Eläkkeelle

Elinkeinoelämän keskusliiton, EK:n toimitusjohtaja Leif Fagernäs on avautunut tällä viikolla jälleen ihmisten vanhuuseläkeiästä. vasta viime talvena Jyrki Katainen ja Matti Vanhanen yrittivät "Kuusamon lumien" kautta samaa mutta tulivat AY-liikkeen voimalla tyrmätyiksi. Nyt on Fagernäs samalla asialla.

Aikoinaan kun nykyinen 65 normaali eläkeikä asetettiin oli tarkoituksena, ettei tavalliset työntekijät normaalisti elä niin vanhoiksi. Vanhuuseläke piti olla harvojen hyväosaisten huvia ja rahvaan piti kaatua niin sanotusti saappaat jalassa. Nyt raskas ruumiillinen työ on vähentynyt, ravinto- ja terveystilanne parantunut siten, että vanhuuseläke on ihan tavallistenkin ihmisten tavoitettavissa. Se ei ollut alkuperäinen tavoite ja nyt herrat ovat palauttamassa tilannetta alkuperäiseen asentoonsa.

Fagernäs vetoaa johonkin kuvitteelliseen pohjoismaiseen malliin. Kuitenkaan mitään yleistä ja yhteistä pohjoismaista eläkemallia ei kuitenkaan ole olemassa. Ruotsissa toki eläkeikä on korkeampi, sekä vanhuuseläkkeelle että keskimääräinen eläköitymisikä. Siellä on kuitenkin myös tehty toimenpiteitä työhyvinvoinnin edistämiseksi ihan eri tavalla kuin täällä Fagernäsin johtaman järjestön jäsenten keskuudessa. Heillä on esimerkiksi työntekijän tilanteen mukaan oustavia työaikoja, työttömyys ei ole samaa luokkaa kuin täällä j.n.e.

Mitä Fagernäs kuvittelee tekevänsä esimerkiksi työttömille jotka ei ikänsä vuoksi kelpaa hänen jäsenistölleen. Heitä ilmeisesti pitää syyllistää työttömyyskortistissa eikä saa päästää eläkkeelle vaikka kaikki tietävät, että suomalaiset työnantajat eivät heitä ikinä työllistä.

Tämän päivän Helsingin Sanomissa Sata-komitean vetäjä Markki Lehto kirjoittaakin paljon asiallisemmin eläköitymisiän noston tarpeesta, keinoista ja mahdollisuuksista. Fagernäsin, Kataisen ja Vanhasen pitäisikin lukea se kirjoitus ajatuksella ja kokonaan.

Todellisia ongelmia eläkeasioissa on, että niin monet joutuvat ennen aikojaan työkyvyttömyyseläkkeelle ja työttömyyden kautta työttömyyseläkkeelle. Jos Fagernäs ja kumppanit olisivat oikeasti huolissaan ihmisten hyvinvoinnista, he yrittäisivät parantaa työelämän laatua niin, että ihmiset säilyisivät terveinä ja työssä. Fagernäs voisikin vaikka lähettää jäsenkirjeen johtamansa järjestön jäsenille. Siinä hän voisi opastaa heitä pidättäytymään vanhempien ihmisten irtisanomisista ja parantamaan työolosuhteita. Silloin todellinen eläkkeellejäämisikä lähtisi kohisten nousuun.

Stubb & kmpnit kunnostautuu jälleen

Monet tiedotusvälineet, esimerkiksi YLE, ovat kertoneet kuinka Suomen ulkopoliittisessa johdossa piuhat ovat poikki eikä tieto kulje.

Ensin on laadittu suunnitelma ja tehty sopimukset miehitysjoukkojen laajentamisesta Afganistanin vaalien ajaksi. Joukkojen määräajaksi on määritelty lokakuun loppu. Kuitenkin alusta asti on ollut tiedossa, että jos toinen kierros järjestetään, se tulee myöhemmin. Onko siis Suomen ulkopoliittinen johto Stubb etunenässä ja Häkämies peesissään luottanut vaalivilpin onnistumiseen ja Hamid Karzain valitsemiseen ensimmäisellä kierroksella? Tähän viittaisi myös heidän kehunsa mukamas onnistuneista ja hyvin menneistä vaaleista.

Oma lukunsa on, että Stubb & kmpnit eivät vaivaudu kertomaan asioita ulkopolitiikasta omalta osaltaan vastaavalle presidentille. Samaan aikaan kaavaillaan lisävallan antamista näille tunareille kun kuulemma ainakin Tuija Braxin mielestä EU:n uusi perustuslain asemaa tekevä paperi eli Lissabonin sopimus pakottaa riisumaan presidentin valtaa entisestään. Se näyttää nyt kasautuvan pelottavassa määrin vielä vaarallisempiin käsiin.

Mitä käytännössä tarkoittaa, että Stubb vastaa tietokatkoksesta? Mitä hän konkreettisesti tekee vastuuta kantaessaan? Eroaako hän vai käynnistää UM:n toiminnan kehittämisen vai menee muistinparannusterapiaan vai mitä?

Entä mitä Häkämies tekee sotaministeriössään jotta jatkossa toimenpiteitä ja tehtäviä ei suunnitella yhtä hutiloiden kuin nyt on tehty.

Millaisia johtopäätöksiä päämisteri tekee hallituksensa taidoista ja kyvyistä? Ehtiikö hän edes omilta tupeksimisiltaan johtaa hallitustaan?

Ja ennenkaikkea edustuksellisen demokratiamme kaunein kukkanen, valtiopäiville kokoontunut eduskunta - mitä se tekee? Nuokkuu ja pitää huolta hallituspuolueiden ryhmäkurin pitämisestä. Milloin eduskunta ihan oikeasti keskustelisi hallituksen asemasta ja vastaisi tehtävästään vaatia hallituksen nauttivan sen luottamusta eikä päin vastoin.

Obama ja odotusarvo

USA:n vasta valittu presidentti Barack Obama on sitten saanut tämän vuoden Nobelin rauhanpalkinnon Norjan suurkäräjiltä. Valinta on kummallinen. Palkinnon saajan historia tässä suhteessa on kovin lyhyt eikä konkreettiset teotkaan puhu valinnan puolesta.

Obama on tosin puhunut muutamia kertoja hyvään suuntaan, esimerkiksi ydinaseettomuuden puolesta mutta käytännön tekoja saamme vieläkin odottaa. Niitä sen sijaan on toiseen suuntaan. Eräänä ensimmäisenä tekonaan hän komensi laajentamaan Afganistanin sotaa Pakistaniin. Hän toki pysäytti vaarallisen ohjuskilpihankkeen edeltäjänsä uudeksi Euroopaksi nimittämään itäiseen Keski-Eurooppaan. Mutta se onkin suunniteltu korvattavaksi uudella ja laajemmalla merelle sijoitettavalla ohjuskilpijärjestelmällä. Ainoa konkreettinen teko rauhan puolesta hänen aikanaan toistaiseksi näyttäisi olevan, että U.S.A. ei ole vielä hyökännyt Iraniin.

Jäljelle jää Obaman puheissaan nostattamat odotusarvot hänen tulevasta toimistaan. Lopettaako hän ihan oikeasti Irakin sodan, Quantanamon vankileirin, aloittaako neuvottelut Lähi-Idässä j.n.e. j.n.e. On paljon asioita joita hän on luvannut mutta ne näyttävät vain lykkäytyvän ja samalla Afganistanin ja Lähi-Idän tilanteet jatkavat kärjistymistään. Jäämme odottamaan josko hän täyttäisi antamansa lupaukset. Oma kysymyksensä on tietenkin mikä on hänen oma halunsa ja mikä oikeasti U.S.A:ssa valtaa pitävän aseteollisuusryhmittymän halut.

Nobelin rauhanpalkintoon ei kuitenkaan taida kuulua minkäänlaista takuuta. Eli jos Obama ei täytäkään häneen asetettuja toiveita niin häneltä tuskin haetaan palkintoa pois. Konkreettiset toimet hänen valtakaudellaan kun viittaavat hänen kuitenkin asettuvan samaan sodanlietsojien joukkoon kuin aiemmat sellaiset palkinnonsaajat kuten Henry Kissinger, Menahem Begin ja Martti Ahtisaari.

Hutkivat zurnalistit hakoteillä

Viime aikojen kohu Matti Vanhasen ympärillä osoittaa kuinka suomalainen tutkiva journalismi on hakoteillä. YLEn silminnäkijä-ohjelma kertoi Nuorisosäätiön kiinteistöbusineksesta. Sen yhtenä sivujuonteena oli tuolloisen kansanedustaja ja säätiön puheenjohtaja Vanhasen talonrakennus. Se on nyt nostettu tiedotusvälineissä koko jutun keskiöön. Paljon tärkeämpi ohjelman sanoma on mennyt aivan ohi journalistien mielenkiinnon.

Tärkein sanoma ohjelmassa käsittääkseni oli KEPUa lähellä olevan Nuorisosäätiön tapa harjoittaa liiketoimintaa kiinteistöillä ja sen vaikutukset asumisen hintaan. Siinä olisikin todella tärkeä aihe tutkivalle journalismille. Esimerkiksi miten toimii tonttimaan arvon "jalostaminen" ja kuka saa hyödyn kun asukkaat maksavat sen vuokrissaan. Samaten pitäisi selvittää miten kallis rakentaminen ilman kilpailua maksatetaan yhteiskunnalla ja sitten vielä vuokralaisilla. Myös hankintalain vastaisuudet ovat jääneet selvittämättä. Näissä säätiön, Raha-automaattiyhdistyksen (RAY) ja Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen (ARA) sekä kuntien suhteissa riittäisi selvitettää. Mutta suomalaiset pääosin porvarilliset tieodtusvälineet selvittelevät mitä on tuppeen sahaaminen ja kuka käyttää mitenkin puutavaran käsittelyyn liittyviä ammattitermejä.

Oma lukunsa on tietenkin myös muut asiat jotka ovat jääneet miltei käsittelemättä. Samaan aikaan on työn alla ensivuoden budjetti, työttömyys kasvaa edelleenkin, eduskunnassa on keskusteltu niin vanhusten huollosta kuin päätetty antaa verovapaus peltokaupoista tuleville voitoille. Nämä eivät ylitä uutiskynnystä kun pengotaan Vanhasen lautakauppoja.

Sinällään tietysti on tärkeää, että pääministerin mahdolliset korruptioepäilyt selvitetään. Ongelma onkin penkomisen saamat mittasuhteet suhteessa muihin asioihin, etenkin siihen miksi on korruptoitu jos on korruptoitu ja kuka on loppupeleissä kerännyt hyödyn yhteiskunnan eli veronmaksajien rahojen käytöstä. Tässä suhteessa meillä on tietenkin jo entisiä esimerkkejäkin kuinka varsinaiset rakenteelliset ongelmat jäävät tuppilankkujen ja tekstiviestikohujen alle.

Oma lukunsa on tietenkin kuinka Vanhanen pitää kiinni asemastaan eikä mikään tunnu vielä tarttuvan harmaaseen hartapankkirakentaja-imagoon. Antti Kaikkonen ja Jukka Vihriälä sentään jo erosivat mutta Vanhanen vaan jatkaa. Kummallista on myös KEPUn kannatuksen kehitys. Se nousee vaikka Nuorisosäätiössä on kyse laajasta KEPUlaisten poliitikkojen kähminnästä. Onko syynä iltäpäivälehtien hutkivien zurnalistien henkilöivä tapa lähestyä vain pintaoireita. Se saadaan helposti näyttämään ajojahdilta ja sympatiapisteitä alkaa ropista.

Mitenköhän saisimme sellaisen tiedotusvälineistön joka osaisi ja haluaisi pureutua rakenteellisiin ongelmiin eikä räpistelisi pintakuohuissa.