiä.

Aiemmin työnanajien yritys eläkeiän nostamisesta epäonnistui ammattiliittojen vastustuksen ansiosta.  Sen jälkeen näyttää tulilinjalle nostetun lomat.  Työuria pitäisi nyt pidentää lomista nipistämällä. 

Tähän asti he ovat olleet eläkkäiden ja opiskeluaikojen sekä työkyvyttömyyksien kimpussa.  Tamminen taisi mainita myös päivittäisen työajan.  Sillä tavalla kuulemma saadaan lisää panosta talouteen ja enemmän tulosta.

Jostakin kumman syystä työttömien potentiaalinen työpanos ei kiinnosta, ei myöskään työelämän kehittäminen niin, että ihmiset haluaisivat olla enemmän töissä.  Nämä molemmat keinot ovat kuitenkin ihan täysin EK:n jäsenistön käsissä.  Heidän olisikin suunnattoman helppo tarttua niihin kun ei tarvitsisi neuvotella hankalien ja aina kaikkea vastustavien ammattijärjestöjen kanssa.  Riittäisi kun Tamminen laittaisi kirjeen jäsenistölle, että palkatkaa työttömät töihin ja parantakaa työoloja.  Sen jälkeen jäsenistön ei tarvitsisi kuin totella.

SAK:n Lauri Lyly oikaisikin ihan aiheellisesti Tammista ja kehotti pikemminkin puuttumaan työttömyyteen ja työelämän muihin ongelmiin. 

Meidän ongelmamme ei suinkaan ole liian lyhyet työurat ja -aika vaan pikemminkin työn kasaantuminen liian harvoille.  Ja monet joutuvat vieläpä tekemään Tammisen joukoille ilmaista työtä varsinaisen palkalla maksetun työn lisäksi.  harvojen tekemän työn määrän lisäämisen asemesta pitäisikin työtä jakaa useammille lyhentämällä työpäiviä ja -viikkoja sekä pidentämällä lomia ja laskemalla ihmiset aiemmin esimerkiksi osa-aikaeläkkeelle.

lauantai 23. lokakuuta 2010

Mari sekaisin

Pääministeri Mari Kiviniemi on jälleen sekoillut pahemman kerran ja tällä kertaa viime aikojen kirkko vastaan homot -keskustelussa.  Ensin hän avautui, että politiikkaa ja uskontoa ei pitäisi sotkea keskenään.  Sitten hän itse on mukana seurakuntavaalikampanjassa.  

Kiviniemen epäpoliittinen suhtautuminen kirkkoon olisi älyllisesti rehellistä jollei hän olisi myös puolustamassa kirkon yhteiskunnallisia tehtäviä.  Hänhän edustaa niitä porvarillisia tahoja joiden mielestä kirkolla pitää olla verotusoikeus, vihkimisoikeus ja sen tulee hoitaa väestörekisteriin liittyviä tehtäviä sekä hautaustointa, muunmoassa.  Tuollaisten tehtävien hoitaminen on mitä suuremmassa määrin yhteiskunnallista toimintaa ja politiikka on yhteiskunnallisten asioiden hoitamista.  Kirkko on siis poliittinen laitos.  Epäpoliittinen se olisi jos sen harjoittama toiminta olisi yksityisen ja henkilökohtaisen uskonnonharjoittamisen hoitamista.

Toisaalta Kiviniemellä menee sekaisin hänen oma poliittinen asemansa pääministerinä ja seurakuntalaisena.  Hänhän osallistuu kotiseurakunnassaan Helsingin Töölössä seurakunnan vaalien mainoskampanjaan.  Siinä hän nimen omaan itse sotkee pääministerin asemansa uskontoon ja uskonnon harjoittajien organisaation hallintoon.

Ilmeisesti Kiviniemi edustaa sitä vanhaa uskomusta, että porvarillinen samanmielisyys ei ole politiikkaa vaan vain erimielisyys heidän kanssaan on sitä.

Mistäköhän johtuu, että nousee KEPUssa kuka tahansa johtoon niin touhu menee sekoiluksi.  Kolme heikäläistä pääministeriä perä perää on sotkeutunut milloin mihinkin, Anneli Jäätteenmäellä oli mitä mainioin paikka lytätä Lipponen ja muut  oikeistodemarit heidän Irak-sekoiluillaan mutta hän sotki pelinsä.  Matti Vanhanen sotkeutui vaalirahoituskiemuroihinsa ja nyt Kiviniemellä on itsellään selvittämättömät omat rahoituskuvionsa ja nyt nämä uskontohourailut.  Toivottavasti äänestäjät vetävät johtopäätöksensä ensi kevään eduskuntavaaleissa mutta eivät hourahda PerSujen katteettomään älämölöön.

maanantai 18. lokakuuta 2010

Ev.lut. sekoilu ja hajaannus

Viime viikon tiistaina YLEn TV2 piti homoiltaa.  Siellä kuulemma eräät fundamentalistikristityt päästivät vanhakantaiset ennakkoluulonsa valloilleen.  En tuolloin seurannut ohjelmaa mutta olen seuraillut sen jälkeistä keskustelua.  Suomen ev.lut.kirkko ja sen kellokkaat näyttäisivät taas asemoivan itsensä yhteiskunnallisen keskustelun ja kehityksen jälkijunaan tai peräti jättäytyvän laiturille halullaan ahdasmielisesti mestaroida ja hallita ihmisiä heidän seksuaalisuutensa kautta.  Ja se on aiheuttanut pienimuotoisen eroamisaallon jäsenistössä ja suurimuotoisen mylläkän uskontosidonnaisissa piireissä.  Vajaa 20 000 on eronnut vajaan viikon sisällä eroa kirkosta -sivuston kautta eli n. ½ prosenttia kirkon jäsenistöstä.

Ev.lut.kirkko pitäytyy ja kirkkolakikin määrää sen pitäytymään Raamattuun oppinsa perustana.  Siltä kantilta katsottuna kristityt uskovat eli Päivi Räsäset ja kumppanit ovat mielipiteineen loogisia.  Jos kuuluu ev.lut.kirkkoon ja uskoo sen opinkappaleisiin, on mielipiteiden mentäväkin noin.  Jos taas mielipiteet menee toisin eli kunnioittaa eritavalla seksuaalisesti suuntautuneiden ihmisoikeuksia niin miksi kuulua ev.lut.kirkkoon koska ei sitoudu sen opinkappaleisiin.

Arkkipiispa Kari Mäkisen johdolla monet papit ja piispat yrittävät hillitä kirkon jäsenistön eroamisvirtaa tyrkyttämällä mahdollisuutta vaikuttaa sisältä päin.  Mutta onko siellä todellisia vaikutusmahdollisuuksia tälläisiin asioihin?  Eikö Raamatun oppisisältö ole lyöty jo 1500 vuotta sitten lukkoon?  Ei kai kirkkoneuvostot ja –valtuustot päätä Raamatusta ja sen asemasta ev.lut.kirkossa?

Useat papit, piispat ja maallikot ovat yrittäneet todistaa kuinka kirkolla on ”monta ääntä” tässä(kin) asiassa.  Kuinka rehellistä sellainen on?  Voiko kirkolla oikeasti olla erilaisia ääniä pyhinä pitämistään kirjoituksista?  Miten paljon rehellisen uskonorganisaation sanomaan voi sisältyä varianssia?  Toisaalta selitetään, että Raamatun perimmäinen sanoma on rakkaus (agape).  Onko Raamatussa esitetty tuollainen priorisointi vai onko tuokin vain pappien ja piispojen aikaamme sovittama reaktiivinen tulkinta?  Kun Helvetin tuli ja tulikivi ei myy modernin yhteiskunnan elämysmarkkinoilla, koetellaan pehmeämmillä arvoilla.  Samaa pehmennystä on ev.lut.uskontoteoreetikkojen kehittelemä tulkinta homouteen: se on ihan luonnollinen juttu ja homot ja lesbot saavat olla mitä ovat kunhan eivät harjoita taipumuksiaan käytännössä.

Useissa tiedotusvälineissä on nostettu esiin m.m. näyttelijä Jani Toivolan kirkkosuhde.  Hän on avoimesti homoseksuaali ja ollut kirkon jäsen ja puolustanut ev.lut.kirkkoon kuulumistaan, kaikesta huolimatta.  Nyt hän tämän keskustelun innoittamana erosi julkisesti kirkostaan.  Minusta tuollainen roikkuminen uskonnollisessa organisaatiossa on älyllisesti ja uskonnollisesti epärehellistä molemmilta osapuolilta, niin kirkon kuin yksilönkin kannalta.  Kirkko antaa maksavan ja julkisuudessa suositun jäsenen ajatella oman oppinsa kannalta yksilöllisesti miten sattuu ja yksilö sietää organisaatiolta omien ihmisoikeuksiensa loukkauksia.  Kysyä saattaakin kuinka moni vielä kirkon jäsenenä oleva oikeasti tunnistaa ja tunnustaa ev.lut.kirkonsa (tai ort. tai kat. tai …) oppeja edes jotakuinkin ja kenen tunnustama usko on ihan jotakin muuta?

Uskontoasioista vastaava ministeri eli Stefan Wallinkin (SFP) on avannut sanaisan arkkunsa tämän asian tiimoilta käsin.  Hän syyttää fundamentalisti Päivi Räsästä (KD) joukkopaoksi nimittämästään eroamisaallosta.  Miksi?  Päivi Räsänenhän vain pitäytyy Raamatun sanomassa niin kuin kirkkolaki edellyttäisi kirkonkin pysyttelevän.  Olisiko itse asiassa Wallinin ja ministeriönsä tehtävä valvoa, että kirkko pitäytyy dogmeissaan ja siten hänen olisikin oltava Räsäsen kanssa samoilla linjoilla?  Vai onko Wallinin tehtävä yrittää edistää ev.lut.kirkon tulonmuodostusta ja ylläpitää sen maksukykyistä jäsenkantaa?

Kaiken kaikkiaan tämä homo- ja lesbokiista taas osoittaa kuinka kirkko kulkee yhteiskunnallisessa kehityksessä muun yhteiskunnan perässä ja pyrkii asettelemaan reaktionsa sen mukaan, että vaikutukset kirkon asemaan olisivat mahdollisimman vähäiset.  Sielläkin on nähty, että sekularismi etenee.  Me olemme päässeet noin sadassa vuodessa pakkokristillisyydestä joltiseenkiin maailmankatsomukselliseen vapauteen.  Jäljellä on toki vielä rippeitä valtionuskonnosta ja pakollisesta tietyn tai ainakin jonkun sallitun uskonnon harjoittamisesta.  Ev.lut.kirkko yrittää siis kynsin hampain pitää kiinni valtansa rippeistä ja hillitä marginalisoitumistaan.  Toivottavasti tämä aukaisee n.s. suuren yleisön silmiä entistä enemmän ja saa heidät ja meidät oikeasti ja konkreettisesti saattamaan kirkot, myös muut kuin ev.lut., siihen asemaan joka niille kuuluu eli menneisyyden kummajaiseksi.

sunnuntai 10. lokakuuta 2010

Kädenpuristuksia

Tämän aamun paperinen Hesari tietää kertoa, että Espoon Kokoomus, uuden kaupunginjohtajan, Jukka Mäkelän, johdolla haluaa kaupungin huippujohtajille ns. kultaiset kädenpuristukset sisältävät johtajasopimukset.  Perusteluna he käyttävät sitä, että niin päästäisi tarvittaessa siistimmin eroon sopimattomasta johtajasta.  Vaihtoehtona on kuulemma "savustaminen".

Minusta vaihtoehdot eivät mene noin.  Muitakin nimittäin on.   Miksi työsopimuslain määräykset ei riitä? Jos työnantaja menettää luottamuksensa siihen, että työntekijä pystyy hoitamaan työtehtävänsä niinkuin pitäisi niin sellaisen työntekijän voi irtisanoa ihan reilusti ilman savustamista.  Työntekijän osuus on silloin irtisanomisajan palkka mahdollisesti ilman työntekovelvollisuutta.  Ja pahimmassa epäluottamustilanteessa työsuhteen voi purkaa jopa ilman irtisanomisaikaa.  Se tosin edellyttää konkreettisia ja todistettavissa olevia syitä epäluottamukselle.   Ja jos rekrytointivaiheessa ei luoteta kykyyn valita oikein, voidaan käyttää määräaikaisia työsuhteita.  Sen pitäisi riittää myös johtajille eli työsopimuslaki antaa jo nyt ihan riittävät eväät hoitaa sopimaton johtaja ulos.   

Vai ajatellaanko Kokoomuksessa, että pitäisi olla mahdollisuus irtisanomiseen ilman konkreettisia syitä epäluottamukselle?  Vähän niinkuin Jyrki Katainen savustutti toimittaja Antero Eerolan ulos YLEstä kun jutut eivät miellyttäneet?  Siinäkään tapauksessa konkreettiset faktat eivät riittäneet ja piti keksiä syyt.  Jos kyseessä olisi ollut johtajataso ja johtajasopimus niin epämiellyttävä toimija olisi ostettu ulos kädenpuristuksella.
Kokoomuksen linjaksi voi siis tunnistaa, että johtajat pitää voida hoitaa haluttaessa korrektisti ja siististi ulos mutta rahvasta voi kohdella miten tahansa.

lauantai 25. syyskuuta 2010

Suomalaista ulkopolitiikkaa - talutusnuorassa pois keskustelusta


Iranin presidentti Mahmud Ahmadinedzad on pitänyt YK:n yleiskokouksessa 23. tätä kuuta kipakan puheen.  Siinä hän esitti kuinka valta osa maailman johtajista tunnistaisi USAn itsensä syylliseksi Ne Yorkin World Trade Center tornien räjäytyksiin 11/9 2001.

USAn delegaatio kokouksessa ei kestänyt kuunnella ja vei liekanarussaan myös EU-maiden edustajat, hännänhuippuna myös suomalaisen.  Osuiko Ahmadinedzad puheellaan arkaan paikkaan?

Käsittääkseni laajemmin Iranin kanssa on ollut huolena, että ei ole syntynyt kunnon neuvotteluyhteyksiä Iranin kanssa.  Miten nyt tämä ulosmarssi edisti vuoropuhelun syntymistä.  No, ei Mahmud Ahmadinedzadinkaan puhe ollut yhteistyöhakuinen mutta eikö sivistyneen lännen olisi pitänyt osoittaa sivistystään, kuunnella ja vastata asiallisesti.  Tälläisestä kakaramaisesta käytököksestä syntyy käsitys, että tälläkään puolella ei vielä korvantaukset ole kuivuneet eikä osata käyttäytyä niinkuin kalustetuissa huoneissa tulisi.  Tai ainakaan ei edes haluta neuvotella vaan haetaan entistä kovempaa yhteentörmäystä, sotaa.  Ja Iranin pappishallinto saa lisää vettä myllyynsä osoittaa kuinka länsi suhtautuu vihamielisesti ja syrjien. 

Erityisen onnetonta on, että Suomen paikalla ollut edustaja, joku ulkoasiansihteeri, oli kiltisti myös USAn liekanarussa.  YK:n ja yleisten globaaliasioiden yksikön päällikön Katri Viinikan mukaan Suomi piti Ahmadinedzadin puhetta sellaisena, että siinä ylittyivät rajat selvästi. Etukäteen oli muka keskusteltu, miten toimia, jos puheessa on jotain hyvin loukkaavaa Israelia, EU:ta tai EU:n keskeisiä kumppaneita kohtaan, Viinikka kertoi keskisuomalaisen verkkolehden uutisen mukaan.  Mitenköhän oli sovittu; millaiseen ja kenen arvioon puheen sisällöstä päätös perustui?  Tekikö suomalainen ulkoasiainsihteeri itsenäisen suomalaisen päätöksen vai lähtikö vain hanhenmarssia jenkkien perään?  

Toisaalta miksi haluttiin reagoida vain noita lueteltuja maita kohtaan esitettyihin loukkauksiin? Saako Suomen ulkoasiainhallinnon mielestä muita loukata vapaasti? 


Tämä tälläinen ei anna kuvaa itsenäiseen harkintaan perustuvasta, suomalaisten etuja ajavasta suomalaisesta ulkopolitiikan hoidosta.  Koskahan ihan oikeasti ruvetaan keskustelemaan miten meidän ulkoministeriömme toimii ja mihin meidän ulkopolitiikkaamme johdetaan.  Nykyinen ulkopoliittinen johtomme, Alexander Stubb ja muut kokoomuskumppanit puhuvat paljon avoimesta ulkopoliittisesta keskustelusta.  Minusta tuo kakaramainen käytös YK:ssa ei ole sitä.  Jos ei kestetä puhetta niin miten keskustella avoimesti?

sunnuntai 19. syyskuuta 2010

Lautakasan ääreltä vastuuseen, asia unohtaen

Ex-sitäsuntätä Matti Vanhanen on saanut ensimmäisen oikeudellisesti pitävän välituloksen vaalirahoitus- ja muista kähmintäjutuistaan kun oikeuskansleri Jaakko Jonkka on antanut päätöksensä. Sen mukaan Vanhanen on ollut jäävi päättämään kuinka Raha-automaattiyhdistyksen rahoja on jaettu Nuorisosäätiölle kun hän itse nautti sen rahoitusta.

Huvittavaa asiassa on kuinka Vanhasta seuraava keskustajohto yrittää käyttäytyä kuin Vanhasella ei olisi mitään tekemistä Kepun kanssa, ei ainakaan enää eikä taatusti toista kertaa.  Nykyinen pääministeri Mari Kiviniemikin unohtaa minkä puolueen ministeriryhmän kokouksissa hän istui Vanhasen johdettavana.  Silloin Vanhanen kelpasi hänelle kepuidoliksi mutta nyt on toinen ääni kellossa vaikka omat vaalirahoitukset on vielä kokonaan selvittämättä.

Oma juttunsa on, tietenkin, koko tapahtumaketjun henkilöityminen Vanhaseen.  Hänestä tehdään yksin syyllistä maan ja etenkin KEPUn tapaan.  Samalla hävitetään ja hämärretään koko jutun ydin: nuorisosäätiön yhdessä rakennusliikkeiden kanssa harjoittama peli asumiskustannusten korottamiseksi taivaisiin ja rahan vetäminen siitä välistä rakennusliikkeiden voittoihin ja KEPU-eliitille.  Tämähän oli jo viime syksyn kuuluisan Silminnäkijä-ohjelman perimmäinen aihe mutta se haudattiin silloin Vanhasen lautakasan alle ja nyt aihe näytetään haudattavan Vanhasen poliittisen ruumiin alle.  Eli kun koirat haukkuu karavaania niin sieltä heitetään joku vanha raato koirien revittäväksi ja matka saa jatkua entisin kujein ja entiseen suuntaan. 

Mielenkiintoinen sivujuonne on, antoiko oikeuskansleri tahallaan Vanhaselle aikaa luopua asemistaan pääministerinä, puoluejohtajana ja kansanedustajana ennenkuin julkisti päätöksensä.  Istuva pääministeri poliisitutkinnassa virkatoimistaan olisi ollutkin metka juttu.  Virasta luopuvaa poliittista johtajaa tavataan sanoa rammaksi ankaksi ennen vaaleja, siis silloin kun valta alkaa kirvota käsistä.  Miksiköhän olisi pitänyt sanoa poliisitutkinnan kohteena olevaa mutta vielä asemassaan roikkuvaa pääministeriä? Jonkun sortin mätänevä poliittinen raatohan hän olisi ollut. 

Sinällään on ymmärrettävää, että vaaleihin valmistautuvat poliitikot ottavat etäisyyttä Vanhasen kaltaiseen kävelevään onnettomuuteen, kukin kykyjensä mukaan.  Sen sijaan toivoisi äänestäjille pituutta poliittiseen muistiin.  Samoin kuin kykyä huomata ketkä ihan oikeasti hakevat muutosta nykymenoon ja vallan rakenteisiin sekä kykyä arvioida tavoitellun muutoksen suuntaa tavallisten ihmisten kannalta.

torstai 16. syyskuuta 2010

Verot syö riistäjän rahat

Jälleen Björn Wahlroos on avannut sanaisen arkkunsa fanittavalle toimittajalaumalle.  Hän on puhunut Keskuskauppakamarin seminaarissa eilen 15/9 -10. Häntä tympii verojärjestelmä joka vie riistäjien vaivalla keräämät lisäarvot ja arvonlisät.

Wahlroos valittaa teollisten investointien vähäisyyttä Suomessa.  Onko hän jo niin poisoppinut nuoruutensa viisaudet, että ei tunnista voiton suhdeluvun kehitystä nykytaloudessa? Klassisen (lue porvarillisen) taloustieteen termeillä kai puhuttaisi sijoitetun pääoman tuoton suhteellisesta alenemisesta.  Hänen luulisi myös muistavan miten sen perusteella kapitalismin alkuperäinen R - T - R kaava muuttuu vähitellen R - R:ksi.  Eli kapitalisti ei tarvitse enää tuotantoa kasvattaessaan pääomaansa vaan rahaa eletaan tekemään rahalla.  Sehän on hänen omakin busineksensa.  Eihän hänkään ole omaisuuttaan kartuttanut teollisella toiminnalla vaan ostamalla rahaa halvemmalla kuin sen vähän ajan kuluttua on myynyt.  Eli Wahlroos on toiminut kuten Bertold Brecht opetti: pankkiryöstä suurempi rikos on perustaa pankki.  Kysehän on siis kapitalismin kehityksestä eikä mistään verotusjärjestelmien viilauksesta kuten hän väittää.

Erityisesti hänen hampaissaan on n.s. avoir fiscal -järjestelmästä luopuminen.   Siinähän sotketaan yrityksen ja sen omistajien rahat ja velvoitteet keskenään siten, että omistajat keräävät kaikki rahat mutta velvoitteet sälytetään muille.    Häneltä, niinkuin monelta muultakin on jäänyt huomaamatta miten tuosta osinkoverotuksen hyvitysjärjestelmästä luovuttaessa hyvitettiin siitä hyötyneitä massiivisilla verottomilla osuuksilla ja, että verokanta on äärimmäisen suosiollinen osinkotulojen saajille.

Wahlroos vähätteli omaa osuuttaan mainitsemalla olevansa eläkkeen partaalla.  Hän on kai 57 vuotias.  Miten tuollainen puhe sopii työurien pidentämiseen?  Eikö hänen kaltaisensa tulisi mainostaa olevansa pikemminkin uransa kukkeimmassa iässä eikä eläkkeelle menossa.  Sehän olisi linjassa muiden vastaavassa asemassa talouselämämme eliitissä olevien puheiden kanssa.

Huolestuttavaa tilaisuudessa oli myös kuinka SDP:n uusi puoluesihteeri Mikael Jungner peesasi Wahlroosia, ainakin Helsingin Sanomien uutisen mukaan.   SDP:llähän on Paavo Lipposen jäljiltä vakava uskottavuusvaje tavallisten ihmisten etujen puolustamisessa.  Nyt sitten uusi puoluesihteeri jatkaa samalla linjalla.

Kaiken kaikkiaan Wahlroosin puheet taas osoittavat kuinka talouden eliitti on erkaantunut tavallisten taatiaisten elämästä ja tarpeista.  Heillä on omat etunsa ja he perustelevat niitä ontoilla kliseillä jotka on jo kauan sitten ammuttu alas.  Onnetonta on, kuinka kritiikittömästi ne uppoavat valtatiedotusvälineiden raatajarahvaaseen eli rivitoimittajiin.  No, onhan aina helpompaa toistella valovoimaisten tähtien sanomisia kritiikittömästi kuin ajatella itse.  Se on myös helpompaa heidän työnantajiensakin kannalta.

sunnuntai 5. syyskuuta 2010

Mission Accomplished 2.0


USAn edellinen presidentti piti lentotukialuksella Irakin edustalla vappuna 2003 puheen jossa hän suurieleisesti julisti Irakin sodasta "Mission accomplished" eli tehtävä suoritettu.  Nyt hänen seuraajansa julistaa samaa viestiä seitsemän vuotta myöhemmin. 

Barack Obama ei tosin mennyt melkein paikan päälle vaan puhui proosallisesti televisiossa mutta viesti oli sama: sota on ohi ja voitettu, sotilaat kotiutetaan.  Kuitenkin vain nimiä vaihdetaan: sotilaista tulee neuvonantajia ja taisteluprikaateista neuvonta- ja avustusprikaateja.  Virallisen armeijan virallisia joukkoja nimeksi vähennetään mutta samalla panostetaan sodan ulkoistamiseen yksityisille alan yhtiöille.  Yhtiöille jotka maineensa suojelemiseksi joutuvat vähän väliä muuttamaan nimeä kun edellinen on ryvettynyt sotarikoksissa.  Ja neuvontajien nimissähän USA kävi Vietnamin sotaakin ensimmäiset kymmenen vuotta.  Pohjois-Vietnamia, Laosia ja Kambotsaa voitiin ihan hyvin pommittaa etelä-vietnamisten opetustarkoituksessa kivikauteen.  Sama onnistunee vallan mainiosti Irakissakin.  Ja hyökkäykset naapurimaihinkin mennevät ihan kivoina opetusnäytöksinä.

Samaan aikaan kenraalit julistavat etteivät he ole lähdossä mihinkään ja taistelujoukkoja lisätään jos "tarve" vaatii.  Ja puolustusministeri gateskin suhtautuu avoimesti joukkoihin Irakissa.

Jopa Helsingin Sanomien ulkomaantoimituksessa Heikki Aittokoski on herännyt ja huomannut kuinka USA "jakelee totuutta teelusikalla". 

Sen sijaan meidän ulkopoliitikkomme ja NATO-kiimakot, etunenässään Stubb, Katainen sekä Ahti- ja Jaakonsaari, eivät huomaa mitään tai eivät ole huomaavinaan tai eivät halua huomata mitään.   He vievät meitä edelleenkin samaan "arvoyhteisöön" Irakin rosvoretkeläisten kanssa.








Kataisen todellinen karva ja totuus

Ensin Kokoomuslainen hallituksen militanttisiipi, Katainen, Häkämies ja Stubb, sekoilivat lausunnoillaan.  Nyt sitten on yritetty rakentaa Jyrki Kataisesta sankaria kun hän on käynyt selvittelemässä heidän sanomisiaan Moskovassa.  Mutta Katainen on paljastanut todelliset katalat karvansa.

Ensin hän itse sekoili ja sitten yrittää näyttäytyä itse synnyttämänsä kriisin selvittäjänä.  Sen jälkeen hän on yrittänyt tukkia toimittajan suuta ja vielä onnistui.  Ja samalla hän asetti YLEn onnettomaan välikäteen jossa toimittajan esimiehet joutuivat tekemään rikoksen uhrista syyllisen.

Hän väitti, että toimittaja Antero Eerola on välittänyt vääristeltyä tietoa Venäjän Duuman ulkoasianvaliokunnan puheenjohtajalle Konstantin Kosatsheville joka edustaa Yhteinen Venäjä -puoluetta eli Kokoomuksen veljespuoluetta Venäjällä.  Kosatshev on kuulemma ollut tyytyväinen Kataiselta kuulemaansa.  Mutta meillähän ei ole oikeasti mitään tietoa mitä Katainen hänelle on syöttänyt ja missä valossa omat toilailunsa esittänyt.  Kun hänen suhtautumisensa faktoihin oli jo Venäjän taloudesta kertoassaan mitä oli niin miten hän olisi pystynyt pysymään totuudessa vain vähän myöhemmin Moskovassa?

Onko meillä suomalaisilla varaa antaa kypäräpäässä toimittajia sensuroivan Kokoomuksen huseerata ulkopolitiikassa?  Olemmeko nyt nähneet riittävästi mihin heidän politiikkansa johtaa?

sunnuntai 22. elokuuta 2010

Kypäräpääpapit kiristävät kypäriensä hihnona

Viime päivinä on keskusteltu laajasti Kokoomusministerien toilailuista.  Muutama kuukausi sitten puolustusministeri Jyri Häkämies haasteistaan: Venäjä, Venäjä, Venäjä.  Kuten tiedetään, modernilla uusiokielellä haasteet tarkoittavat ongelmia ja ongelmien aiheuttajia ovat yleensä pelot.

Jo aiemminkin ulkoministeri Alexander Stubb on kunnostautunut russofobisilla lausunnoillaan.  Kuuluismpia lienevät 080808 höpinät.  Siinähän Stubb esitti Venäjän puolustautumisen Etelä-Ossetiassa Sakartvelon (suom. Gruusia) agressiota vastaan olevan käänne maailmanpolitiikassa ja Venäjän rikos yhteisiä pelisääntöjä kohtaan.  Ilmeisesti Stubbin pelin säännöt menee niin, että venäläiset eivät saa puolustautua jos toiset, Stubbille mieleiset, ampuvat kohti.  Oma lukunsa Stubbin toilailuissa oli, että hänelle Sakartvelon hyökkäys tuli yllätyksenä vaikka etelä-ossetialaiset ja venäläiset olivat viimeisen yli 1/2 vuotta ETYKin puheenjohtajaa varoitelleet tulevasta.  Unohtaa ei sovi myöskään Stubbin tukea kansainvälisten sopimusten rikkomiselle Anton Salosen tapauksessa.

Nyt sitten viimeisin on valtiovarainministeri Kataisen omituiset möläytykset Venäjän suurvalta-asemasta suhteessa Hollantiin.  Kataiselle faktat olivat sivuseikka kun piti päästä osoittamaan, että ei meillä pelätä vaan pelataan.  

Aikoinaan Kari Suomalainen piirsi Helsingin Sanomissa pilakuviinsa Kokoomuksen hahmoksi lihavan kypäräpäisen papin.  Se oli osuva mielikuva sillä Kokoomuksen historiaan todella liittyy sotaisuutta ja etenkin sotaisia pappeja 20-, 30- ja 40-luvuilta.  Sen jälkeen, etenkin Kokoomuksen remonttimiesten toimesta 60- ja 70-lukujen vaihteessa tuota imagoa yritettiin siivota.  Nyt sitten näyttää, että kypärä on edelleenkin tiukasti päässä hihnoja vedetään tiukemmalle. 

Onko tämä ikkunoiden kivittäminen osa Kokoomuksen NATO-kampanjointia?  Yritetäänkö tällä saada provosoitua Venäjältä lausuntoja jotka voitaisi esittää täällä sisäpoliittisina aseina ja perusteluina idän uhkalle ja NATO-jäsenyyden tarpeelle sitä vastaan? Ja toisaalta jos Venäjä ei reagoi, niin voidaan sanoa, että ei heikko Venäjä voi eikä pysty vaikuttamaan meidän päätöksiimme tai se ei välitä.  Noin tai näin: eikun NATOon.

Jos Kokoomus tässä politiikassaan onnistuu, löydämme itsemme entistä tiiviimmin ja useammassa USAn valloitus- ja miehityssodasta eripuolilta maapalloa.  ei heille Afganistan riitä vaan pitää osoittaa "kumppanuutta" ja "sitoutuneisuutta yhteisiin arvoihin" mihin vain kutsui Washingtonista kuuluu.  Sitä kautta löydämme myös itsemme kriiseistä joissa olemme  (Kataisen puheista huolimatta) suurimman naapurimme kanssa eri puolilla.  sellaisesta ei ole koskaan historiamme aikana hyvää seurannut.  Ovatko porvarit jo valmistautumassa sen seurauksiin kun haluavat rehabilitoida edellisen sodan sotasyyllisiä?

Toivottavasti äänestäjillä on sen verran selvänäköisyyttä ja älliä ensi kevään vaaliuurnilla, että Kokoomuksen sählämähläketjun hämmentäminen saadaan kuriin ja suomalaista sisä- ja ulkopolitiikkaa harjoitettaisi meidän suomalaisten eduksi.

lauantai 21. elokuuta 2010

Poliittinen tekele

Tämän viikonlopun Ilta-Sanomissa oli juttu jossa Seppo Kääriäinen puolustelee uudistetut KEPU-johdon ryvettymättömyyttä ja uutta avaavaa.  Se provosoi minua hieman ruotimaan uuden pääministerin tekemisiä ja tekemättä jättämisiä.


Mari Kiviniemi oli vielä ennen viime vaaleja melko näkymätön ja tuntematon pohjalaiskansanedustaja.  Sitten hän onnistui polkaisemaan hetkessä miltei valtakunnan suurimman vaalipudjetin jota hän nyt ei suostu avaamaan äänestäjille.  Miten tässä ilmenee Kääriäisen lupaa uudenlainen KEPU?  min usta tämä Kiviniemen meno ei poikkea mitenkään entisestä KEPUsta, päinvastoin.

Oma lukunsa on, keitä ne pääministerin tekijät ovat?  Keiden luomus tämä Kiviniemi on?  Keitä Kiviniemi piilottelee kun hän ei suostu kertomaan rahoittajiaan jotka ovat ostaneet pilvin pimein kalliita seminaarilippuja ja seinät täyteen tauluja.

Meidän poliittisen korruptiomme yksi puoli ja pitkä perinne on, että ei niinkään osteta yksittäisiä poliittisia tekoja lahjomalla jo valittuja vaan valitutetaan omat maksamalla vaalitukea.  Tälläinen poliittinen tekele taitaa olla pääministerimmekin.



sunnuntai 15. elokuuta 2010

Sasi on ihmiselle susi

Kokoomuksen Kimmo Sasi on kirjoittanut Helsingin Sanomien viime lauantain numeron Vieraskynä-palstalle sepustuksen otsikolla "Verotuksen pitää edistää talouskasvua".  Kirjoitukseensa Sasi oli saanut niin monta tarkoitushakuista päättömyyttä, että provosoiduin niitä tähän blokiini repostelemaan.


Sasi kuvailee kuinka 90-luvun alkupuolella Suomen verojärjestelmää muutettiin Ronald Reaganin hengessä.  Sinällään rehellinen tunnustus Sasilta kun oppi-isää ei tuolloin tunnustettu.  Sen sijaan hän on tietoisesti harhateillä väittäessään sen pelastaneen Suomen lamasta.  Päin vastoin, siitä noustiin siitä huiolimatta.  Samalla hän jatkaa, että suurimmaksi ongelmaksi jäi verotuksen ja sosiaaliturvan n.s. tuloloukut.  Noinhan ei ole.  Suurimmat ongelmat liittyvät epäoikeudenmukaisuuteen toisaalta pääomatulojen ja toisaalta palkka- ja eläketulojen verotuksen välillä.  


Sosiaaliturvan n.s. tuloloukut johtuvat vain ja ainoastaan palkkatason mataluudesta.  Kun sosiaaliturvan tasoa asetetaan niin silloin katsotaan toimeentulossa tarvittavaa tasoa ja on onnetonta jos palkkojen taso ei siihen riitä.  Verotuksen progressio ei siihen juurikaan vaikuta vaikka Sasi niin väittääkin.  Ja ainahan Kokoomus Sasin asiantuntemuksella voisi lopultakin alkaa keventää pienimpien tulojen verotusta.


Seuraavaksi Sasi esittää monasti alasammutun väitteen enemmän kulutusverotuksen verottamiseen perustuvan verotuksen kasvua ja tuotantoa sekä sitä kautta työllisyyttä edistävästä vaikutuksesta.  Nythän on aikuisten oikeasti niin, että kukaan ei tuota mitään sen takia, että on kiva tuottaa kun tuotantoa pyörittävien työläisten verotus on alhainen, vaan siksi, että tuotannon tulokset käyvät kaupaksi ja niistä saa arvonlisää joka muuttuu pääoman omistajan lisäarvoksi.  Tuollainen kysyntä taas edellyttää, että asiakkailla, kuluttajilla ja instituutioilla, on mahdollisuus nyt kuluttaa ja investoida sekä näköala, että tulevaisuudessa on vielä paremmat edellytykset.  Sitä ei tueta kuluttamisen verotuksen kiristämisellä vaan päinvastoin.


Sasi myös harhauttaa syyllistäessään talousongelmista tavalliset ihmiset ja heidän asenteensa. Kaikkinythetimulletaieiookivaa-asenne on toki valitettavan yleinen mutta ei se ole ollut yhdenkään taloustaantuman, -laman tai pulan syynä.  Viimeisimmän lamankin syy oli finanssispekulanttien uhkapeli johon he ryhtyivät kun tietävät, että yhteiskunta kuitenkin heidät lopulta pelastaa veronmaksajien rahoilla ja he voivat jatkaa entiseen tyyliin kunhan keksivät spekulointi-instrumenteilleen uusia, entistä monimutkaisempia nimiä ja rakenteita.


Sasi väittää kirjoituksessaan myös, että pääomaveron kiristäminen ei edistäisi säästämistä.  Tässä Sasin näkökulma on äärimmäisen kapea ja hän näkee säästämisestä vain yhden kapean osan, ilmeisen tarkoitushakuisesti.  Samalla Sasi sotkee tuttuun tapaan yrityksen tulot ja yksityisen tulot ja tässä tapauksessa vieläpä erityisen ihmeellisellä tavalla.  Hän kirjoittaa toisaalta määräaikaistalletuksista ja laskee niistä maksettavan veron yhteen yritysten maksaman yhteisöveron kanssa. 


Sitten hän sekoilee kulutusverojen mukamas progressiivisuuden kanssa.  Eri ALV-kannat ovat mukamas progressiivisuutta.  Sasille ei ole ilmeisesti selvinnyt, että huippurikkaat ja suurituloiset maksavat tavaroista ja palveluista ALV:ia ihan saman kannan mukaan kuin pienituloiset ja syrjäytyneet.  Sitten hän äityy pitämään autoveroa kulutusverojen luksustuotteisiin kohdistettuna progressiona. Tässä vaiheessa kirjoitusta aloin jo epäilemään onko Sasilla ajatuksissaan järki mukana vai kuvitteleeko hän ihmisten todella menevän noin halpaan.


Lopuksi hän haluaisi verotusta elämäntapojen terveysvaikutusten mukaan iskulauseella "Ei ole lainkaan väärin, että kuluttaja jo ennakkoon osallistuu aiheuttamiinsa terveydenhoitokustannuksiin".  Sasilta ilmeisesti unohtui, että alkoholissa on jo nyt alkoholi tai olutvero, tupakassa tupakkavero j.n.e.  Ja toisaalta minä olen kuvitellut osallistuvani terveydenhoitokustannuksiin, omiini ja muien, joka kuukausi kun palkastani napsaistaan ennakonpidätys. 


Kaiken kaikkiaan Sasi tuntuu olevan yleisellä Kokoomuksen linjalla jossa halutaan kohdistaa verorasitus maksimaalisesti pienituloisiin erilaisilla tasasuuruisilla veroilla ja samalla hävittää verotuksessa pitkään olleen yhden pääperiaatteen: yhteiskunnan rahoitukseen pitää osallistua kykyjen mukaan, ne joilla on kykyä enemmän, kantakoon myös suuremman taakan.  

sunnuntai 8. elokuuta 2010

Rahaa taivaan tuuliin - ovatko uudet sotasyylliset liikkeellä?

Monet tiedotusvälineet, m.m. YLE nettiuutisissaan, kertovat valtion aikomuksista polttaa veronmaksajien vähiä ja velkorahoja armeijan kotkotuksiin.   Ensin laitetaan miljardi Hornetien muuttamiseksi rynnäkkökoneiksi ja sitten vielä toinen muuhun, m.m. jalkaväelle j.n.e.  Osa rahaoista ohjataan miehitysoperaatioon Afganistaniin.


Jo aikanaan Hornetien hankinnassa huijattiin. Ensin ei kelvannut kaksimoottorinen kone liian kalliina jotta saatiin kissakauloille epämiellyttävät toimittajat pois kisasta. Sen jälkeen hankittiin kalliita kaksimoottorisia. Päätös runnottiin läpi kertomalla hinta johon ei lopulta kuulunutkaan aseet, maajärjestelmät j.n.e. vaan pelkät peltiraadot. Jälkilasku käyttökustannuksineen onkin sitten ollut kallis.  Nyt pelia jatketaan muuttamalla alkuperäistä käyttötarkoitusta eli puolustusaseiksi mainittuja muutetaan hyökkäysaseiksi.


Yhtenä hyötynä mainitaan NATO-yhteensopivuus.  Mitä käytännössä tarkoittaa, että Suomen armeijalla on NATO-yhteensopivia hyökkäysaseita jotka on tarkoitettu toimimaan lentotukialuksilta?  Se voi tarkoittaa vain, että Afganistanin miehityssodalle aiotaan jatkoa ja meidät aiotaan sotkea yhä uusiin sotiin pitkin maailmaa.  Samalla olemme alttiita kaikille NATOn kriisien laajentumisille myös tänne, ensin Suomenlahden eteläpuolelle ja sen jälkeen automaattisesti tänne.


Oma lukunsa turvallisuuden lisäksi on raha.  Me velkaannumme kovaa tahtia ja porvaristo ei aio tehdä ennen vaaleja asialle mitään vaan ajaa kahdella taktiikalla: hallitus tekee Jyrki Kataisen johdolla vaalibudjettia ja Niinistö, Sailas ja kmpnit pitävät ihmisillä huonoa omaatuntoa eliitin menosta.  Samaan aikaan porvariston lempilapsi, armeija porskuttaa.  Pahimpien lamojenkaan aikana armeija ei joutunut säästämään muiden tavoin ja nytkin se tuntuu saavan vain uusia leluja.


Olen joskus epäillyt, että viime aikojen halu pestä sotasyyllisiä puhtaaksi olisi valmistautumista seuraavien sotasyyllisten taustan turvaamiseen.  Tämä meno vahvistaa epäilyksiäni, että seuraavat sotasyylliset ovat joukossamme.

perjantai 30. heinäkuuta 2010

Anttila oikealla tiellä

Huomasin Länsi-Savon nettisivuilla jutun jonka mukaan maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila kaipailee maatalouteen lisää osuustoimintaa.  Olen tähän asti pääasiassa arvostellut Anttilaa nettikirjoituksissani mutta nyt on tunnustettava, että hän on ottanut askeleen mieleiseeni suuntaan.


Tosin Anttila haikailee vain raaka-aineiden tuottajien myyntiorganisaatiota osuuskunnan muotoon.  Eikö osuuskunta voisi toimia yhteisenä jalostajana ja pakkaajana joka möisi suoraan eteenpäin kaupoille ja ravintoloille? Sillä tuottajat nostaisivat omaa jalostusastettaan ja ketju pellolta ruokapöytään lyhenisi.  

Nämä osuuskunnat voisivat muodostaa laadukkaiden elintarvikkeiden omia paikallisia lähiruokatuotemerkkejä, brändäytyä niinkuin modernisti sanotaan.  Näin voitaisi saada jopa kansainvälisiä merkkituotteita maailmalle. Ei siis mautonta bulkkia vaan gourmet-tuotteita.  Ne voisivat murtautua laatutuotteilla laajemmille markkinoille eli tehdä sen mikä on yksittäiselle tuottajalle volyymin takia mahdotonta eikä suuria elintarvikejättejä kiinnosta.

Osuuskunnan pitäisi kuitenkin olla aito tuotanto-osuuskunta nykyisten kaltaisten osuusmeijereiden ja -teurastamojen asemesta.  Niissähän ongelmana on, että osuuskunnan jäsenet ovat yhtäaikaa omistajia ja raaka-aineen myyjiä.  Silloin syntyy ristiriita kun pitäisi maksaa maksimaalista hintaa raaka-aineesta ja toisaalta tuottaa maksimaalista korkoa osuuskunnan tuloksena.  Oikeassa tuotanto-osuuskunnassa varsinaista osuuskunnan  tuotantotyötä pitäisi tehdä jäsenten eikä palkattujen työntekijöiden, ainakin heitä tulisi olla enemmistö henkilökunnasta.  Ehkä kyseeseen voisi tulla sekamallikin jossa olisi jäseninä raaka-aineiden tuottajia ja jalostajia sekä molempia tekeviä.

Olen hämmästellyt miten hiljaa julkisuudessa on esimerkiksi Mikkelissä sijaitseva Helsingin Yliopiston Osuustoimintainstituutti eli Ruralia-instituutti.  Luulisi sen toimenkuvaan osuustoiminnan kehittäjänä ja tutkijana julistaa osuustoimintaan liittyviä mahdollisuuksia.  Ei myöskään Osuustoiminnan kehittäjät - Coop Finland Ry ole pystynyt pääsemään julkiseen keskusteluun. Toivottavasti tämä Anttilan avaus nyt motivoi myös instituuttia aktiivisuuteen ja osuustoimintaan liittyvien ennakkoluulojen hälventämiseen.

torstai 29. heinäkuuta 2010

Elintarviketeollisuuden ongelmat ja Venäjän tuontikiellot

Olen muutamassa aikaisemmassa venäläisten langettamia tilapäisiä elintarvikkeiden tuontikieltoja käsitelleissä kirjoituksissani toivonut tutkivien journalistien lähtevän liikkeelle ja selvittelevän suomalaisen elintarviketeollisuuden toilailuja.  Toivomukseni näyttää kerrankin toteutuvan sillä tämän aamun paperisessa Helsingin Sanomissa kerrotaan Atrian jo keväältä jatkuneesta kiellosta.  


Vain muutama päivä sitten Atrian johtaja Juha Grön puolustautui väittämällä, että eihän venäläisten löytämäkseen väitettyä antibioottia edes käytetä Suomessa.  Nyt Hesarin jutussa "Atrian sikalääke johti venäjän tuontikieltoon" kerrotaan, että kyllä käytetään.  Nyt Grön väittää, että pitoisuuksien täytyy olla pieniä koska eivät mukamas ole niitä havainneet.  Toisaalta tutkivat journalistit ovat saaneet tietää, että pitoisuudet mitataan vain parilta prosentilta sikoja.  Onkohan omavalvova tutkija jättänyt osumatta Venäjälle vietävään erään sattumalta vai vahingossa.  Ja mikähän on Grönin selitys ensiviikolla?


Tämä toimittaja Johanna Pohjolan artikkeli oli hyvä avaus ja repeämä siinä toimittajien rintamassa joka lähti ensin suoraksi ojennettuna rintamana puolustamaan suomalaisia ruokatehtaita.  Sittenkin näyttää löytyvän toimittajia jotka uskaltavat katsoa myös toiseen suuntaan. Tässä toimittajat tekevät sitä työtä, mistä heille lehtien tilausmaksuina maksetaan.  Nyt kun vielä selvitettäisi elintarviketeollisuuden antama vaalirahoitus ja liitetään se elintarvikevalvonnan ohjaukseen.

tiistai 27. heinäkuuta 2010

Wikileaks-sekoilua

Viime päivien kovin uutinen on ollut yli 90 000 dokumenttia wikivuotoja.  Niissä kerrotaan USAn ja sen liittolaisten, joihin myös Suomi kuuluu, erilaisista suhmuroinneista, sotarikoksista y.m. liittyen Afganistanin sotaan, tuohon sotaseen, johon Suomikin osallistuu.  


Vuotojen sisältöä pureskellaan niin monessa paikassa, että en tässä nyt siihen vaan vuotojen peittely-yrityksiin.  Siinä näyttää olevan lähinnä kaksi teemaa:
a) vuodoissa ei ole mitään uutta, kaikki on jo nähty ja kuultu
b) vuodot vaarantavat USAn ja sen liittolaisten turvallisuutta.
Miten jo tiedossa olevan levittely voi vaarantaa mitään?  On selitelty, että vaikka tiedot on jo vanhoja G. W. Bushin hallinnon aikaisia, ne saattavat paljastaa menettelytapoja ja sellaista.  Mutta nehän on jo väitteiden mukaan tiedossa joten Talebanit ja Al Qaidat jamitäniitäonkaan tietävät jo kaiken.  Sitä paitsi Wikileaks peittää kaikki sellaisen mikä saattaisi vaarantaa yksittäisten ihmisten, myös sotilainen, turvallisuuden.  Tässä suhteessa uskon enemmän Julian Assangea kuin USA:n hallintoa.


Oma lukunsa on suomalaisten osuus.  Hyvin pikaisella haulla en löytänyt materiaalista mitään Suomea koskevaa.  Toisaalta Suomessa on oltu, ainakin toistaiseksi, kovin hiljaa kytköksistä Suomeen. Olen huomannut vain ulkoministeriön vakuutteluja, että ei vaikuta Suomen Afganistaniin sitoutumiseen.  Onko ulkoministeriö ulkoministereineen tässä tehtäviensä tasalla?   Minusta on kummallista jollei liittolaisten paljastuminen sotarikollisiksi vaikuta mitenkään.  Kansan Uutiset sentään uutisoi vaatimuksen Stubbille vaatia selvityksiä noilta liittolaisilta.  Toivottavasti Stubb kaikista urheilukiireistään huolimatta ottaa vaatimuksen vakavasti vaikka liittolaiset ovatkin hänen NATO-kavereitaan.


Eiköhän jo nyt olisi aika kiihkeinpienkin NATO-kiimakkojen aukaista silmänsä millaisessa joukossa oikein roikutaan mukana.  Vai haluavatko suomalaiset natottajat todella olla mukana sotarikollisten joukoissa?  Ovatko ne niitä läntisiä yhteisiä arvoyhteisöjä joissa meidät halutaan oikein Nobelin rauhanpalkinnon voimalla pitää mukana? Jollei natottajien, päälimmäisenä Ahtisaaren, Kataisen, Lipposen, Stubbin, Jaakonsaaren ja koko muun  joukon peli tästä jo valkene kaikille suomalaisille niin mitä vielä tarvitaan? 


Ja ennenkaikkea pitäisi kääntää keskustelu vuotojen sisältöihin ja niissä paljastuvien tekojen vaikutuksiin vuotojen syyllisten etsimisestä ja haitan aiheuttamisesta tappamiselle Afganistanissa.

lauantai 17. heinäkuuta 2010

EVIRAn tehtävä

Suomen elintarviketurvallisuusviraston (EVIRA) tehtävä on valvoa suomalaisen elintarviketeollisuuden ja .kaupan tuotteiden ja toiminnan turvallisuutta.  Itse he ilmaisevat sen omilla sivuillaan seuraavasti: "Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran toiminnan päämääränä on varmistaa elintarvikkeiden turvallisuus, edistää eläinten terveyttä ja hyvinvointia, huolehtia kasvin- ja eläintuotannon edellytyksistä sekä kasvinterveydestä.". 


Nyt kuitenkin ilmeisesti Venäjän eläinlääkintä- ja kasvinterveyslaitos (Rosselkhoznadzor) on yllättänyt EVIRAn n.s. "housut kintuissa".  EVIRA ei ole liene hoitanut valvontavelvollisuuttaan vaan on luottanut yritysten "omavalvontaan".  Kolkuttava omatunto on saanut sitten laitoksen johtajan Jaana Husu-Kallion epätoivoisiin ja paljastaviin lausuntoihin joissa hän katsoo EVIRAn tehtäväksi pestä tarkastuksissa kiinni jääneiden laitosten maine puhtaaksi.  Oikeasti EVIRAn tehtävä kun olisi ollut valvoa.  Voiko tarkastajan ja tarkastettavan roolit mennä sekaisin?  Onko siis EVIRA ja varsinkaan sen johto tehtäviensä tasalla? Vai oliko lehtilausunnossa kyse toimittajan tahallisesta tai tahattomasta väärinkirjauksesta?  Jokatapauksessa suomalainen elintarvikevalvonta on saanut luottamuksen kilpeensä kolhun joka ei oikea ihan hetkessä.


Jopa Sirkka-Liisa Anttila on bulevardilehtien mukaan jo mieltä, että tarkastuksissa kiinni jääneiden elintarviketehtaiden pitäisi laittaa nurkkansa kuntoon (paperinen Iltalehti; 16/7 -10).


Koskahan toimittajat niin sähköisissä kuin paperisissa tiedotusvälineissä alkaisi tutkia elintarvikealan kytköksiä?  Tutkittavaa piisaisi niin valvontaviranomaisten ja tehtaiden suhteissa kuin poliitikkojen ja teollisuuden suhteissa.  Koko omavalvontasysteemi pitäisi perata juuriaan myöten.  Koko ala kun on niin kietoutunut yhteen KEPU/MTK:n sisälle.  Olisiko tässä syytä myös pöyhäistä suuria kaupan keskusliikkeitä m.l. osuuskauppa?

torstai 15. heinäkuuta 2010

Anttila valvoo

YLE ja muutkin tiedotusvälineet ovat kertoneet venäläisten viranomaisten kieltäneen elintarvikkeiden tuonnin joiltakin suomalaisilta yrityksiltä.  Ja jopa alkaa normaali älämölö politikoinnista ja painostuksesta.  


Kun ottaa huomioon kuinka aiemmin on toimittu niin ei voi kuin epäillä suomalaisia tuottajia ja Sirkka-Liisa Anttilaa heidän valvojanaan.  Onhan aiemminkin Venäjää syytetty samasta kun ovat uskaltaneet vaatia, että laskut olisi maksettava (Ukrainan ja Valko-Venäjän kaasulaskut) ja ettei kelvotonta ruokaa saa myydä (bulgarilaisen kelvottoman lihan dumppaaminen Puolan kautta).  Jostakin kumman syystä meillä ei voi uutisoida venäläisestä elintarvike- tai muustakaan valvonnasta kuin vain politikointina ja muiden painostamisena.  Lisäksi tämä meidän ylimmäinen valvojamme, Sirkka-Liisa Anttila on jäänyt niin monesti kiinni kaikenlaisista suhmuroinneista: ALV-alennukset, juustot, kalakukot jne. Summa summarum: epäilen, että venäläisten epäilyissä on perää eikä suomalainen elintarviketeollisuus ole niin puhdasta kuin sen väitetään olevan.


Suomalaisia elintarvikevalvojia, Eviraa ja kmppaneita tuntuu kaiken kaikkiaan kiinnostavan enemmän pienten sortaminen isojen toimijoiden suojelemiseksi.  Ahdistellaan pieniä leipomoja ja jäätelökioskeja mutta isoja ketjuuntuneita suojellaan.  Ne saavat itse valvoa itseään ja sitten kun jäädään kiinni, tiedotusvälineet rientävät avuliaasti syyttämään venäläisiä.


Kannattaisikohan hutkivien zurnalistien seuraaksi kohdistaa tutkimuksensa elintarviketeollisuuden, heidän valvojiensa ja alasta vastuullisten poliitikkojen kytköksiin.  Kuka maksaa kenekin vaalikampanjat ja lomamatkat.  Oma perkaamisen paikkansa olisi myös maa- ja metsätalouteen pesiytynyt KEPU-mafia.







tiistai 13. heinäkuuta 2010

Kaikkia vastaan

Nyt taas kun kesällä ei ole parempaakaan uutisointia niin toimittajat bulevardilehdissään laskevat "Ruokolahden leijonat" irti.  Tällä kertaa spekuloinnin kohteena on seuraavien presidentinvaalien ehdokasasettelu.  Vaikka kyseessä onkin tyhjänpäiväinen keltaisen lehdistön palstantäyte niin en malta olla palaamatta jo aikaisemminkin ehdottamaani mahdollisuudesta  kaikkia vastaan äänestämisestä.  Tuolloin aiemmin kirjoitin näistä Niinistöistä ja Stubbeista.  Nyt näyttää meno lipsahtavan aina vain kammottavammaksi kun on kaivettu esille tuo itse itsensä wannabee-savolaisten kuninkaaksi kruunaama Lasse Lehtinen.  En suostu valitsemaan toisella kierroksella hänen ja esimerkiksi Niinistön välillä vaan vaadin, että minulla tulee olla mahdollisuus äänestää kumpaakin vastaan.

sunnuntai 11. heinäkuuta 2010

Pallottelua erityistalousalueen tapaan

Tiedotusvälineissä on jokunen aika sitten esitelty Espoon Tapiolan Tennispuiston kehittämisajatuksia. Paikalle olisi saatava Espoon teknisen toimen johtajan Olavi Loukon mielestä ainakin 20 miljoonalla asuntoja (Helsingin Sanomat; 2/7 -10) jotta Länsimetron asemaa hyödynnettäisi tehokkaammin. Ja heti ovat emtp-porukat*) hereillä.

Paikalla on nyt kaupunginmaalla, määräaikaisella vuokrasopimuksella yksityisen yrittäjän tennishalli ja pari ulkokenttää tenniksen pelaajille. Siellä lätkii puiston keskellä muutama yksittäinen henkilö kerrallaan karvapalloa, vain parin sadan metrin päässä tulevasta metroasemasta.

Yrittäjä ei ilmeisesti ole ollut tietoinen mitä määräaikainen vuokrasopimus tarkoittaa kun hän on kuulemma vain pari vuotta sitten investoinut miljoonia halliinsa. Tai sitten hän ei ole muuten tehtäviensä tasalla kun polttaa sillä lailla rahaa tietäessään, että vuonna 2016 hänen vuokrasopimuksensa loppuu ja tontin on oltava tyhjä. Olavi Loukon mukaan halli on tiedetty jo 80-luvulla väliaikaiseksi. Vai päteekö tässä erityistalousalueen lait joiden mukaan yksityiset voivat möyriä kaupungin maalla ja kaupunki on velvollinen veronmaksajien rahoilla siivoamaan jäljet (vrt. Iirislahden yksityinen venesatama kanavineen kaupungin maalla rantaraitin tiellä).

Asuntojen rakentamista vastustetaan myös viheralueiden menetyksellä. Tosin ainakin ensimmäisten havainnekuvien mukaan vehreys lisääntyy kun betonibrutalistinen tennishallirumilus lähtee.

Joku lie älähtänyt myös tennisharrastajien puolesta. Heillä on kuitenkin jo nyt vain muutaman sadan metrin päässä, Tapiolan urheilupuistossa kenttiä ja halleja. Kuulemma sinne on tulossa lisääkin. Sekä aikanaan myös metroasema.

Tärkeintä on kuitenkin Tapiolan kehittäminen metron tuomin mahdollisuuksin. Sen tärkeydestä lienevät kaikki samaa mieltä (p.l. Ison omenan ja Sellon kauppiaat). Keinoista ollaankin sitten eri mieltä: joillakin kun tuntuu olevan käsitys mahdollisesta piristämisestä ja elävöittämisestä ilman ihmisiä. Heille syntyy miellyttäviä kahviloita ja monipuolisia putiikkeja kuin tyhjästä, ilman paikalla asuvia ihmisiä tai liikennettä.

Ihan oikeasti jo ympäristösyistä kannattaa asutusta keskittää metroasemien lähelle. Silloin vähennetään tarvetta yksityisautoiluun niin asunnolle kuin kauppaankin kun asunnot ja kaupat ovat metron välittömässä läheisyydessä ja kävelyetäisyydellä. Ja kun asumisesta tehdään tiiviimpää, keskittymien välille voidaan jättää vehreämpää, jopa luontoa. Tämä ei kuitenkaan ole ollut tapana Espoossa jossa on rakennettu yksityisautoiluun perustuvia omakotitaloslummeja. Niissä ei elä luonto eikä palvelut vaan korkeat aidat ja katumaasturit.

Toivottavasti Länsimetro tuo espoolaiseen menoon inhimillisemmän muutoksen julkiseen liikenteeseen perustuvine liikennejärjestelyineen ja kaavoitusratkaisuineen. Sovellettakoon sitä myös tuossa tulevassa Tuuliniityn kaavassa.

*) emtp = "ei minun takapihalleni" eli englanniksi nimby ("not in my back yard")